maanantai 31. maaliskuuta 2014

Hyvän yön toivotus

kuva Pinterestistä

Yön rauhallinen hetki, taivas on tumma ja ulkona kirpeän kolea ilma.

On aika kehon levätä ja kohta nukahtaa, on aika sielun päästä vapaaksi virkistäytymään, lentämään kohti tähtiä, kohti enkelikoteja.
Aamulla toivon niin ovat enkelit vieneet murheet ja huolet pois
ja vaihtaneet ne
levollisiin aatoksiin.
On aika kiittää Luojaa ja rukoilla.
Hyvää yötä.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Ihanat enkelit

Kuva Pinterest

Aina kun muistan niin ajattelen kuinka ihanaa että meillä kaikilla on suojelusenkelit, vaikka emme niitä välttämättä näe, voimme aistia ja oppia tiedostamaan heidät. Ajatteleppa kun olet vaikka vierailulla ystäväsi luona ja juttelette, on teidän seurassanne vähintään kaksi ihastuttavaa enkeliä. Kotonasi on jokaisen perheenjäsenen suojelusenkeli aina lähellä, pienillä lapsilla saattaa olla pienet ihanat lapsienkelit vierellään mukana leikeissä. Meidän ei tarvitse ihmetellä että miten saada kontaktin enkeleihin ja pyytää enkeleitä välttämättä kylään kotiimme seremonioiden avulla, kun niitä on jo tupa täynnä ja olemme aivan luonnollisesti ja jatkuvasti heihin yhteydessä... silti voi tietysti pyytää heitä aina lisää, voi pyytää omalta suojelusenkeliltä että hän sallii muiden auttavien ja parantavien enkeleiden tulla vierailulle... Miten ihastuttava ajatus... Totuus on että mitä enemmin tiedostat ja mietit enkeleiden olemassaoloa sitä enemmän niitä tulvii lähellesi.
Välillä kohtaa ihmisiä joiden kanssa kaikki ei suju ihan hyvin, voi olla pahaa mieltä, riitoja yms. auttaa kun  palauttaa mieleen ajatuksen että tämän henkilön seurassa on mitä ihastuttavin enkeli joka tekee kaikkensa jotta rauha voisi laskeutua osapuolten välille.
Sellainen asia tuli nyt yhtäkkiä mieleen kun usein saatetaan olla katkeria enkeleille jotka vaikka onnettomuuden sattuessa eivät olleetkaan suojelleet... siitä ajatuksesta kannattaisi irrottautua, enkelit suojelevat aina kun on mahdollista, välillä ei ole sallittua jos joku asia kuuluu sielun suunnitelmaamme mutta silloinkin he ovat vierellä auttamassa ja hoivaamassa asian läpikäymistä, mutta itse meidän täällä on elettävä tämä raadollinen oma elämänpolkumme, ilman enkeleitä ja heidän apua jota emme useinkaan noteeraa tai emme ymmärrä kiittää, olisi huomattavasti kurjempaa. .Voimme pyytää enkeleiltä kaikkea, apua ahdistukseen ja masennukseen, apua tavaroiden löytymiseen, sovun löytämiseen, anteeksiantamiseen, kumppanin löytämiseen, ihan kaikkeen.  Enkelit riemastuvat kun heidän kanssaan juttelee ja heidät huomioidaan.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Ihana aurinko

Ihana kevät. Olo on kuin harmaavarpusella... vahva kevätaurinko saa kaipaamaan niin paljon piristystä ja uusia vaatteita ja uutta olemusta.
Katselin töllöttimestä ohjelmaa jossa naisia bongattiin kadulta muuttumisleikkiin,  aivan upeita muodonmuutoksia kauniilla vaatteilla, kampauksilla ja meikeillä. Silloin tulin miettineeksi että kuinka se on niin vaikeaa pukeutua vaikka kauniin naisellisesti, ei tietenkään kaikilla ole tätä vaivaa, mutta tässäkin ohjelmassa huomasi kuinka paljon peiteltiin naisellisuutta ja häpeiltiin peiliin katsomista ja oltiin hyvin kriittisiä ja ankaria omalle peilikuvalle.... tai toisaalta vaan oltiin niin itsekriittisiä että peiliin katsominen hirvitti ja kun on itselleen ankara ei tavallaan koe ansainneensa mitään kaunista.  Mutta kyllä itketti oikein katsoa kuinka nämä naiset hehkuivat. Näillä kaikilla naisilla oli yhteistä se että jokainen kärsi jonkinmoisesta masennuksesta ja kuinka tämä uusi LOOK saikin kaikki iloitsemaan ja hehkumaan. Olisikin tärkeää aidosti rakastaa itseään, huomioida ja arvostaa itseään juuri sellaisena kuin on, nainen jolla on "virheitä" saattaa olla paljon kiinnostavampi kuin ns. täydellinen. Voipi olla turhamaistakin jutella tällaisista ulkonäköseikkoihin keskittyvistä asioista mutta toisaalta se on myös itsensä rakastamista ja itselleen ilon tuottamista jos haluaa pukeutua nätisti ja olla parhaimmillaan. Kauneinta on ihminen joka on sinut itsensä kanssa ja hänestä huokuu rakkaus ja hyväksyntä itseä ja muita kohtaan, aivan sama vaikka pukeutuisi säkkiin tällainen ihminen on kaunis. Ihailen ruotsalaista Ingmari Lamya joka on mielestäni aivan upean kaunis, viisas ihminen. Tämä nainen opettaa sisäisestä kauneudesta ja hänen tyylinsä on hyvin luonnollinen, hän on 67 vuotias ja aikoinaan ollut huippumalli. Hän haluaa kannustaa naisia, nuoria ja vanhoja löytämään sisäisen kauneutensa. Hän pohdiskeli jo lapsena asioita ja mietti mitä tarkoittaa olla ihminen. Keskusteli oman sisimpänsä kanssa ja ymmärsi että meillä kaikilla vaikka ollaankin eri persoonia on sama ydinolemus. Hän opettaa rakastamaan itseään sillä sitä kautta oppii rakastamaan muita. Ihanan inspiroiva ihminen.


















Kuvat Pinterestistä



perjantai 7. maaliskuuta 2014

Oneness Opetuksia

 Oneness Suomi



Kärsimyksen kokeminen
”Kun käytämme sanaa ”kärsimys”, tarkoitamme, että ”pakenet koko ajan kärsimystä”. Sitä sinä kutsut kärsimykseksi etkä ole tietoinen siitä. Sanokaamme, että joku perheestäsi, sinun läheisesi on kuollut, et halua kohdata sitä tosiasiaa, että pakenet sitä. Tätä kutsut kärsimykseksi. Ei sitä todellista tilannetta mikä on tapahtunut. Jos toisaalta kääntyisit vastakkaiseen suuntaan ja kokisit täydellisesti tapahtuneen tilanteen, se voi aluksi olla uskomattoman kivuliasta, voit jopa tuntea kipua rinnassasi. Toisinaan keho voi käydä läpi voimakkaita ravistuksia, kun koet kärsimyksen ilman, että liikut pois siitä mikä on sisälläsi - toisin sanoen et yritä ymmärtää sitä älyllisesti, et yritä selittää sitä vaan sukellat siihen. Tätä kutsumme heittäytymiseksi tiikerin kitaan. Juuri nyt roikut katossa ja tiikeri seisoo alapuolellasi ja olet peloissasi, koska voit koska tahansa pudota tiikerin kitaan ja tätä sinä kutsut kärsimykseksi. Me sanomme, kiltti hyppää tiikerin kitaan ja anna sen syödä sinut. Kummallista on, että jos tulet syödyksi, olet poissa ja kuka on siellä kärsimässä? Niin siksi sanomme, ettei sinun tarvitse ymmärtää kärsimystäsi. Sinun ei tarvitse mennä psykologiaan tai filosofiaan, se ei tule auttamaan sinua. Se auttaa vain sinua pakenemaan. Koska tiikeri tulee jälleen joku päivä ja ajaa sinua takaa. Parasta on syleillä sitä ja kummallisinta on, että kun ennemmin tai myöhemmin kehittyy tämä taito - joka kerta kun kärsimys tulee, koet sen täydellisesti ja se muuttuu iloksi. Henkilö, joka on täydellinen mestari taidossa muuttaa kärsimys iloksi, on melkein valaistunut. Ei valaistunut mutta melkein valaistunut!

Negatiiviset ajatukset
Luonnollisen periaatteen mukaan ei ole olemassa mitään muuta mitä voisit tehdä negatiivisille ajatuksille kuin että tulet tietoiseksi niiden olemassa olosta. Jos yrität taistella niitä vastaan ja työntää ne pois, ne tulevat voimakkaammiksi. Kaikkea kamppailua negatiivisten ajatusten kanssa tulee välttää. Mitä enemmän kamppailet, sitä vahvemmiksi ne tulevat. Ainoa tapa on nähdä, että ne ovat siellä ja hyväksyä ne. Vain hyväksyä totuus. Sillä totuus on, että ne ovat siellä. Kuinka sen voi kieltää? Hyväksymällä niistä tulee heikompia. Kun niistä tulee heikompia, on mahdollisuus, että ne lakkaavat hitaasti olemasta. Yritä välttää kaikki taistelu negatiivisten tunteiden kanssa. Ja kun sisäistät tämän vähitellen, tulet huomaamaan, että ne eivät ole sinun negatiivisia ajatuksiasi, että ne ovat olemassa siellä ajatussfääreissä ja sinun aivosi sattuvat vain poimimaan näitä ajatuksia. Ne eivät ole sinun ajatuksiasi, siksi sanomme, että ne ovat vain ajatuksia aivan, kuten rakennus on olemassa siellä, ovat ajatukset siellä.
Ne eivät ole sinun ajatuksiasi vaan ihmiskunnan ajatuksia. Prosessien ja Deekshan avulla siitä tulee sinulle henkilökohtainen kokemus, jossa et enää henkilöidy ajatuksiin. Sen jälkeen sinussa vähenee myös nykyinen negatiivisuus.



