keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ollaksesi kosketuksessa läsnäoloosi, täytyy sinulla olla sunnaton sisäinen eheys -Sri Amma Bhagavan


Suurin ihmisen kärsimys on kokoaikainen julkikuvansa suojelu. Tämä tapahtuu hiljaa mielessäsi ja suurimman osan aikaa, et ole edes tietoinen siitä. Tässä puuhassa jatkat kaikkien peliesi pelaamista antaen kaikki verukkeet ja selitykset, et muille, vaan itsellesi suojellaksesi julkisuuskuvaasi. Et ole naamatusten totuutesi kanssa, vaan uskot tarinoihin, joita mielesi kehittelee. Tällä keinoin petät itseäsi. Kohtaa negatiivisen puolesi tai ruman puolesi; ja hyväksy, että se kaikki on myös sisälläsi. Kun sinulla on sisäinen eheys, taistelu loppuu. Mielestä tulee avara. Silloin sinä koet Jumalallisen läsnäolon. Muutoin olet vain olemassa. Siksi, saavuttaaksesi kosketuksen Jumalallisen läsnäoloon, tarvitset rehellisyyttä.
Harjoitus: Näe oma ruma puolesi sellaisena, kuin se on, ilman tuomitsemista. Mitä tahansa tapahtuu, koe se. Ihmiset ajattelevat, että olemme negatiivisia. Ei. Tarkoitus on toinen. Kasvua tapahtuu. Näkemällä, että siellä oleva varas ei ole negatiivinen. On oltava rohkea kohdatakseen varkaan, joka on ollut sisälläsi luoja ties, kuinka kauan. Hän voi poistua nyt. Vain silloin sinusta tulee positiivinen ensimmäistä kertaa. Pohdiskele, mietiskele. Tule (deepening) prosessiin saadaksesi perusteellisen muutoksen itsellesi.
-Oneness Guide Namannji


May you have Blessed day as you contemplate today on... "To be in touch with The Presence, you must have tremendous inner-integrity." - Sri Amma Bhagavan "The biggest suffering of man is all the time protecting his / her self (image). This is happening silently in your mind and most of the time you are not aware of it. In this pursuit, you keep playing all games and give all excuses and explanations, not to others, but to yourself to protect your image. You do not come face to face with your truth but believe in the stories which your mind creates. This way you cheat yourself. Facing your negative side or the ugly side; and accepting the same is inner integrity. When there is inner integrity, the conflict ends. The mind becomes spacious. Then you experience the Divine Presence. Otherwise, you exist. That is why, to get in touch with the Divine Presence, you need integrity. Sadhana: See the ugly side of you as it is, without judgement. Experience whatever happens. People think that we are being negative. No. The intention is different. Growth happens. Seeing that the thief is there is not negative. It is being courageous to face the thief who has been there with you for ages. He shall leave now. Only then, you become positive for the first time. Contemplate. Come for the [deepening] process for an indepth transformation." - Oneness Guide, Namannji
Käyttäjältä: Prudence Prajna Oneness

tiistai 22. lokakuuta 2013

PÄIVITYS YLÖSNOUSEMUSPROSESSISTA



Auroraa kanavoinut Karen Downing (www.aurorasmessage.com)
21.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Viime aikoina on ollut paljon kysymyksiä ja hämmennystä siitä, miten ylösnousemusprosessi etenee, mitä on tapahtunut ja mitä on vielä tapahtumatta. Ylösnousemusprosessin (mihin viitataan myös tietoisuuden tai värähtelyn nostamisena) aktivoi universaali energia, mikä tunnetaan fotonivyöhykkeenä.

Tiedeyhteisö on nimennyt fotonivyöhykkeen "pimeäksi aineeksi" ja sitä tutkitaan nyt astronomian ja astrofysiikan alueella. Fotonivyöhyke näyttää pimeältä juovalta avaruudessa. Fotonivyöhyke sisältää korkeammalla värähtelevää energiaa ja se muistuttaa itse asiassa kovasti ulottuvuustasojen välistä rajaa.
Fotonivyöhyke on saavuttanut lähimmän kohtansa maahan nähden tänä vuonna ja se pysyy lähistöllä seuraavat 11 vuotta. Fotonivyöhykkeen läsnäolon vuoksi planeetan värähtely (ylösnousemus) alkaa tapahtua - yksi ihminen, yksi paikka, yksi yhteisö kerrallaan. Näin on taskuja, missä ylösnousemus on jo alkanut.