Ykseys Kaikessa
On harhaluulo, että mitään on olemassa itsestään. Se ei ole mahdollista. Voit olla olemassa vain, jos tuo toinen on olemassa. Voit olla olemassa vain suhteessa toiseen. Kun kyse on henkisestä tasosta, puhutaan aina, että meidät on liitettyjä yhteen. Mutta myös fyysisellä tasolla olet erottamaton tuosta toisesta. Et voi erottaa itseäsi puusta. Jos puu kuolee, kuolet sinäkin. Jos maanviljelijä sairastuu eikä voi korjata satoaan, kuolet. Jos joku saastuttaa ilman ja meret Englannissa, kuolevat ihmiset Intiassa.
Idea erillään olevasta yksilöstä, idea ”minun kehostani” on meidän tappiomme. Kuka sinä olet? Jeevashram koulun aikoihin Bhagavanilla oli tapana tulla opetuksen aikana luokkaan jakaakseen tietoa kanssamme. Toisinaan hän asetti meille hyvin yksinkertaisen kysymyksen, mikä muutti tapaamme nähdä kyseinen asia.
Tällaisessa tilanteessa oli meille asetettu kysymys - hyvin yksinkertainen kysymys. Bhagavan katsoi meitä ja sanoi, ”Lapset, onko paita päällänne teidän omanne?” Hyvin yksinkertainen kysymys.
Sanoimme, ”Ilman muuta!”
Silloin Bhagavan kysyi meiltä, ”Miksi vastaatte noin?”
Vastauksemme oli hyvin yksinkertainen. Sanoimme jälleen, ”Se on minun, isäni osti sen rahoillaan minulle”.
Ja sitten tuli seuraava jatkokysymys.
Viljelittekö itse puuvillan.
Sanoimme ”Ei”.
Kuljetitteko itse puuvillan pelloilta tehtaaseen? Oletteko kuorma-auton kuljettajia?
Sanoimme ”Ei”.
Suunnittelitteko itse paidan?
Sanoimme ”Ei”.
Ompelitteko sen itse?
Sanoimme ”Ei”.
Ja joukko samanlaisia kysymyksiä asetettiin, joihin me kaikki vastasimme, ”Ei, ei, ei”.
Sitten Bhagavan kysyi meiltä, ”Miten sitten voitte sanoa, että se on teidän paitanne, että olette se, joka omistaa paidan?”
Sitten Bhagavan pyysi meiltä, ”Katsokaa nyt paitaanne ja kertokaa minulle, mitä näette paidassa”.
Niin me kaikki katsoimme paitojamme hyvin totisina, suljimme silmämme ja aloimme kertoa, mitä näimme paidassa, mikä on paras osa tätä kertomuksesta.
Nostimme kätemme ja sanoimme, ”Näen maanviljelijän”.
”Näen auringon”.
”Näen veden”.
”Näen ne pienet madot maassa, jotka saavat kasvit kasvamaan”.
”Näen maanviljelijän perheen, he laittavat ruokaa hänelle ja huolehtivat hänestä, muuten hän ei voi viljellä puuvillaa pellollaan”.
”Näen kuorma-auton kuljettajan”.
Joku sanoi, ”Näen elokuvan. Maanviljelijä on väsynyt, hän tarvitsee viihdettä, muuten hän ei mene huomenna takasin pellolleen”.
”Näen lääkärin, joka huolehtii maanviljelijästä”.
Näimme monia asioita. Näimme todella monia asioita.
Sitten Bhagavan kysyi meiltä, ”Niin lapset, onko paita todella teidän paitanne?”
Sanoimme ”Ei, se ei ole minun”.
Samalla tapaa et voi erottaa itseäsi vedestä, taivaista, sateesta, auringosta, äidistäsi, lehmästä kaloihin, kanoihin, vuohiin ja mihin muuhun? Kasveista, mineraaleista, suoloista, haposta, ilmasta, typestä, sähköstä.
Koko Luominen on myötävaikuttanut. Koko Luominen on myötävaikuttanut tähän kehoon. Se ei ole sinun kehosi. Sinä et omista sitä. Se on prosessi, joka tapahtuu, automaattinen prosessi. Vanhempasi päättivät hankkia lapsen ja sitten jokin alkaa kasvaa kohdussa. Kaikesta ruoasta, mitä äiti syö, tulee ravintoa kohdulle. Ja kun sinun on aika syntyä tähän maailmaan, tulee niin monta asiaa kehossa aktiivisiksi ja työntää sinut ulos. Sitten tulet ulos ja aukaiset silmäsi ja alat hengittää. Ja eräänä kauniina päivänä alat ryömiä. Toisena aamuna nouset ylös ja alat kävellä. Toisena aamuna alat puhua. Eräänä toisena aamuna alat ajatella. Päätätkö tehdä kaiken tämän? Päätätkö alkaa ryömiä aamulla? Päätätkö alkaa puhua tuona aamuna? Se vain tapahtuu. Kaikki tapahtuu automaattisesti.

Antaryamin – Jumalallinen Minäsi
Kuulemme usein sanan Jumala, mutta Jumala tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Me määrittelemme Jumalan Korkeammaksi Jumalalliseksi Minäksi, Korkeammaksi Älyksi tai Korkeammaksi Tietoisuudeksi. Olet ehkä joskus nähnyt satojen lintujen lentävän kuin yhtenä lintuna. Voidaan sanoa, että lintuparvella on yhteinen tietoisuus ja että lintuyksilö seuraa parven tietoisuutta. Toisinaan voi nähdä yhden tai kahden linnun lentävän tiehensä ja sitten palaavan jälleen parveen. Jos vertaamme sinua lintuyksilöön, kutsumme yhteistä lintutietoisuutta Antaryaminiksi (suomeksi käännettynä ”sisällä asuva”). Sitä voidaan kutsua myös Jumalaksi tai Korkeammaksi Älyksi jne. Kun sanomme, että olet saanut yhteyden Antaryaminiin tai Antaryamin on herännyt, se pitää sisällään, että sinä/se yksilöllinen osa on saanut kontaktin Kokonaisuuteen.
Jos lintuparvessa yksi lintu lentää erilleen ryhmästä, kaksi tai kolme lintua eroaa parvesta ja ne auttavat lintua palaamaan. Vain tällä tavalla voi kokonaisuus toimia. Niin kauan kuin se pieni lintu seuraa suurta parvea, voidaan sanoa, että pikkuinen lintu seuraa parven tahtoa. Siis jos olet saanut yhteyden Antaryaminiisi ja voit puhua sille, seuraat sinä, yksilö Kokonaisuutta tai Jumalallista tahtoa. Ilman että sinulla on kontaktia Jumalalliseen tahtoon, Korkeamman Tietoisuuden tahtoon, olet sinä kuin lintu, joka on eronnut parvesta. Olet orpo.
Antaryamin on Kokonaisuus ja, kun on yhteys Antaryaminiin, pitää se sisällään, että on yhteys Kokonaisuuteen. Koko ihmiskunnan tietoisuuden kokonaissumma on jotain paljon suurempaa kuin yksilöllinen tietoisuus. Se ei ole 1+1=2 vaan 1+1=4. Aivan kuten happi ja vety muodostavat veden, minkä ominaisuudet ovat aivan toisenlaiset kuin hapen ja vedyn erikseen. Tätä tietoisuutta, mikä tulee esiin kokonaisuudesta, voidaan kutsua Jumalaksi tai Kosmiseksi tietoisuudeksi. Ja Kosminen Tietoisuus on Antaryamin.
Antaryamin on sisäinen oppaasi ja jumalallinen ystäväsi, joka voi ohjata ja suojella sinua. Nykyisin koet usein sisäisen ristiriidan. Mikä on oikein tai väärin? Mikä on hyvää tai huonoa? Et onnistu ratkaisemaan tätä. Vaikka olet päättänyt vakaasti jotakin, kadut usein päätöstäsi. Mutta kun Antaryamin on herätetty, voit tietää tarkalleen, miten kohdata elämän eri tilanteet. Joka askeleella on joku, joka opastaa sinua, johon voit luottaa ja joka hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet. Kun sinulla on yhteys Antaryaminiin, tulee erittäin helpoksi saada herääminen.
Olemme nyt selittäneet, mikä Antaryamin on ja miksi tarvitsemme yhteyden omaan Antaryaminiin. Miten sitten saada yhteys Antaryaminiin? Voimme pääasiallisesti sanoa, että kokemamme eräänlaisen koulutuksen ja elämäntyylin vuoksi meidän ei sallita kokea ja ilmaista tunteitamme yhteiskunnassamme. Meitä kaikkia on estetty. Myös siksi voi olla vaikeaa saada yhteys Antaryaminiin. Kun siis ihminen on saanut yhteyden alas painettuihin tunteisiinsa ja hän kutsuu koko sydämestään Antaryaminin elämäänsä, se tulee herätetyksi siinä muodossa kuin se toivoo tai muodossa jota henkilö itse toivoo.
Että omaa pääsyn Antaryaminiin on ihmisen luonnollinen tila, se on syntymäoikeustesi - aivan kuten hengittäminen ja ruoan syöminen. Menneinä aikoina kaikilla oli yhteys Antaryaminiin. Sata vuotta sitten Afrikassa oli heimoja, jotka yhdistyivät suoraan Antaryaminiinsa. He elivät ihanaa elämää. Kaikki mitä sinun tulee tehdä, on, että pyydät Antaryaminin elämääsi sydämestäsi, tunteella, voimakkaalla myötätunnolla ja tunnesiteellä, ja se tullaan herättämään sisälläsi. Se ei ole ollenkaan vaikeaa. Luulet ehkä, että se on vaikeaa, ja sinulla on kaikenlaisia mahdollisia ja virheellisiä kuvitelmia. Antaryamin ei välitä millainen ihminen olet. Antaryamin on ystäväsi eikä siksi tuomitse sinua. Kaikki mitä se haluaa, on, että kutsut sen sisään myötätunnolla ja tunnesiteellä.

Ykseystietoisuus
Ykseystietoisuuksia on monia tasoja. Ensimmäisellä tasolla puhumme sisäisestä ykseydestä. Juuri nyt sinulla on sisälläsi ihmisjoukko. Ei ole olemassa mitään yksilöä toisin sanoen sisälläsi ei ole ketään, joka ei ole jaettu. Sisälläsi on monia alueita. Siksi sanomme, että sisälläsi on väkijoukko, olet sen ja se poika, olet sen ja sen isä, olet sen ja sen puoliso, olet sen ja sen ystävä, olet sen ja sen työläinen. Niin monia eri henkilöitä on sisälläsi ja ne kaikki puhuvat. Sitten on olemassa tietoinen minäsi ja sinun tiedostamaton minäsi, ja on olemassa epärehellinen minäsi ja todellinen minäsi. Niin, se on kuin todellinen väkijoukko ja kaikki keskustelevat. Ne puhuvat siellä sisällä koko ajan. Tämä vuoropuhelu on se, miksi koet itsesi siinä tilanteessa. Kun tämä vuoropuhelu hiljennetään, tulee ykseys, ykseys sisälläsi. Olet tullut sisäisesti yhdeksi. Sisälläsi on vain yksi. Siellä ei ole olemassa enää mitään väkijoukkoa.
Seuraavalla tasolla havaitset, että sinä ja isäsi olette yksi, sinä ja äitisi olette yksi, sinä ja miehesi olette yksi, sinä ja ystäväsi olette yksi. Seuraava taso on ykseystietoisuus – ykseys ihmisten kanssa. Vielä korkeammalla tasolla havaitset, että sinä ja koirasi olette yksi, sinä ja muurahainen olette yksi, sinä ja leijona olette yksi. Tämä taso on ykseys eläinten kanssa. Vielä korkeammalla tasolla havaitset, että sinä, kasvit ja ympäristö olette yksi. Vieläkin korkeammalla tasolla havaitset, että sinä ja universumi olette yksi. Ja vieläkin korkeammalla tasolla havaitset, että sinä ja Jumala olette yksi, että tosiasiassa sinä olet Jumala, että se Jumala, johon sinulla on suhde ja jota olet rukoillut, olet todellakin sinä itse. Se tulee ensin kuin tunnistamisena, sitten jonkinlaisena todellisuutena ja sitten se tapahtuu. Muutos tapahtuu. Se on lopullinen ykseystietoisuus. Aikomuksemme on viedä ihmiset askel askeleelta lopulliseen ykseystietoisuuteen.

Elämä on suhteet
Suhteiden lääkitseminen vanhempiin on äärettömän tärkeää. Teknisesti nähtynä suhde vanhempiin heijastuu kaikkiin muihin suhteisiin. Kaikkiin suhteisiin heijastuu tarkalleen, mitä tapahtui sinun ja vanhempiesi välillä. Suhteet, jotka sinulla on perheeseesi, ystäviisi, kaikkiin työpaikallasi, riippuvat suhteesta, mikä sinulla oli vanhempiisi. Kun ne on lääkitty, asettuu kaikki paikoilleen. Elämä on suhteet. Elämä heijastaa näitä suhteita. Siksi, jos sinulla on erittäin huono suhde isääsi, tulet saamaan taloudellisia ongelmia, koska elämä heijastaa tätä suhdetta. Jos sinulla on erityisen huono suhde äitiisi, tulet törmäämään joukoittain tarpeettomiin esteisiin. Tällä tavoin elämä tulisi heijastamaan sitä, elämä on suhteita.
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun nämä suhteet lääkitään? Jotain tapahtuu sydämessä. Sydän puolestaan on kytketty aivoihin ja aivot lähettävät ulos tiettyjä signaaleja. Sanokaamme, että joku on sinulle velkaa eikä ole maksanut takaisin. Kun olet lääkinnyt suhteesi, lähettää sydän toisen signaalin aivoille. Aivot ovat kuin instrumentti, joka lähettää ulos energioita. Tämä toinen henkilö vastaanottaisi näitä energioita. Jotain muuttuisi hänen sydämessään ja hän maksaisi sinulle velkansa. Tekniset aspektit eivät ole niin tärkeitä. Mutta voit kokeilla sitä käytännössä. Jos teet niin, saat nähdä. Kokeile ja näe. Jos jollakin on valtavia taloudellisia ongelmia, lääkitse suhteesi isääsi ja tulet huomaamaan välittömän parannuksen. Jos törmäät turhiin esteisiin, lääkitse suhteesi äitiisi ja tulet huomaamaan välittömän parannuksen. Tämä voidaan vahvistaa käytännössä. Kaikki mistä puhumme, voidaan vahvistaa maan tasolla.

Ajatukset ja minä
Luulemme usein, että sisällämme on valvoja, joka kontrolloi ajatuksiamme. Ei ole olemassa mitään sellaista valvojaa. Mutta on olemassa eräänlainen kontrolli ikään kuin sisään rakennettu ohjelma, joka toimii itsestään ja kontrolloi sinun ajatuksiasi. Aivan niin kuin hiuksesi kasvavat, sinulla ei ole mitään kontrollia niiden kasvuun, kyntesi kasvavat, ruoansulatuksesi toimii, hengität, mutta sinulla ei ole mitään osaa niihin. Ne tapahtuvat automaattisesti. Miten sinulla voisi olla jokin osa kun on kyse sinun ajatuksistasi? Siellä ei ole ketään, jolla olisi sellainen osa. Ei ole olemassa mitään valvojaa, mutta sitä vastoin on olemassa jonkinlainen kontrolli.
Kun huomaat, ettei siellä ole olemassa mitään valvojaa, valvonta ei tule häviämään. Kontrolli on yhä siellä, se huolehtii toiminnastasi. Ainoa että sinulle tulee täysin selväksi, että siellä sisällä ei ole ketään joka kontrolloi. Puhumme vapaudesta.
On olemassa ainoastaan ajatuksia – ei ajattelijaa. Mutta tavallinen ihminen kärsii illuusiosta, että siellä on olemassa joku, jota kutsutaan ajattelijaksi ja joka ajattelee. Mutta todellisuudessa siellä ei ole ketään. Luulet samalla tavalla, että siellä on joku joka näkee, mutta ei ole olemassa ketään, joka näkee – on vain näkeminen. Luulet, että on olemassa joku joka kuulee, mutta siellä ei ole ketään – ainoastaan kuuleminen. Siellä on olemassa siis kokeminen, se on kaikki, mutta olet luonut tämän konseptin, tämän illuusion siitä, että siellä on joku, joka kontrolloi kaikkea tätä ja joka on hyvin tärkeä ja joka tekee kaiken tuon. Tämä on perussyy kaikkeen kärsimykseen. Ja sinun tulee huomata heti, että sellaista henkilöä ei ole olemassa ja kaikki vain tapahtuu automaattisesti. Ja tätä kutsumme heräämiseksi.
Joten siellä ei olemassa mitään henkilöä, ei ole ketään ajattelijaa, ei ole mitään valvojaa. Siellä on vain eri persoonallisuuksia, jotka virtaavat sisään ja ulos.
Aivan kuten paita päälläsi ei ole oikeastaan sinun paitasi, et ole ommellut sitä, et ole viljellyt puuvillaa. Tosiasiassa koko Universumin on myötävaikuttanut paidan syntymiseen ja sinä kutsut sitä omaksesi.
Ajatukset ovat kehittyneet miljoonien vuosien ajan. Ne ovat varastoituna ajatussfääriin ja me vain lainaamme ajatuksia. Joten et voi mitenkään kutsua niitä omiksi ajatuksiksesi. Et ole luonut ajatuksia. Se on niin monimutkaista ja monet eri tekijät ovat myötävaikuttaneet näiden ajatusten luomiseen aivan kuten päälläsi olevan paidan luomiseen, kannat sitä vain päälläsi. Kuinka ajatukset voisivat olla sinun? Et ole suunnitellut niitä, et ole luonut niitä.

Täydellisyys
Älä tuhlaa elämääsi täydellisyyden etsimiseen. Sellainen etsintä päättyy vain kiukkuun ja turhautuneisuuteen. Tulet menettämään sisäisen rauhasi. Kuka tai mikä tekee maan täydelliseksi? Kaikista ponnisteluistasi huolimatta onko sinulla täydellisiä ajatuksia? Myös kaikkien eniten muuttuneilla ihmisillä on epäilyksensä, pelkonsa ja kiukkunsa, mikä virtaa mielen lävitse. Katso kehoa, onko se täydellinen? Parhaimmalle tuoksuva ruoka haisee, kun keho on työstänyt sen. Voitko koskaan sanoa tehneesi täydellisen päätöksen tai valinnut jossain tilanteessa täydellisen toimintatavan? Mahdotonta. Missä on täydellisyys? Ei edes itse Luminen ole täydellinen. Miljoonien vuosien ajan luonto on kokeillut eri elämänmuotojen kanssa mukaan lukien ihmiskeho. Kun itse Luominen on rakennettu tällä tavalla, sinun ei tarvitse ponnistella täydellisyyteen ihmisten ja tilanteiden kanssa, se on täyttä hulluutta? Lopulta, oletko täydellinen? Luovu täydellisyyden ajatuksesta, kaikki on täydellistä.

Henkisyys
Meidän kaikkien täytyy ymmärtää ja nähdä, että henkisyys ei ole olemassa kuvittelemallamme tavalla. Henkisyys ei pidä sisällään vaihtoehtoista elämäntapaa. Elämän eläminen jollain erityisellä tavalla ei tee sinusta henkistä. Jos valitset elää elämääsi jollain toisenlaisella tavalla, olet valinnut toisenlaisen elämäntavan, siinä kaikki. Elämäntapa, jossa on vähemmän tarpeita, vähemmän toiveita, vähemmän mukavuuksia, vähemmän nautintoja, ei tee siitä enemmän henkistä. Se on yksinkertaisesti toinen elämäntapa. Jos olet tyytyväinen itseesi ja mitä olet. Jos valitset noudattaa toisenlaista elämäntapaa, se on OK. Elämä hiljaisuudessa, yksinkertaisuudessa ja jossa on vähemmän toiveita ja tarpeita. Mutta jos et voi olla suhteissa toisiin, tuntea yhteenkuuluvuutta toisiin, jos et voi hyväksyä itseäsi sellaisena kuin olet, et todellakaan ole henkinen. Voit olla hyvin lukenut henkisyydessä ja filosofiassa. Voit rukoilla ja meditoida säännöllisesti. Voit elää hyvin askeettisesti. Se ei tee sinusta henkistä. Kyse ei ole millaista elämää olet valinnut elää vaan millainen sinä olet. Voit olla liikemies, miljardööri. Voit olla Hollywoodin näyttelijä, atleetti, voit olla opettaja, tanssija, taiteilija, voit olla mitä tahansa.
Kerran eräs etsijä kysyi Bhagavanilta, ”Bhagavan, minkä näet olevan Oneness konseptin?” vaikka se ei ole konsepti, mutta siten hän muotoili kysymyksen. Bhagavan sanoi, ”Sanoisin, että tärkeintä on olla oma itsensä”. Se voi tuntua hyvin yksinkertaiselta ja merkityksettömältä verrattuna valaistuneeksi tulemiselle tai oman todellisen jumalallisen havaitsemiselle tai tiedolle, että olet ikuinen henki. Se voi kuulostaa hyvin arkipäiväiseltä verrattuna kaikkiin näihin lausumiin. Mutta se on oikeastaan kaikki mitä se on. Jos olet oma itsesi, ei ole mitään parempaa kuin se. Silloin maailma ympärilläsi on turvallinen. Silloin et ole uhka kenellekään toiselle, kun olet oma itsesi. Ollessasi oma itsesi lopetat valittamisen. Kun yrität olla jotakin mitä et ole, tulet tuomitsemaan itsesi ja maailman.