Tämän 11 vuoden jakson aikana ne, jotka tekevät elämässään päätöksen siirtyä pois tästä energiasta (teille olisi yllätys, miten monia se pelottaa), lähtevät maapallolta kuoleman kautta ja jatkavat inkarnoitumisprosessiaan toisella planeetalla nimeltään Stahlen. Tämän 11 vuoden jälkeen kaikki jotka jäävät maan päälle, ovat saattaneet loppuun ylösnousemusprosessinsa.

Ylösnousemus ei vain tapahdu kaikille yhtenä päivänä. Sitä voidaan hyvin verrata oveen, mikä on avattu, ja 11 vuoden kuluessa kaikki yksilöt saavat kulkea tuon oven läpi tai sitten ei. Sielu voi aloittaa prosessin saavuttamalla ns. Kristus-tietoisuuden (kutsutaan myös kosmiseksi tietoisuudeksi). Yksilö, yhteiskunta, kulttuuri tai yhteisö voi saavuttaa tuon tietoisuustilan päästämällä irti vihasta, pelosta ja epäilystä. Kun joku saavuttaa Kristus-tietoisuuden ja kokee ylösnousemusprosessin, hän ei häviä tai lähde planeetalta, koska maapallo siirtyy täysin uuteen korkeampaan ulottuvuustilaan.

Vuodesta 1987 alkaen on käytännössä ollut kaksi maapalloa. Näiden planeettojen kokemukset limittyvät, mutta niillä on eri värähtelytaajuus. Siitä lähtien uusi maa tai 5D-maa, kuten monet sitä kutsuvat, on muuttunut ja siirtynyt ylöspäin (tai eteenpäin) värähtelyssä, kun taas vanha maa tai 3D-maa on pysynyt samassa värähtelytilassa. Tätä kirjoitettaessa nämä kaksi maapalloa limittyvät edelleen jonkin verran, mutta värähtelytilojen etäisyys kasvaa jatkuvasti.

Fotonivyöhykkeen läsnäolo auttaa tässä prosessissa, kun se työntää ulos kaikkia jätteitä, ajatuksia ja uskomuksia (sekä yksilöllisiä että kollektiivisia), jotka ovat egosta. Kun tämä energia puristetaan pois yksilöistä, kaupungeista, maista, ryhmistä jne., ne pystyvät sitten siirtymään ulottuvuustaajuudesta toiseen. Toinen fotonivyöhykkeen etu on, että se on muodostanut sillan näiden ulottuvuuksien välille. Tämä ulottuvuussilta on ollut auki syyskuusta 2009 lähtien.

Kun tätä fotonivyöhykesiltaa ylitetään, kaikki mikä värähtelee 3D-taajuudella, puhdistetaan niistä, jotka kulkevat sitä pitkin. Yksilö ei saavuta sillan toista päätä, ennen kuin hänen värähtelynsä on puhdas kaikesta, mikä on egoa (alempi itse). Tämän prosessin aikana tietoisuustaso nousee taas kerran ja vie yksiöön kosmisesta tietoisuudesta universaaliin tietoisuuteen (tunnetaan myös ykseystietoisuutena).

Mistä tiedätte, oletteko jo tehneet tämän siirtymän ulottuvuussillan yli? On neljä päämerkkiä siitä, että olette 5D-maailmassa. Ensimmäinen on, että pystytte irrottautumaan täysin siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Saatatte olla edelleen kiinnostunut katselemaan sitä ja osallistumaan muutoksiin, mutta teitä ei enää järkytä nähdä väkivaltaa tai vastoinkäymisiä, mitä toiset kokevat. Irrallisuudessa on kyse tunne-etäisyydestä. Siinä ei teeskennellä, ettei jotain tapahdu, mutta tapahtumien ei anneta vaikuttaa omaan tunnetilaan. Monet muut voivat pitää tätä kylmänä tai piittaamattomana, mutta todellisuudessa irrallisuus on todisteenne, että te ette enää jaa elämäänne 3D-maailman energian kanssa.

Toiseksi, huomaatte olevanne näkymätön muille. Tämä voi olla fyysistä näkymättömyyttä, kun juoksette asioilla, ajatte autoa tai olette vuorovaikutuksessa julkisissa tiloissa, missä ihmiset melkein törmäävät teihin. (Älkää huolestuko - oppaanne ovat paikalla estämässä varsinaisen yhteentörmäyksen.) Tämä johtuu siitä, että koko kehonne värähtelee paljon korkeammalla taajuudella kuin tuossa samassa tilassa olevilla ja siksi he voivat nähdä teidät vasta hyvin, hyvin lähellä. Toinen näkymättömyysmuoto on tunne-etäisyys, mitä voi kasvaa teidän ja niiden ihmisten välille, jotka olivat ennen läheisiä. Jos teistä on vaikeampaa ja vaikeampaa olla kontaktissa toisiin, koska he saavat olonne tuntumaan tyhjiin valuneelta ja väsyneeltä tai huomaatte, etteivät he enää ymmärrä elämäänne, tämä on todisteenne tunnenäkymättömyydestä.

Kolmanneksi, ilmentämiskykynne voimistuvat. Todisteenne tästä ovat ne asiat, joita ilmestyy eteenne juuri, kun tarvitsette niitä (mutta ei välttämättä aiemmin). Siinä on kyse olemisesta todella vastaanottavaisessa tilassa, missä intuitio opastaa teitä täysin ja tuo teidät juuri sinne, missä ja milloin teidän täytyy olla. Tällöin ihmiset ympärillänne kertovat jatkuvasti teille, miten onnekas ja siunattu olette, mutta ymmärrätte, että kaikki ovat siunattuja, jos kukin vain pystyisi tunnistamaan sen itsessään. Tämä tapahtuu, koska olette yhtä tarpeidenne kanssa ja egon vaikutus (mikä sotkee ilmentämisprosessia) on kumottu.

Lopuksi, tunnette rauhaa, mikä ylittää kaiken ymmärryksen, rauhaa mikä asuu kehonne joka solussa, on rauhantunne kaiken kanssa, mitä on, oli ja tulee olemaan. Olette nousseet egon vaikutuksen yläpuolelle. Se on edelleen olemassa ja se puhuu teille, mutta ette enää kuuntele sitä! Se on neutralisoitu, koska olette työstäneet läpi menneen elämän malli-, tunne- ja uskomusvaraston. Koska jos ette tartu ylösnousemusprosessin mennen elämän osuuteen, jätätte olemukseenne aseita egon käytettäväksi teitä vastaan. Niin kauan kun näitä aseita on, ette pysty ylittämään egon vaikutusta. Sitten kun saavutatte tämän rauhantilan, olette ns. universaalissa tietoisuudessa, mikä on 5D-olotila.

Seuraavat 11 vuotta mikä tästä siirtymästä on jäljellä, on kaksi maailmaa. Huomaatte, että vähitellen, ihminen toisensa jälkeen teistä tulee vähemmän näkymätön ja useammat ihmiset voivat nähdä teidät ja olla taas vuorovaikutuksessa kanssanne. Tämä kokemus indikoi, että nuo sielut ovat myös kulkeneet ulottuvuusportin läpi.

Jos olette epävarma sijaintipaikastanne, olette kuin monet, jotka kulkevat jossain kahden maailman välissä ulottuvuussillalla ja elävät joinain päivinä 5D:ssä ja toisina 3D:ssä. Katsokaa ajatuksianne, tunteitanne ja uskomuksianne paljastamaan, mitkä taskut sisällänne värähtelevät edelleen 3D-taajuudessa. Sitten kun olette poistaneet nuo taskut (ja teillä on PALJON aikaa sen tekemiseen), niin pystytte elämään täysin 5D-maailmassa, ilman mahdollisuutta palata alempaan taajuuteen.

Mitä tapahtuu niille sieluille, jotka päättävät jäädä 3D:hen? He vain selvittävät jäljellä olevat karmavelvollisuutensa toisessa 3D-maailmassa. Heidän sielunsa oppimisprosessi jatkuu, kuten myös kaikilla niillä, jotka nyt tai pian elävät 5D:ssä. Oppitunnit ja kokemukset ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Vanha maa lakkaa olemasta, kun uusi maa korvaa sen täysin. Tämä muutos ei tapahdu luonnonmullistuksena, vaan värähtelymuutosprosessina. Ne sielut jotka päättävät elää 3D-maailmassa, lähtevät kuoleman kautta ja reinkarnoituvat uudelle oppimisplaneetalleen.