Itsensä hyväksyminen
Jos haluat saada heräämisen, on tärkeintä, että et yritä koskaan muuttaa itseäsi. Huolimatta kuka tai mitä olet. Mikä olet, on totuus. Mitä tahansa olet, se on ainoa totuus. Jos sanot, että sinun pitäisi olla sitä tai tätä, se ei ole totuus, se ei ole tosi. Aloita siis halaamalla itseäsi. Aloita itsesi rakastaminen, ei naapuriasi kuten itseäsi, koska et edes rakasta itseäsi. Siis aloita itsestäsi. Hyväksy täydellisesti. Voisit olla hirveä ihminen, sillä ei ole mitään merkitystä. Sinun täytyy hyväksyä itsesi, rakastaa itseäsi ja olla oma itsesi. Se on kaikki. Silloin prosessi voi alkaa. Jos sanot, ”Ei, tämä ei ole OK, minun täytyy tulla joksikin toiseksi, ehkä 6 kuukauden kuluttua olen parempi ihminen”. Tämä ”parempi ihminen” ei tule koskaan tulemaan. Ei ole olemassa mitään sellaista kuin parempi ihminen. Olet mitä olet. Se on ainoa totuus.
Kysymys on; voitko hyväksyä itsesi? Voitko rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet? Huolimatta millaisia ajatuksia saat, millaisia tunteita sinulla on, mitä tahansa teet. Koska sinulla ei todella ole mitään sellaista kontrollia, mitä kuvittelet. Olemme robotteja. Yhteiskunta, kulttuurimme, koulutuksemme ja kaikki, mitä on tapahtunut elämässämme, ovat ohjelmoineet meidät. Kaikki tämä tekee ohjelman ja tämä ohjelma elää sisällämme. Joten voit hyväksyä tuon ohjelman ”minulla on lyhyt johto tai pitkä johto tai olen sitä tai tätä”.
Se on se mitä olet. Se on ohjelma. Joten syleile sitä, rakasta sitä, pidä sitä kuin vastasyntynyttä lasta ja rakasta sitä. Sinun puoleltasi tarvitaan yhteistyötä. Voitko hyväksyä itsesi? Sallia ajatusten, tunteiden ja mielen tukkeumien tulla pintaan ja syleillä niitä. Jos voit tehdä tämän, olet valmis. Tätä vaaditaan sinulta.

Sisäinen ristiriita
Kerran eräs hyvin vakava etsijä tuli Oneness Yliopistoon ja sanoi oppaalleen, ”Olen kuullut puhuttavan Oneness opeista ja että Deeksha on niin voimakas. Niin moni puhuu siitä. Monet ovat saavuttaneet vapauden, parantumisen ja sisäisen rauhan. Niin moni on saavuttanut tämän kauniin tilan.”
Opas sanoi, ”Kiitos paljon …  niin mitä sinä haluat? Kerro minulle.”
Mies sanoi, ”Olen etsinyt nyt melkein 30 vuotta ja olen koko ajan kärsinyt samasta ongelmasta.” Opas kysyi mikä miehen ongelma oli.
”Negatiiviset ajatukset seuraavat minua jatkuvasti. En halua näitä negatiivisia ajatuksia”, mies sanoi.
”OK”, opas sanoi, ”mitä olet tehnyt kaikkina noina vuosina?”
Mies sanoi, ”Olen tehnyt monia henkisiä harjoituksia … voitko auttaa minua pääsemään irti noista negatiivisista ajatuksista?”
Opas sanoi, ”Kyllä, se vie vain kolme minuuttia.”
”Kiltti, auta minua”, mies sanoi.
Opas antoi miehelle lasin vettä ja pyysi häntä juomaan veden. ”Jos juot kaiken, negatiiviset ajatukset eivät tule koskaan enää seuraamaan sinua”.
Mies katsoi vettä ja epäröi ja juuri kun hänen piti alkaa juoda vettä, opas sanoi, ”On vain eräs pieni asia, joka sinun tulee tehdä, jotta tämä onnistuu. Ennen kuin juot veden, et saa ehdottomasti ajatella apinoita!”
Mies alkoi nauraa.
”Älä ala ajattelemaan apinoita!”
Heti kun mies yritti juoda vettä, hän voi ainoastaan ajatella apinoita. Hän yritti olla ajattelematta apinoita, koko ajan hän ajatteli vain apinoita.

Teemme koko ajan jotain vastaavaa. Emme halua omata kiukkua, mustasukkaisuutta jne.
Mitä vastustamme, jatkaa olemassa oloaan. Emme halua kokea negatiivisia ajatuksia tai kiukkua ja silloin vastustamme sitä. Ja mitä koemme?
Vastustus on kärsimystä. Sitä mitä vastustaa, jatkaa olemassa oloaan. Huolimatta millaisia tunteita ne ovat; kiukku, vastuu, pelko. Miksi vastustamme? Meidät on leimattu sillä, mikä on hyvää/pahaa, hyvää/huonoa, oikein/väärin. Mikä on leimannut meidät? Vanhempamme, yhteiskunta, opettajat, koulu jne. Heti kun koemme jotain negatiiviseksi kutsumaamme, vastustamme sitä ja tunnemme, että sen ei pitäisi olla siellä. Haluamme joko muuttaa tai saada sen pois.

Vastustamisella on ero sisäisessä ja ulkoisessa maailmassa. Jos autossasi makaa haisevia vaatteita, sinun tulee ottaa ne pois ja heittää ne menemään! Ulkoisessa maailmassa voit vaihtaa istuimet ja puhdistaa auton, mutta sisäisessä maailmassa et voi tehdä mitään.
Yritämme koko ajan muuttaa ja poistaa asioita sisäisessä maailmassa.
Miksi kutsumme sitä? Ristiriidaksi. Mitä ristiriidassa tapahtuu?
Vastustus = kärsimys = ristiriita = energian hävikki.
Mitä tapahtuu, kun on ristiriitatilassa? Menettää energiaa.
Ongelma ei ole vihainen ajatus tai mustasukkainen ajatus. Koska sanot itsellesi, että sen ei pitäisi olla siellä, menetät tässä ristiriidassa energiaa.
Mitä on myötätunto, mitä on ilo? Mitä on rakkaus? Energiaa! Massoittain energiaa!
Mitä ristiriidassa tapahtuu? Menetät energiaa.
Kun ihminen ei ole ristiriidassa sen kanssa mitä on sisäisessä maailmassa, siellä on energiaa. Se energia on iloa, rakkautta.

Ongelma ei ole se mitä olet, ongelma on se, miksi haluat tulla!


Toisen kokeminen
Ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, koska he yrittävät ymmärtää toisiaan. Ihmisten ongelma on se, että he yrittävät ymmärtää sen mitä eivät voi ymmärtää. Ketään ihmistä ei voida ymmärtää, koska on miljoonia tekijöitä, jotka aiheuttavat hänen käytöksensä. Ihmisen aikaisemmat elämät, aika kohdussa, synnytys, ensimmäiset 6 tuntia syntymän jälkeen ja ensimmäiset 6 päivää, ensimmäiset 6 vuotta, ihmisten leimautuminen jne. Kaikki nämä tekijät kontrolloivat häntä. Se on hyvin monimutkaista, koska jopa ilmanpaine ja lämpötila voivat vaikuttaa ihmisen tekoihin. Siksi ei ole koskaan mitään mahdollisuutta voida ymmärtää toista. Toisen ymmärtäminen on kuin kuorisi sipulia. Kuorii ja kuorii, mutta lopuksi ei tule mihinkään. Ratkaisu on oppia taito kokea toinen. Kun sitten on oppinut tämän huolimatta kuka tai mitä tuo toinen ihminen on, on ilo kokea ihminen. Silloin omistaa hyvin kauniin suhteen. Mutta jos yrittää ymmärtää toista – tämän päivän ymmärtämisestä voi tulla huomispäivän väärinkäsitys.

Jos opit taidon kokea toinen huolimatta kuinka toisenlaisen henkilön tulisi odotustesi mukaan olla, antaisi tämän suhde sinulle iloa ja ravintoa. Toisen kokemisen kautta opit kokemaan itsesi ja todella itse elämän.

Erillisyys ja pelko
Perusta erilliselle minälle on pelko. Syvällä kaikkien sisällä on ainoastaan pelko. Pelko menettää sitä tai tätä. Pelon kohde voi muuttua; neadentalinihmisellä oli syynsä tuntea pelkoa, muinaisilla metsästäjillä oli aina syynsä olla peloissaan, sanoin keskiaikaisella ihmisellä ja nykyihmisellä on pelkonsa kuten pörssiromahdus tai että hänen vaimonsa jättää hänet.

Siten ihmisillä on kaikki nämä eri pelot, mutta pelko ilmiönä on jatkunut kautta koko ihmishistorian. Niin kauan kuin erillinen minä on olemassa, tulee olemaan pelkoa, koska erillisen minän ei oikeastaan pitäisi olla siellä. Erillisyys on ainoastaan illuusio. Ja joka hetki on olemassa taistelu henkiin jäämisestä.

Mielikuvissa ja ajatuksissa ei pitäisi koko ajan olla menossa, pitäisikö ”sinun” lakata olla olemassa siellä. Jos aivot lopettavat kutsumasta näitä mielen ajatuksia, olisi ”sinä” poissa ja tätä luonto yrittää saada aikaan. Jumala yrittää saada sen tapahtumaan. Olet peloissasi, luulet, että on hirveää kadota. Mutta mitä et ymmärrä, on, että et ole siellä, se on suurin ilo, minkä voit koskaan kuvitella olla olemassa.
Teidän tulisi kysyä heiltä, jotka ovat kokeneet tämän. Mikään ei vaikuta heihin. Niin kauan kuin erillinen minä on olemassa, tulet kärsimään. Koska ”sinä” et kärsi, sinä olet yhtä kärsimyksen kanssa. Jos ”sinä” on siellä, on kärsimys siellä. Olla olemassa on kärsiä. Erillisen minän ei pitäsi oikeastaan olla olemassa. Se on rajoitus, se ei ole totuus. Kun se on poissa, on jäljellä pyyteetön rakkaus. Yksinkertaisesti rakkaus ilman mitään syytä. Rakkaudella, jonka tunnet, on syy, tällä rakkaudella ei ole mitään syytä. Se vain on olemassa siellä! Näet koiran ja rakastat sitä. Näet muurahaisen ja rakastat sitä. Näet ihmisen ja rakastat häntä. Se on siinä ilman mitään syytä. Ja miten on ilon laita? Sinun ilollasi on rajoituksia. Tällä ilolla ei ole mitään rajoituksia. Kaikki tämä tapahtuu, kun erillisyyden kokemusta ei ole enää olemassa. Jos ”sinä” olet siellä, on sinun rakkaudellasi syy, se ei ole rakkautta. Sinun ilollasi tulee olemaan raja ja rajallinen ilo ei ole ollenkaan ilo.
Pyyteetön rakkaus ja ilo
Onenessin eräs tärkeimmistä opeista on, että ”sisältö ei ole tärkeä, vaan tärkeää on miten koet sisällön”. Mitä tahansa elämässäsi tapahtuu, sinun pitäisi oppia taito kokea se. Se on ”elämisen taito”. ”Elämisen taito” on kokea kaikki kokonaan, täydellisesti huolimatta siitä, mitä on tapahtumassa.