Jokainen sielu vetää elämäänsä informaatiota, mitä hänen täytyy lukea, katsella ja kokea kyetäkseen kulkemaan tästä ylösnousemusaikaikkunasta. Ei ole mitään suurta muutosta, mikä tapahtuu yhtenä päivänä. Kyse on prosessista. Sitten kun olette saapuneet perille, tiedätte sen ilosta sydämessänne, irrallisuudesta "ongelmiin" ympärillänne ja rauhasta, mikä säteilee olemuksestanne.

Rakkautta, Aurora

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Taikuutta siis


Fantasia
Imagens para Orkut no Glimboo!


Tässä yksisarviseni SHONGION ja saamani viesti


Minulla on ilo olla vuorossa tuomassa viestiä tänään.
Tuon viestiä luottamuksesta suureen viisauteen.
Luottamuksesta siihen, että kaikki järjestyy omalla ajallaan ja siihen, että voit säilyttää rauhan kaiken keskellä. Voit myös säilyttää rakkautesi kaiken myrskyn ja myllerryksen keskellä. Olen siis rauhan, luottamuksen ja rakkauden sanansaattaja ja ohjaan suuren viisauden ja sen tuoman rauhan äärelle. Kannan energioissani värejä valkoinen, oranssi ja violetti. Kaikilla väreillä on omat ainutlaatuiset ja puhtaan symboliset merkityksensä ja värit saattavat merkitä yksisarvisille usein eri asioita kuin ihmisten symboliikassa tavataan. Jos tahdotte tietää yksisarvisten värien symboliikasta, kysykää niistä suoraan yksisarvisilta.

Rauha, Rakkaus ja Luottamus olkoon kanssanne!


Rakkaudella: Shongion



ENERGIAENNUSTE:

Taas tuntuu taika

Fantasia

Imagens para Orkut no Glimboo


 Kirjoittanut Emmanuel Dagher ( www.magnifiedmanifesting.com)

Lokakuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rauhaa ja siunausta, ystäväni.

Minulle on aina kunnia yhdistyä kauniiseen olemukseesi.

Useiden intensiivisten energiamuutoskuukausien jälkeen asiat alkavat taas tasoittua sisällämme ja ympärillämme.

Muutama kulunut kuukausi on saanut monet energiaherkät tuntemaan, että on "hävitetty" ytimeen saakka. Ja sekin on vähättelyä. Vaikka ei koskaan voi olla irti hengestä tai lähde-energiasta, niin useimmiten on tuntunut siltä.

Käännekohta missä monet meistä alkoivat tuntea enemmän tasapainoa olemuksessaan, ilmentyi päiväntasauksen paikkeilla 22.9. Tuona päivänä tapahtui energiakohotus, mikä salli meidän olla enemmän rauhassa kehon, mielen, hengen ja universumin kanssa.

Taian tunteminen taas
Silloin kun siirrymme henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti intensiivisten energiajaksojen läpi, millaisen juuri saimme loppuun, monilla meistä on taipumusta eristäytyä ympäröivästä maailmasta. Tämä tapahtuu tavallisesti samanlaisena itsesuojeluna kuin toukan muodostaessa kotelon, joka luo turvasataman, jotta siitä voi lopulta tulla perhonen.

Ollessamme energiakotelossa, asiat voivat tuntea hämäriltä, ahtailta ja hajanaisilta. Niinpä on vain luonnollista, että ollessamme tässä siirtymävaiheessa meidän on haasteellisempaa yhdistyä tuntemaan sitä taikaa, kuka oikeasti olemme ja mistä elämässä on todellisuudessa kyse.

Vaikka energiakotelossamme oleminen voi tuntua eristävältä, se on myös erinomaista aikaa tutustua itseemme syvällä tasolla. Se on tilaisuus pohdiskella, mistä olemme valmiita päästämään irti ja mitä luomaan lisää.

Aivan kuten silloin kun toukan on aika tulla perhoseksi, meidän on nyt aika levittää energiasiipemme ja lentää. On aika elää täysin ja taianomaisesti se, kuka oikeasti olemme.

Tämän universumin taika on ollut aina ulottuvillamme. Monille meistä tämä taika on hyvin tuttua. Se on meille tuttua, koska sitä olemme ytimeltämme. Kaikki se uuttera sisäinen työ ja parantuminen minkä läpi kuljimme vuosien saatossa, avasi meidät kokemaan lisää tätä taikaa. Ja myös intensiivisinä aikoina, jolloin taika tuntuu olevan poissa, se kohottaa meitä korkeampiin tietoisuustiloihin, joissa taika voidaan nähdä, tuntea ja kokea täysin välittömästi. Se nostaa meidät toimintamalliin, missä tulee mahdottomaksi olla täyttymättä taialla koko ajan.

Riittävän rohkea olemaan haavoittuva
Kun ajattelemme haavoittuvuutta, emme tavallisesti yhdistä sitä rohkeuteen. Kuitenkin yksi rohkeimmista ja uskaliaimmista asioista joita voimme tehdä tämän päivän maailmassa, on olla haavoittuva. Haavoittuvuutta ei pidä sekoittaa heikkouteen.

Haavoittuvuus merkitsee pelkästään itsemme sallimista olla ulottuvilla.

Jos meillä on aina haarniska yllämme ympäröivää maailmaa vastaan, estämme itseämme olemasta useimpien siunauksiemme ulottuvilla!

Kun on kyse haavoittuvuudesta, mieli ajattelee sellaisia asioita kuin "mutta tämä ihminen petti minut tai tuo ihminen teki minulle tämän …" Tämä on kuitenkin vain mielen tapa yrittää pitää itsensä turvassa. Tiedä, että nämä kokemukset eivät määrittele, kuka oikeasti olemme. Mitä pikemmin vapautamme itsemme loukkaustarinoista ja -harhakuvista, mitkä pitävät haarniskamme käytössä 24/7, sitä pikemmin olemme enemmän saatavilla iloisten siunausten kokemiseen.

Tietysti on tärkeä erottaa, kenen kanssa olemme haavoittuva. Meidän ei tarvitse olla haavoittuva kaikkien kanssa. Muista, että silloin kun joku on haavoittuva meidän seurassamme ja toisinpäin, se on etuoikeus sille, joka on vastaanottamassa sen. Valitaan siis tietoisesti, kenen kanssa sallimme itsemme olla haavoittuva. Ja jos myöhemmin huomaamme, ettei se ollut viisasta, se on ok. Käytetään tuota kokemusta vain palautteena siitä, ettei ollut värähtely-yhteensopivuutta. Ainakin yritimme. Se että olemme valmis olemaan haavoittuva, avaa meidät enemmän kaiken sen hyvän käyttöön, mitä on ympärillä.

Miten tämä haavoittuvuus näkyy maailmassa? Ympäri maailmaa ihmiset joita instituutiot ovat sortaneet, tekevät luottamushypyn ja puolustavat tietoista muutosta.

He ovat riittävän haavoittuvia ilmaistakseen halunsa rauhaan, oikeudenmukaisuuteen ja tasavertaisuuteen. Katso, miten riittävä rohkeus olla haavoittuva on muuttanut energiaa Syyrian tilanteessa. Ihmiset kokosivat rivinsä rauhanomaisen vaihtoehdon puolesta ja sen saimme! Joissakin maissa riittävästä rohkeudesta olla haavoittuva rangaistaan, kuitenkin ihmiset nousevat kapinaan, siirtävät sivuun erimielisyytensä ja voittavat haavoittuvuuspelkonsa saadakseen aikaan positiivista muutosta maailmassa.

Lepäämisaika
Kaiken sen jännityksen jälkeen mitä olemme kokeneet viime kuukaudet, ansaitsemme ehdottomasti aikaa levätä ja hemmotella itseämme. Monet meistä jotka pitävät huolta suhteista tai ovat mukana projekteissa, jotka vaativat suuren määrän energiaamme ja huomiotamme, hyötyisivät kovasti, kun lisäisivät saman määrän lepoa päivärutiiniin.

Lepääminen ei merkitse, että laitamme elämämme odottamaan. Se merkitsee kuitenkin, että annamme itsellemme aikaa pelkästään olla sen sijaan, että aina täytyy tehdä.

Meille annetaan nyt tilaisuus saada pieni tauko intensiivisiin energioihin. Tämä on upeaa aikaa pitää tauko ja vain nauttia elämästä. Nostetaan jalat ylös ja vastaanotetaan kaikkea sitä kauneutta, mitä elämällä on tarjottavana meille. Olemme ansainneet sen.