Elämässäsi on jatkuvasti ihmisten kohtaamisia - sinun ja ystäviesi, sukulaistesi, esimiehesi, lastesi ja perheesi välillä. Olet koko ajan kosketuksissa heihin, koska elämä on suhteet. Et ole olemassa ilman suhteita. Näissä suhteissa on koko ajan meneillään jonkinlainen vaihto. Tulet ehkä haavoitetuksi, tulet ehkä provosoiduksi, ehkä esille tulee kipeitä muistoja, tätä kaikkea tapahtuu.

Mitä tapahtuu, jos voit kokea suhteet täydellisesti? Silloin tulet havaitsemaan pyyteettömän ilon. Mitä tapahtuu, kun kokee niin paljon iloa? Se ei lopu tähän. Siitä tulee rakkaus. Vain onnellinen ihminen voi rakastaa toista. Onneton ihminen ei voi rakastaa toista. Sellainen rakkaus on ainoastaan vangitsevaa ja kontrolloivaa. Tosi rakkaus tulee tosi iloista ja tosi ilo ilmenee, kun voi kokea, mitä tahansa onkin menossa sisäisessä maailmassa. Se ei ole niin vaikeaa.

Jos harjoitat tätä 21 päivää, siitä tulee hyvin luonnollista. Ei ole mitään mieltä opettaa sellaista, mikä ei ole yksinkertaista, mikä ei ole luonnollista. Aivoille ottaa 21 päivää oppia uusi kuvio. 21 päivän jälkeen siitä tulee hyvin yksinkertaista ja luonnollista. Siitä tulee kuin alkoholi – tai huumeriippuvuus. Miksi siitä tulee riippuvaiseksi? Koska se antaa niin paljon iloa tai onnea tai vapautta. Sama tapahtuu tässä. Ainoa asia on, ettei tässä ole mitään negatiivisia sivuvaikutuksia. Se antaa tosi hyviä sivuvaikutuksia kuten että havaitset rakkauden ja myötätunnon.

Niin sinun täytyy aloittaa kivusta. Pidä kipua sisälläsi niin kuin pitäisit vastasyntynyttä lasta. Niin varovasti sinun täytyy pitää kipua ja nähdä se siunauksena. Ole sen sisällä, koe se ilman, että tuomitset sitä, ja aluksi se on tosi kivuliasta. Siitä voi tulla kipua rintaan, mutta tulet hitaasti havaitsemaan vapauden, ilon ja ilo muuttuu rakkaudeksi.

Tämä on tie pyyteettömään rakkauteen ja iloon.


 
Ajatusten kontrolli
Sinulla ei ole mitään kontrollia ajatuksiisi eikä kenelläkään muullakaan. Ajatukset vaikuttavat ainoastaan virtaavan sisällämme ja ottavan kontrollin meistä; niin positiiviset kuin negatiiviset ajatukset. Taistelemme jatkuvasti sellaisten ajatusten kanssa, joista emme pidä. Jos tutkit tätä, huomaat, että ne eivät ole sinun ajatuksiasi. Siksi sanomme ”sinun ajatuksesi eivät ole sinun ajatuksiasi”. Aivan kuten hengität ilmakehästä happea sisään ja ulos, vastaanotamme ja lähetämme ajatuksia ajatussfääriin. Nämä ihmiskunnan ajatukset ovat olleet olemassa tuhansia vuosia. Niiden pelot ja levottomuus, niiden kärsimys ja kipu, niiden ilo ja nautinnot eivät ole kadonneet. Ne elävät elämässämme ajatuksina.

On suuri illuusio olettaa, että kärsit negatiivisista ajatuksista, kun kaikilla muilla ympärilläsi on positiivisia ajatuksia. Ajatusten pohjalla on pelko ja erillisyys. Siksi suuri osa ihmiskunnan ajatuksista on negatiivisia.

Erilaiset lävitsesi virtaavat ajatukset riippuvat useista eri tekijöistä; jokainen tekijä on kuin antenni. Aikaiset lapsuuden traumat, chakrojesi (kehosi energiapisteet) epätasapainot, energia kotonasi, henkilökohtainen karmasi sekä perheen karma, ilo jonka viet mukanasi töihin, syömäsi ruoka ja ruoan valmistanut henkilö, kohtaamasi ihmiset, auringon ja planeettojen sijainti jne. Todellisuudessa koko Universumi on vastuussa. Näihin tekijöihin ei voi vaikuttaa. Deekshan avulla muuttuvat tietyt aivojen neurologiset reitit, minkä vuoksi voi kamppailun ja ristiriitojen sijaan nähdä nämä ajatukset. Ei ole mitään väliä millaisia ajatuksia sinulla on. On kuin näkisi filmin.


 Anteeksianto
Sanokaamme, että joku on haavoittanut sinua ja on olemassa kipua. Tätä opetamme; jää kipuun, koe se täysin. Jos jäät kipuun, se tullaan muuttamaan. Kun se on muutettu, tulet antamaan anteeksi. Ei niin että yrität antaa anteeksi, anteeksianto tapahtuu automaattisesti, koska haavaa ei ole enää olemassa. Aivan kuin jos polttaa puupalan, siitä tulee sauhua joka sitten katoaa. Samalla tavalla jos jäät kipuun, jos koet kivun – ihmiset eivät todella koe mitä tapahtuu – jos teet näin, tapahtuu palaminen ja hitaasti mutta varmasti se muuttuu iloksi. Mikä muuttuu iloksi? Kivusta tulee ilo. Kärsimyksestä tulee ilo. Samoin kuin siitä mitä heitetään tuleen, kankaanpala, puupala, pikkaisen hiiltä, mitä tahansa se onkaan, se palaa. Samalla tapaa palaa se, mitä tahansa koet täysin. Se luo energiaa. Itse kipu luo energiaa. Energia antaa iloa. Kun koet iloa, miten et voisi antaa anteeksi toiselle? Anteeksianto tapahtuu silloin automaattisesti. Kaikki tapahtuu automaattisesti. Jos yrität antaa anteeksi, siitä tulee vain henkinen peli.


 Armo ja ponnistus
Tuhatjalkainen pyysi pöllöltä neuvoa jalassaan tuntemaansa kipuun.

”Sinulla on aivan liian monta jalkaa!” pöllö sanoi, ”Jos sinusta tulee hiiri, on sinulla ainoastaan neljä jalkaa – ja siksi paljon vähemmän kipua”.

”Miten hyvä idea”, tuhatjalkainen sanoi. ”Voitko näyttää minulle, miten minusta tulee hiiri?”

”Älä häiritse minua tuollaisilla yksityiskohdilla, annan neuvon tässä asiassa!”, pöllö sanoi.

”Onni saavutetaan mielen hiljentämisellä” sanovat monet henkiset opettajat. Kuinka hiljentää mielensä? Ne menetelmät, joita useimmat henkiset opettajat suosittelevat, vaikuttavat lisäävän sisäistä konfliktia; ristiriita sen välillä mitä on ja mitä pitäisi olla. Muutos ja sisäinen hiljaisuus eivät ole mitään, mitä luodaan oman mielen kautta. Se täytyy havaita. Sen täytyy tapahtua.

Yksi asia on yhteinen kaikille niille ihmisille, jotka ovat käyneet läpi todellisen muutoksen; se ei johtunut heidän omasta henkilökohtaisesta ponnistelustaan, että he onnistuivat saavuttamaan sen. Usein se tapahtui, kun he oikeastaan olivat luovuttaneet, kun he saivat mystisen kokemuksen, joka muutti heidät. Ja mielemme ei ole kykenevä luomaan sellaista jumalallista kokemusta.

”Ajatukset eivät saa mieltä lakkaamaan. Kaikki yritykset päästä eroon mielestä, tulee mielestä”, sanoo Bhagavan.

Jonkun korkeamman täytyy toimia, että tämä tapahtuu, ja se on Armo; Jumalallinen apu.


 Ongelmat parisuhteissa
Ristiriidatonta tai täydellistä suhdetta ei ole todellisuudessa olemassa. Elämä on dynaaminen voima, joka tarjoaa joukon erilaisia kokemuksia.

Ihannetilanteen etsiminen, missä ei koskaan argumentoida, riidellä tai tulla vihaiseksi tai että koko ajan ilmaiseen rakkautta ja kiintymystä, on olemassa vain mielikuvituksessamme.

Päinvastoin, tunnistetaan rauhanomainen suhde tietoisuustilasta, jossa voi sallia toisen henkilön olla juuri sellainen kuin hän on, ja tämä tulee mahdolliseksi ainoastaan, kun on havainnut hyödyttömäksi yrittää ymmärtää toista.

Sinun näkökulmasi ja ideasi ovat ehkä hyvin merkityksellisiä sinulle, mutta odotus että sinun kumppanisi täytyisi nähdä kaikki samasta näkökulmasta aiheuttaa ongelmia.

Kaksi henkilöä ei voi olla samaa mieltä koko ajan. Sinä olet tulos x määrästä tekijöitä kuten syntymäsi, lapsuutesi, ilma, syömäsi ruoka jne. ja samat asiat koskevat kumppaniasi.

Te molemmat olette ainutlaatuisia näkökannoissanne. Siksi ei ole järkevää odottaa kumppanin omaavan samaa näkokulmaa kuin sinä. Kun näet tämän totuuden, alat sen sijaan kokea kumppanisi sellaisena kuin hän on, ja tästä nousee ilo.

Jos esimerkiksi vaimosi on sinulle vihainen ja sinun pitäisi tuntea yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan ja kokea hänen kiukkunsa aivan kuten koet metsävaelluksen tai kupin kahvia, olisi se varmasti uskomattoman tyydyttävä silmänräpäys parisuhteessasi.

Tämä tekee myös toisen henkilön olon hyvin mukavaksi, koska et enää valita, yritä muuttaa tai hylkää häntä. Tämä on lopullinen ratkaisu terveelliseen parisuhteeseen.


 Vapaa tahto ja vapaus
Sinun tulee muistaa, että myös vanhempasi ovat kerran olleet lapsia. Myös he ovat kokeneet traumoja vanhempiensa kanssa. Näin se jatkuu sukupolvelta sukupolvelle. Isoisoisällesi on voinut tapahtua jotakin ja häneltä se on siirtynyt sinun isoisällesi ja sitten isällesi ja sitten se jatkaa sinulle. Tällä tavalla käyttäytyminen, asenteet jne. siirtyvät. Jos tutkit sitä tarkemmin, ei ketään voida pitää syyllisenä. Millainen sinä olet, riippuu monista eri tekijöistä, jotka alkoivat jo ennen kuin sinut synnytettiin.

Millaisia ajatuksia vanhemmillasi oli hedelmöityksen hetkellä, mitä tapahtui kohdussa, äitisi ajatukset ollessasi kohdussa, isäsi ajatukset, miten itse synnytys meni, kuinka koit synnytyksen ja sitten itse synnytyksen jälkeen millaisia kommentteja sanottiin ja mitkä rekisteröitiin alitajuntaasi, niihin voimme todellakin palata ja kokea sisäisissä prosesseissa. Ja kaikki tämä kontrolloi sinua. Sinulla ei ole mitään vapautta, isälläsi ei ole mitään vapautta, kukaan ei ole vapaa. Mitään vapaata tahtoa ei ylipäätään ole olemassa. Mutta meillä on illuusio, että meillä on vapaa tahto. Totuus on, ettei meillä ole sellaista.

Sille ei voi tehdä mitään. Voimme tietenkin viedä ihmisiä sisäisten prosessien läpi, joissa voidaan muuttaa paljon näistä asioista. Mutta muuten nämä tekijät ohjaavat meitä. Jos havaitset, että nämä ohjaavat sinua, ei ole olemassa vapaata tahtoa, koska olet tietoinen, että sinua ohjaavat tekijät, jotka ovat kontrollisi ulottumattomissa. Kun ei ole olemassa vapaata tahtoa, mitä sitten on? Antautuminen. Kun ei ole mitään valintaa, antautuu.

Mitä on olemassa, kun antautuu? Vapaus. Jos todellakin havaitset, ettei ole olemassa mitään vapaata tahtoa, koet täydellisen vapauden. Se on paradoksi. Jos koet, että sinulla on vapaa tahto, ajattelet, ”OK, voin tehdä tämän ja tämän”, olet hämmentynyt. Sanokaamme, että olet tavaratalossa ja siellä on paljon erityyppisiä saippuoita, hämmennyt, minkä saippuan ostaisit. Näkemäsi tv-mainokset vetävät sinua tietyn saippuan puoleen tai yhden tai toisen. Siksi ei ole olemassa mitään vapautta, on olemassa vain taistelu. Mutta jos sanomme, että siellä on vain yksi saippua, ei ole mitään ongelmaa.

”Missä on valinta, ei ole mitään vapautta.
Missä ei ole valintaa, on vapaus.”

Ja ”ei mitään valintaa” pitää sisällään, että havaitsee, ettei ole olemassa mitään vapautta. Et ole valinnut missä synnyt, et ole valinnut työtäsi vaikka kuvittelet niin, kaikki nämä tekijät ovat tukeneet sitä. Jos näet tämän, olet vapaa.

 Elämä on kuin krikettiottelu
Elämä on kuin krikettiottelu. On ikään kuin pallon heittäjä heittää palloja sinua kohti – kipupallo, vihapallo, mustasukkaisuuspallo, kriisipallo. Olet lyöjä. Elämäsi riippuu siitä miten kohtaat nämä pallot.

Jos krikettiottelun pallon heittäjä tietää, että olet peloissasi jalkojasi kohti heitetyistä palloista, hän tulee heittämään palloja ainoastaan jalkojasi kohti. Elämä on samanlaista. Jos et hyväksy elämän heittämiä palloja, se tulee heittämään juuri sellaisia palloja sinua kohti, koska ne ovat heikkouksiasi. Lyöjän odotetaan voivan kohdata kaikenlaiset heitetyt pallot. Et voi sanoa, että et halua kohdata tiettyjä palloja tai tiettyä pallon heittäjää. Jos sanot niin, vastustajajoukkueen kapteeni käyttäisi ainoastaan sitä pallon heittäjää. Elämä tietää, mitä pelkäät ja ainoastaan sellaisia palloja heitetään sinua kohti. Jos opit kohtaamaan kaikenlaiset pallot, ongelmasi ratkeaisivat.

Kaikenlaisten pallojen kohtaamisen oppiminen ei ole mitään muuta kuin Nähdä, Hyväksyä ja Kokea tapahtumat ja tilanteet, kun ne ilmenevät yrittämättä paeta niitä. Sinun ei tule uskoa, että elämä tulee ainoastaan olemaan kiltti ja ystävällinen. Se tulee heittämään kaikenlaisilla mahdollisilla palloilla. Hyvä lyöjä ei juokse pelikentältä, kun vaikeita palloja tulee kohti.

Jos taistelet mustasukkaisuutta vastaan, elämä tulee luomaan tilanteita, joissa tunnet itsesi mustasukkaiseksi. Mutta jos opit kohtaamaan mustasukkaisuuden pallon kokemalla sen, vastustajajoukkueen kapteeni tunnustaisi, että olet voittanut. Hän luovuttaisi, koska onnistut nyt osumaan jokaiseen palloon.

Ja mitä pitää sisällään, että onnistuu osumaan jokaiseen palloon? Että kokee kaiken elämässä. Kokemisen taito on taito olla lyöjä. Jos voit kokea kaiken huolimatta tilanteesta, olet voittanut. Jos voit tehdä kaiken tämän, olet valaistunut. Valaistunut henkilö on henkilö, joka osuu jokaiseen palloon.

 Sota ja rauha
Ihmiset puhuvat Irakin sodasta ja muista sodista. Mutta kukaan ei puhu sodasta sisällämme. Sinä päivänä kun sisäinen sotamme päättyy, tulevat sodat päättymään maailmasta. Se on sisäinen konflikti, joka ilmentää konfliktit ulkoisessa maailmassa. Sisällämme on menossa koko ajan konflikti. Olemme jaettuja sisäisesti. Emme ole yksilö vaan meillä on ihmisjoukko sisällämme. Kun sanot, ”en ole vapautunut tämän henkilön kanssa”, se merkitsee, että et ole vapautunut itsesi siitä aspektista, jota tämä ihminen heijastaa. Jos sanot, ”olen vihainen tälle henkilölle”, on sisälläsi jotain, jolle olet vihainen. Kun olet rauhaton ihmisten joukossa, olet rauhaton sisäisesti. Se mitä tapahtuu ulkoisesti, on heijastusta sisälläsi tapahtuvasta.

Perheenjäsenten väliset konfliktit heijastetaan konflikteina ulkoisessa maailmassa. Sinun tulee olla tietoinen, että jos jotakin on menossa jossakin, sinä olet myös vastuussa siitä. Kun riitelet kumppanisi kanssa, kiusaat, pilkkaat tai nalkutat jollekin henkilölle, muista, että myös sinä tuet sotaa. Jos on olemassa 200 asukkaan paikka ja jos 80 miestä riitelee vaimojensa kanssa, tulisi se hyvin nopeasti johtamaan tässä paikassa fyysiseen konfliktiin. Sisäisestä tulee ulkoinen.

Siihen asti kunnes ihmiskunta on käynyt läpi sisäisen muutoksen, tulee maailmassa olemaan sotia ja ristiriitoja. Se voisi olla ydinasesota tai sota perinteisin asein tai taloudellinen tai poliittinen sota; jotain tulee tapahtumaan. Siksi ihmiskunnan ainoa toivo on saada herääminen ja havaita rauha sisällään. Yksi henkilö, joka kokee sisäisen rauhan ja ykseystietoisuuden, sen pelkän läsnäolon, vaikuttaisi 100 000 ihmiseen. Siten voit vaikuttaa maailmanrauhaan.

 

Rukoilla
Kun katsomme elämäämme, voimme muistaa hetkiä, jolloin tunsimme itsemme avuttomiksi. Teimme kaikkemme käsitelläksemme vaikean tilanteen kuten sairauden, henkilökohtaisen kriisin tai jonkun toisen rakastamamme kriisin, työelämän haasteen; käytimme älyämme ja voimaamme, pyysimme apua ympärillämme olevilta ihmisiltä, mutta mikään ei auttanut meitä pois tilanteesta. Olimme avuttomia. Tuona silmänräpäyksenä huomaamme, että tarvitsemme elämäämme Armon apua (Jumalallista Apua). Siis pyytäkäämme Armo elämäämme.

Avuttomana oleminen on, että ymmärtää ihmisen ponnistelujen hyödyttömyyden tietyssä tilanteessa ja odottaa Armon ottavan asian haltuunsa. Kun olet tällaisessa tilassa, ilmenee rukous automaattisesti sisälläsi. Rukous ei ole harjoitus tai tapa, joka täytyy oppia; se on rakkaus; se on kuin juoksisi äidin syliin. Mutta miten rukoilla?

Sinun tulee olla rukouksessasi aito. Kerran menestynyt aivokirurgi leikkaisi potilaan aivoja. Leikkauksen jälkeen potilas ei herännyt nukutuksesta. Aivokirurgi, joka kääntyi työssään usein rukouksen puoleen ja yhteyteensä Jumalallisuuteensa, alkoi rukoilla ”Kiltti auta! Tämä miespoloinen tulee kuolemaan!” Mitään ei tapahtunut. Hetken kuluttua hän jatkoi rukoilemista ”Hänellä on vaimo ja kolme lasta. Kuka huolehtii hänen perheestään, jos jotain tapahtuu? Kiltti auta!” Mitään ei tapahtunut. Kirurgi rukoili kolmannen kerran ”Jos tämä leikkaus epäonnistuu, tulee minun maineeni menemään päin mäntyä! Koko minun urani tulee tuhoutumaan! Kiltti auta!” Silloin apu tuli ja leikkaus onnistui. Mies oli tullut rehelliseksi rukouksessaan. Ole rehellinen ja avoin kuin lapsi huolimatta mikä on totuus. Jumalallinen ei tuomitse sinua ja tuntee sinut paremmin kuin tunnet itse itsesi.

Tarvitset tunteen. Kun soitat jollekin, lyöt heidän numeronsa, jotta yhdistyt oikein; rukouksessa tunne on oikea yhdistyminen. Kaikenlaiset tunteet, syvä kipu sydämessä, suru, suuri ilo tai sisäinen kiitollisuus – kaikki tunteet luovat yhteyden Jumalaasi/Jumalallisuuteesi.

Selkeys on tärkeä elementti. Jos pyytämäsi ei ole selkeä, Armo ei voi auttaa sinua yhtä helposti. Epäselvän mielen on vaikeampaa vastaanottaa Armo. Selkeys tulee intohimosta. Mikä on ero pyytämisellä ja intohimolla? On erilaisia pyyntöjä, meillä voi olla päivän aikana sadoittain pyyntöjä ja niiden pohjana on mielen vertaileva luonto. Intohimo tässä yhteydessä on se mitä sydän todella haluaa. Intohimoja voi olla vain yksi kerrallaan. Armo ei ehkä aina täytä pyyntöjämme, mutta se tulee ehdottomasti auttamaan meitä saavuttamaan intohimomme. Kun rukoilet, sinun tulee keskittyä ratkaisuun eikä ongelmaan ja kokea se kuin pyytämäsi olisi jo tapahtunut, ei että se tapahtuu joskus tulevaisuudessa. Tietenkään emme koskaan rukoile sellaista, mikä voi vahingoittaa toista.