Seuraavaan kertaan, taianomaisesti sinun,

Emmanuel

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Kun talvi tulee



Kun talvi tulee
tahdon sylissäsi olla
lämmössä ja hellyydessä
nukahtaa
uneen kauneimpaan
kanssasi sinun
ja vain rakastaa
ja rakastaa
maria/aurinkotervehdys

lauantai 19. lokakuuta 2013

KUUNPIMENNYS OINAASSA - OMIEN HAAVEIDEMME EROTTAMINEN



Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
17.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämä kuunpimennys Oinaan 26. asteessa (18.10. klo 23.51 GMT) kannustaa meitä miettimään lahjojamme, taitojamme, toiveitamme ja haaveitamme - pitäen mielessä noiden unelmien todellinen ilmentyminen tähän aineelliseen maailmaan. Se varoittaa meitä kadottamasta itseämme fantasioihin siitä, kuka voisimme olla, sen sijaan että hyväksymme sen, kuka olemme tänä päivänä, sekä sen potentiaalisiemen mikä on sydämessämme. Mutta näin tehdessään se pelkästään muistuttaa meille, että muutos on prosessi ja tätä prosessia kunnioittamalla meistä voi todella tulla, mitä meistä voi tulla, eikä aiheuttamalla siihen oikosulkua yrittäen tulla sellaiseksi, mihin emme ole valmis, mitä emme pysty ylläpitämään tai mikä meidän ei ylipäätään ole tarkoitus olla.

Useimmilla ihmisillä on jonkinlainen haave tai fantasia, mitä heidän elämänsä voisi olla, "jos vain". On se sitten visio tyydyttävästä suhteesta ja suuresta määrästä lapsia, maailman parhaasta parantajasta tai taloudellisesta lottovoitosta bisneksessä, useimmilla meistä perimmäinen fantasiamme on sekä lupaus että kidutusta, mikä jatkuvasti muistuttaa meille, miten kaukana se on otteestamme ja kuitenkin miten upeaa olisi, jos se voisi jonain päivänä toteutua. Tämän pimennyksen tullessa taivas muistuttaa meille, että meillä kaikilla on mahdollisuus elää haaveemme, jotka ovat kudottuna sieluumme, mutta niiden on oltava meidän haaveitamme, meidän potentiaaliamme - ei toisten ihmisten haaveita, jotka olemme omaksuneet jonkin "omemman" ja aidomman haluamisen sijasta. Sen erottaminen, mitkä haaveet ovat meidän ja mitkä kuuluvat muille, on itsessään tehtävä ja sitä usein aliarvioidaan haasteellisuuden ja monimutkaisuuden vuoksi.

Elämme jokainen uskomusten, ihanteiden, arvojen ja odotusten ekosysteemissä. Niistä monet eivät ole alun perin meidän, mutta niistä on tullut niin tuttuja, että erehdymme pitämään niitä ominamme ja toimimme sen mukaisesti. Kuunpimennys on aina hyvä aika lakata toimimasta automaattiohjauksella ja yhdistyä taas omaan henkilökohtaiseen kenttävalvontaamme. Tämä ei tietenkään ole poikkeus siihen. Jos olemme kertoneet itsellemme tarvitsevamme sitä ja sitä tullaksemme sellaiseksi ja sellaiseksi ja ollaksemme tätä ja tuota (täytä kohdat omalla tarinallasi …), nyt on erittäin hyvä aika kysyä itseltämme: "Oikeasti?! Oletko varma?" Ja jos tuleva vastaus ei ole 100%:n varma, ehdoton "KYLLÄ!" vatsasta saakka, meidän on kysyttävä itseltämme: "Mistä nämä ajatukset tulevat ja mitä ihmettä ne tekevät minun päässäni?!"