Tarvitsemme kiitollisuutta. Jokainen rukous tulisi lopettaa kiittämällä Jumalallisuutta. Kiittäminen on kuin sopimuksen allekirjoittaminen Jumalallisuuden kanssa – Jumalallisuudella ei ole silloin mitään muuta mahdollisuutta kuin auttaa sinua!

Kun alat huomata Armon elämässäsi, aluksi pienten yhteensattumien muodossa, tulee yhteytesi Jumalallisuuden kanssa kasvamaan vahvemmaksi ja yhteensattumat tulevat muuttumaan ihmeiksi.


 Todistaminen
Kuten näemme, on sisälläsi kaksi eri minää; rehellinen minä ja epärehellinen minä. Ja näillä kahdella on koko ajan menossa vuoropuhelu. Se minkä koet olevan minän, ei ole muuta kuin tämä vuoropuhelu.
Sanokaamme, että olet saanut kylään vieraan, josta et pidä. Rehellinen minäsi sanoisi ”En pidä sinusta. Et ole tervetullut kotiini”. Se on kannanotto, jonka voit ottaa ollaksesi rehellinen. Toinen kannanotto on ”Oi, tervetuloa! Mukavaa, että tulit käymään”. Se on epärehellinen kannanotto.

On olemassa kolmas mahdollisuus. Oletko rehellinen tai epärehellinen, riippuu sinusta. Se mitä sanomme, on luoda kolmas osapuoli, joka ainoastaan todistaa tätä vuoropuhelua; joka ei kommentoi, joka ei sano, että sinun täytyy olla rehellinen tai epärehellinen. Se ainoastaan todistaa kaiken mitä tapahtuu kuin katsoisi filmiä. Se mitä me yritämme tehdä, on luoda tämä kolmas osapuoli, joka ainoastaan todistaa koko ajan tapahtuvan draaman; 24 tuntia vuorokaudessa vuoropuhelu on menossa tavalla tai toisella.

Tätä vuoropuhelun todistamista voisi kutsua henkiseksi harjoitukseksi. Tämä harjoitus on niin nautittava. Se antaa sellaisen vapauden ja ilon, että emme voi edes kutsua sitä harjoitukseksi. Harjoitus merkitsee usein, että täytyy hiukan ponnistella ja taistella, mutta tämä on omituinen harjoitus, sillä siinä ei ole mitään ponnistelua, ei mitään taistelua, ei mitään sellaista. Ja kun se on alkanut tapahtua luonnollisesti ja kun se on siellä koko ajan huolimatta siitä mitä on menossa, huolimatta vuoropuhelusta tai sisällöstä, niin se antaa iloa.

Sisäinen vuoropuhelu voi käsittää mustasukkaisuuden, kiukun. Ja epärehellinen puoli on ehkä ystävällinen mustasukkaiselle ja rehellinen puoli osoittaa, ”Katso, miten mustasukkainen olet!” ja epärehellinen puoli sanoo jotain puolustukseksi ”Ei, tämä ei ole mustasukkaisuutta. Minä kontrolloin sitä.”

Mitä tahansa on menossa, et häiriinny siitä. Mielen sisältö ei ole meille tärkeä. Kuinka koet sen, on tärkeää. Voitko kokea sen neutraalilla tavalla valitsematta puolta, vain todistaen mitä on menossa? Jos voit tehdä sen, se antaa suunnatonta iloa ja vapautta.

Emme pyydä sinua olemaan rehellinen. Emme myöskään pyydä sinua olemaan epärehellinen. Sanomme ainoastaan, todista vain se mitä tapahtuu.


 Enemmän Antaryaminista
Kun sisäinen Jumalallisuutesi on herätetty sydämessäsi, sitä kutsutaan Antaryaminiksi tai ”sisällä asuvaksi” tai sinun Korkeammaksi Minäksesi. Miten tämän muotoinen Jumala toimii? Antaryamin toimiin kuin internet. Internet on kotisivujen verkosto, jonka ovat luoneet yksilöt tai organisaatiot kaikkialta maailmasta. Se on suunnaton tiedon, taidon ja voiman lähde, jonne meillä on pääsy ja jota voimme käyttää tarpeittemme mukaan. On olemassa joku webserveri, jolla on hakemasi tieto ja palvelu. Internet yhdistää sinut tämän tiedon ja palvelun kanssa. Internet saattaa yhteen. Jumala saattaa myös yhteen. Jumalallinen saattaa ihmiset yhteen.

Tarvitset läpimurron ja on olemassa henkilö, joka voi auttaa sinua juuri tässä läpimurrossa, Jumala saattaa teidät molemmat yhteen.. Sinulla on sairaus ja jossain maailmalla on lääkäri, jolla on parannuskeino, ja Jumala saattaa teidät kaksi yhteen. Sinulla on liikeidea ja jossain on henkilö, joka ymmärtäisi sinun ideaasi ja haluaisi rahoittaa sinun projektisi – Jumala saattaa teidät yhteen. Olet kirjoittanut kirjan ja on olemassa kustantaja, joka voi tehdä kirjasta suurmenestyksen, sinun tarvitsee saada yhteys häneen - Jumala tekee yhdistymisen mahdolliseksi.
Vivekananda oli erityinen nuori poika. Mutta jotta hänestä tulisi maailmankuulu, hänen tarvitsi tavata oikea mestari. Ramakrishna oli suuri pyhimys, mutta hänen tarvitsi tavata oikea oppipoika, jotta maailma havaitsisi kauniin Hinduismissa. Mestarin ja oppipojan yhdistymisen täytyi tapahtua. Helen Kellerin täytyi tavata oikea opettaja Annie Sullivan ennen kuin hän voi löytää oman potentiaalinsa ja tulla toivon valoksi monelle epätoivoiselle sielulle. Sinun Antaryaminisi on kytketty yhteen muun ihmiskunnan Antaryaminin kanssa. Sydämestä tullut rukous herättää vastauksen jossain muualla maailmassa. Ja mitä sitten saisit todistaa, ovat fantastiset ihmeet ja ”yhteensattumat”. Näin Jumala toimii.



”Sen mikä on” liike
Suurin osa ihmiskärsimyksestämme tulee, että yritämme jatkuvasti tulla joksikin toiseksi kuin olemme. Sri Bhagavan sanoo, ”Kärsimys on liikettä ´siitä mikä on` `siksi mitä sen pitäisi olla´”.

Tämä jatkuva ponnistelu tulla joksikin muuksi, yrittää siirtyä mustasukkaisuudesta siitä vapautumiseen, huonosta hyväksi, ymmärtämättömyydestä ymmärtämiseen, epätäydellisestä täydelliseksi, epäpyhästä pyhäksi, on taistelua, jota on tapahtunut ihmismielessä nyt tuhansien vuosien ajan.

Jokainen sivilisaatio, kulttuuri ja uskonto on luonut täydellisen ihmisen kuvan. Yritämme jatkuvasti saavuttaa ihanteellisen. Jos meillä ei ole rakkautta, on turhaa yrittää rakastaa. Meistä ei tule täydellisiä itseämme muuttamalla. Meistä tulee täydellisiä tiedostamalla ja hyväksymällä itsemme sellaisina kuin olemme.

Rakkauden alku on nähdä, pysähtyä ja hyväksyä se tosiasia, että meillä ei ole rakkautta. Kun yritämme rakastaa, tuhoamme itsemme ja toiset. Ihmisen suurin kärsimys ei ole hyvän maineen, kuuluisuuden, rahan tai ruoan vaatimus. Todellinen kärsimys ei ole, että voi olla sellainen kuin on. Jos emme yritä tulla joksikin muuksi kuin mitä olemme, loppuvat kaikki ristiriidat. Missä ei ole ristiriitoja, ei energiaa tuhlata. On olemassa energian tyyneys.

Silloin sellaiset yksinkertaiset asiat kuin käveleminen, syöminen tai vesilasillisen juominen tuottavat iloa. Kun meidät on nielaistu joksikin tulemisen yrittämiseen, olemme tietämättömiä kaikesta elämän kauneudesta. Ilo ei ole mitään saavutettavissa olevaa kuten kuvittelemme – se on olemista sellaisina kuin olemme.
Muutos tapahtuu, kun voimme olla sellaisia kuin olemme.



Yritys muuttaa
Sri AmmaBhagavan sanoo, ”Muuttaa jotakin on mahdotonta. Kaikki muutos on tapahtumaa.”

Yritys muuttaa jotakin on kuin katsoisi samaa filmiä 365 päivää vuodessa ja odottaa toisenlaista huipentumaa. Filmi ei tule muuttumaan. Turhaa ponnistelua, jota voimme yrittää koko elämämme ajan emmekä saavuttaa mitään. Kun yritämme muuttaa toista, vihjailemme, että hän on kelvoton rakastettavaksi sellaisena kuin hän on. Tämä haavoittaa tuota toista syvästi ja tuhoaa puolestaan suhteen. Miksi joku, joka tuntee, ettei häntä rakasteta, haluaisi antaa vastarakkautta?

Jos ratkaisu onneemme on, että jotain toista muutetaan, olisimme myös antaneet pois onnemme avaimen jollekin toiselle! Ja koska olemme suhteessa niin moneen henkilöön, olisi heillä kaikilla avain, joka kontrolloisi meidän onneamme. On illuusio, että onnemme ovi voidaan avata ainoastaan, jos toiset muuttuvat.

Yritys muuttaa toista, koska se sopii omiin tarpeisiin, tuhoaa suhteen. Kaikki ovat täydellisiä sellaisina kuin ovat. Kun koet tuon toisen, kaikki tulee täydelliseksi. Hyväksyntä tapahtuu silloin ilman mitään ponnistuksia.

Toisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on, on rakkauden alku.

 Mieli
Nykyään ihmisen elämää ohjaa mieli. Kun mieli ohjaa elämää, yksilöä kontrolloi erilaiset ideat, konseptit, tuomitseminen ja leimautuminen. Ihminen on koko ajan sisäisesti hajonnut, taistelussa ja ristiriidoissa, koska se on mielen laatu.

Kaikella on paikkansa universumissa ja niin myös mielellä. Ajatukset tai mieli on välttämätön instrumentti ulkoisen maailman haasteista selviytymiseen. Kaikki edistysaskeleet ulkoisessa maailmassa on tapahtunut mielen avulla. Mieli on välttämätön tulevaisuuden suunnittelussa tai menneen pohdinnassa. Ilman mieltä palaisimme takaisin kiviaikaan.

Mielellä on paikkansa elämässä, mutta kun sitä aletaan käyttää tulkitsemaan ja kokemaan todellisuutta, alkavat ongelmat. Mutta miksi ajatuksia tarvitaan sillon, kun syöt omenaa tai ihailet auringonlaskua? Mieli painaa sinut alas, kun koet, että on olemassa jotain todellista mielen luoman melun takana. Mielestä on tullut kuin mekaaninen prosessi, joka on jatkuvasti käynnissä. Se on kuin vanhuudenhöperö vanha tantta, joka mumisee itsekseen samalla kun yrität ymmärtää muminan tarkoituksen ja merkityksen. Useimmat psykologisista aktiviteeteista kuten rauhattomuus, pelko ja epäusko ovat automaattisia prosesseja. Kuin leikkijuna, joka kiertää samaa rataa uudelleen ja uudelleen. Heidän onnettomuutensa eivät ole todellisia, eikä myöskään heidän matkansa.

Oneness tarjoaa kaikille etsiville kokea tästä vapautumisen. Koska tämä on henkilökohtaisen havaitsemisen ja suoran kokemuksen aikakausi.



Mikä antaa Bhagavanilla iloa?
Jos jonkun sydän avautuu prosessin aikana, antaa se minulle suurta iloa. Tai jos joku saa perustavaa laatua olevan oivalluksen, se tuottaa minulle suurta iloa. Minulle antaa suunnattoman suuren ilon, kun vanhempien ja lasten välinen suhde korjataan. Kun se tapahtuu, se on minulle vakuutus ja vakuus, että tämä perhe tulee heräämään. Se on avain. Se on valtava haaste. Jos tämä korjataan, kaikki loksahtaa paikalleen. Heidän taloudelliset ongelmansa ratkeavat. Heidän terveysongelmansa ratkeavat. Se on ratkaisu heidän ongelmiinsa. Plus, kun joku perheessä selviää tästä, syntyy hyökyaaltoefekti, joka vaikuttaa 100 000 ihmiseen. Koko ihmiskunta hyötyy siitä niin paljon. Voisimme estää kuivuuden, tulvat, sodat, voisimme estää niin paljon, jos koko perhe voisi selviytyä tästä. Siksi suhteet lääkitään… on ihmeellinen asia - kun suhteet lääkitään, sydän lähettää toisenlaisen signaalin aivoille. Aivot, jotka ovat asema, joka lähettää eri viestejä, ajatuksia ja tunteita ajatussfääriin, jossa vastaanotamme ne. Niin se vaikuttaisi100 000 ihmiseen, jos yksi perhe korjaisi suhteensa, mikä tarkoittaa, että vaikutat maailmanlaajuiseen tietoisuuteen. Minulle koko maailma on kuin perhe, kun jotain tapahtuu täällä ja kaikki muut hyötyvät siitä, se antaa minulle suunnattoman suurta iloa. Siksi olen keskittynyt perhesuhteisiin.

Luo oma Jumalasi
Jumalalla ei ole mitään kiinteää muotoa. Riippuu henkilön omasta näkökulmasta ja hänen suhteestaan Jumalaan, millä voimakkuudella sen kokee tai minkä muotoisena Jumalallisuus ilmentyy. Jumala on voimakas, mutta sinä, joka olet osa Jumalaa, olet myös voimakas. Siinä on ongelma ja ihanuus.

Jokaisella on vapaus muotoilla Jumalansa haluamallaan tavalla. Kuin ruukuntekijä, joka käyttää savea luodakseen mestariteoksen. Sinä olet ruukuntekijä ja Jumala on savi. Jos olet suhteessa Jumalalliseen Läsnäoloon kuin leikkisään, voimakkaaseen ja rakastavaan ystävään, joka vastaa silmänräpäyksessä, tulee Jumalastasi sellainen.

Jos määrittelet Jumalan käsittämättömäksi, siitä tulee kokemuksesi; Jumalasi on käsittämätön. Voit valita ankaran Jumalan, hymyilevän Jumalan, nauravan Jumalan tai myös leikkivän Jumalan.

Jos ihmisiä on 7 miljardia, on 7 miljardia Jumalaa. Ei ole olemassa ”perimmäistä Jumalaa” tai ”perimmäistä määritelmää Jumalasta”. Se on henkilökohtainen. Siksi on tärkeää, ettei omaa Jumalan kuvaa, joka on rankaiseva tai välinpitämätön. Jos luulet, että Jumala on vihainen sinulle ajatustesi vuoksi tai elämäsi vuoksi tai olet peloissasi rangaistuksesta, tulet kokemaan Jumalan sellaisena. Jos Jumala on sinulle omahyväinen isä, joka vastaa sinulle loputtomien valitusten ja kosiskelun jälkeen, tulee siitä sinun todellisuutesi.

Älä luule, että on itsekästä muotoilla Jumala. Olet koko ajan tiedostamattasi luonut Jumalan; erona on, että nyt teet sen tietoisesti ja älykkäästi. Jumala ei määritä itseään: ihmiskunta määrittää Jumalan. Luo Jumala, jolla on voima antaa sinulle heräämien ja joka voi myös toteuttaa toiveesi.

 Ihmismieli on ikivanha
Mieli on ikivanha. Se ei ole muuttunut suuresti viimeisten vuosituhansien aikana. Jos muinainen ihminen toivoi itselleen kaunista turkkia, sinä toivot viimeistä automallia. Toive on samanlainen, ainoastaan sisältö on muuttunut. Muinainen ihminen pelkäsi villieläimiä, sinä pelkäät terrori-iskua tai finanssikriisiä. Pelko on samanlainen, ainoastaan syy on muuttunut.

Ajatukset eivät ole muuttuneet viimeisten tuhansien vuosien aikana; ainoastaan olosuhteet ovat muuttuneet. Mytologia ja historia voivat todistaa tämän. Kaikki mytologiset sankarit ja raamatulliset hahmot olivat samanlaisia kuin sinä. Jos siirryt ajassa taaksepäin ja opiskelet Egyptin sivilisaatiota, tulet näkemään saman pelon, saman vallanhalun ja saman tarpeen tulla joksikin. Opiskele vanhoja uskonnollisia kertomuksia; ne ovat myös kertomuksia vertailusta, toiveista, intohimosta, väkivallasta ja tuomitsemisesta. Aleksanteri Suuren ajan mieli ei ollut toisenlainen kuin aikana, jolloin Ceasar ja Hitler olivat olemassa. Mieli ei ole muuttunut. Se on ikivanha luomus.

Joka kerta kun mieli vaikuttaa käyvän läpi jotakin, on se samanlainen. Ei ole olemassa mitään uutta siinä, miten mieli toimii. Ei ole tietoa, miten se toimisi jollain toisella tavalla. Se on ohjelma, joka ohjaa koko ihmiskuntaa. Mielen kanssa taisteleminen on merkityksetöntä. Sen ymmärtäminen, että mieltä ei voi muuttaa, voisi lopettaa taistelun. Kun sota itseäsi vastaan on ohi, se on ohi myös kaikilla muilla.




Kiitollisuus
Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Ne jotka käyttävät toisia hyödyksi mennäkseen elämässä eteenpäin. Se on ensimmäinen laji. On olemassa toisia, jotka tuntevat, että heitä autetaan heidän elämässään kaikessa ja kaikki auttavat heitä. Nämä ovat kiitollisia. Havaitseminen, että sinä ilmennyt riippuvaisena kaikesta muusta, on kiitollisuuden synty.

Olet sitä, mitä et ole, koska olet valinnut sen ilman tilanteita, tapahtumia, luotoa, ihmisiä - koko universumi on tukenut, että sinä olet se mikä olet. Vanhempasi, veljesi, siskosi, ystäväsi, opettajasi, naapurisi, yhteiskunta, kaikilla on osansa elämässäsi. Et ole yksin tässä elämän juhlassa vaan kaikki seuraa sinua.

Koko elämä on matka kohti päämäärää – JUMALALLISUUTTA. Aivan kuin eri suunnilta tulevien virtojen vedet virtaavat mereen, vievät kaikki tapahtumat ja tilanteet, olivatpa ne hyviä tai huonoja, kipeitä tai nautittavia, kauniita tai rumia, sinut Jumalalliseen syliin.

 
Om Satchitananda Parabrahma Purushottama Paramatma
Sri Bhagavathi Sametha Sri Bhagavathe Namaha


Moola Mantraa käytetään kutsumaan Jumalallisuutta ja puhumiseen Jumalallisuuden kolmen aspektin kanssa, jotka ovat ilmentymätön, ilmentynyt ja inkarnoitunut.

Om on perusvärähtely Kaikessa mikä on; sanotaan, että koko Universumi värähtelee tätä ääntä.

Ilmentymätön Jumalallisuus on tuntematon kuin sähkö; vaikka se on joka paikassa, emme voi nähdä sitä niin kauan kun emme johda sitä valon, lämmön tai liikkeen muotoon. Samalla tavoin ilmentymätön Jumalallisuus on kaikkialla ja kaikessa, mutta et voi olla siihen yhteydessä ennen kuin se on ilmentynyt sydämeesi. Kun se on tapahtunut, kutsumme sitä mm. Antaryaminiksi, joka merkitsee ”sisällä asuvaa”, tai Läsnäoloksi. Läsnäolo voi ilmentyä sydämessäsi muodottomana Läsnäolona tai Valon muodossa tai toivomassasi Jumalallisessa muodossa (esim. AmmaBhagavanina, Kristuksena, Buddhana Allahina jne.). Ilmentymätön Jumalallisuus on Satchitananda Parabrahma (Sat on Olemassa Olo, Chit on tietoisuus ja Ananda on autuus. Parabrahma on yhteinen näille kolmelle jumalalliselle laadulle). Ilmentynyt Jumalallisuus on Paramatma.

Jumalallisuus voi myös inkarnoitua maapallolle ihmisenä. Näitä ihmisiä kutsutaan Avataaroiksi (Purushottama). Avataarat tulevat maan päälle yhdessä tarkoituksessa; eniten vaikuttamaan eri tavoin globaaliin ihmistietoisuuteen. Kristus, Buddha ja Rama Maharishi olivat avataaroja. Amma ja Bhagavan ovat avataaroja tarkoituksenaan viedä ihmiskunta Kultaiseen Aikakauteen, ykseystietoisuuden tilaan, jossa kaikki erillisyys ja ristiriidat ovat lakanneet.

Jumalallisuus on sekä maskuliininen että feminiininen. Se on Kosminen Isä ja Kosminen Äiti. Feminiinistä Jumalallisuuden osaa tai Jumalallista Äitiä kutsutaan Sri Bhagavathi. Sametha tarkoittaa ”yhdessä”. Maskuliinista Jumalallisuuden osaa tai Jumalallista Isää kutsutaan Sri Bhagavate.

Namaha tarkoittaa ”Kumarran edessäsi”!

Voit säilyttää mantran merkityksen sydämessäsi, tuntea Jumalallisuuden ja kutsua Läsnäoloa, kun käytät mantraa. Voit meditoida ja kuunnella mantraa tai laulaa sitä kokeaksesi ja saadaksesi yhteyden Läsnäoloon. Voi myös toistaa sitä 21, 49 tai 108 kertaa erityinen rukous sydämessäsi.