Koska siihen saakka kunnes pystymme vastaamaan tuohon kysymykseen, emme voi koskaan olla riittävän selkeä tietääksemme, mitä oikeasti haluamme, kuka oikeasti voisimme olla ja miltä elämämme todellisuudessa näyttäisi, jos eläisimme sitä aidosti ja totuudenmukaisesti. Sielumme lempeä "kyllä", silloin kun olemme oikeilla raiteilla, hukkuu helposti koviin ja huomiota etsiviin ääniin kollektiivista, mikä luo standardit, joihin meidän on tarkoitus pyrkiä, ja tulokset joita meidän on tarkoitus haluta - myös (ja erityisesti) henkisen kehityksen maailmassa. Voi olla helppoa uskoa, että sitten kun astumme henkiselle polulle, meiltä on ohi kaikki "kollektiivi vaikuttaa" -hölynpöly. Nyt "otamme oman voimamme ja toimimme puheidemme mukaisesti". Paitsi jos teemme niin, kuin pitäisi tehdä viimeisimmän kanavoidun opetuksen tai henkisen harjoituksen mukaan tai yritämme käyttäytyä tavalla, millä uskoaksemme pitäisi, emme ole yhtään vapaampi kuin koskaan ennen. Olemme ainoastaan vaihtaneet asun erilaiseksi, joka on yhtä huonosti istuva ja kutittava!

Tämä ei tarkoita, ettei meidän pitäisi osallistua erilaisiin opetuksiin, ajatuksiin, käytäntöihin ja perspektiiveihin, mutta meidän täytyy tehdä se erottelukykyä käyttäen ja kääntyä koko ajan sydämeemme tarkistamaan kenttävalvonnalta: "Olenko edelleen kurssissa vai olenko ajelehtinut jonkun toisen ilmatilaan?" Koska ainoastaan lentämällä omalla aluksellamme ja navigoimalla omaa matkaamme, voimme todella elää aidosti ja lopulta löytää, mitä se oikeasti merkitsee - ei jonkun toisen, vaan oman totuusversiomme mukaan, mikä on ollut kudottuna psyykeemme ja sieluumme synnyinpäivästämme saakka.

Tämä pimennys tulee muistuttamaan meille, että sitä kuka olemme, ei ole kirjoitettu minnekään muualla kuin omaan sydämeemme, ja sieltä löydämme sen. Nyt on aika tarkistaa itseltämme ja päättää, kenen polkua kuljemme, kenen tavoitteisiin pyrimme ja kenen haaveita ajamme takaa päivittäin. Jos ne eivät ole omiamme, on aika päästää niistä irti ja olla valmis totuuden - oman totuutemme - ilmestymiseen tietoisuudenvaloon ja paljastamaan itsensä, kenties aivan ensimmäistä kertaa.

Nauttikaa kaikki pimennyksestä.

Sarah Varcas
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuute

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

M-LUOKAN AURINGONPURKAUS KOROSTAA TUNTEITA JA SYNKRONISMIA


 
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
15.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämän päivän M-luokan auringonpurkaus saa monet ihmiset hakemaan suojaa ja käpertymään täkin alla, kun taas toiset ovat kiihtyneitä kuin valtavasta adrenaliiniaallosta. Purkaus tuntuu voimistaneen sitä tunnetta/asiaa, mikä on lähimpänä pintaa sisälläsi.

Jos siis ole lykännyt jotain, aivan yhtäkkiä se on tehtävä juuri tänään! Jos olet yrittänyt olla huolehtimatta jostain, aivan yhtäkkiä saatat seota siitä, miten kaikki selviää. Jos olet viivyttänyt jonkin tekemistä, mikä olisi itse asiassa hyvin innostavaa tai tyydyttävää, tänään olet ehkä saanut energiaruiskeen, motivaatiota, selkeyttä tai mitä tahansa tarvitsetkin päästäksesi liikkeelle.

Myös synkronistiset rinnakkaiskokemukset näyttävät korostuvan. Esimerkiksi tein uutta pizzakastiketta ensimmäistä kertaa eilen illalla ja minulla oli sitä kulhollinen keittiön pöydällä. Samaan aikaan yksi sisareni postasi Instagramiin lähes identtisen kuvan jostain, mitä hän oli tehnyt ensimmäistä kertaa. Hän oli käyttänyt täsmälleen samanlaista lasikulhoa, mikä oli täynnä samantyyppistä punertavaa kastiketta - hänellä se oli vain paprika- eikä tomaattipohjaista. Ok, ei tässä mitään maata kaatavaa, mutta silti rakastan tällaisten asioiden tapahtumista! Sain tänään myös lopultakin käytettyä lahjakortin, jonka hyvä ystävä antoi meille jouluna. Hän taas soitti ja sanoi käyttäneensä tänään vihdoin sen lahjakortin, jonka annoimme hänelle syntymäpäiväksi kuukausia sitten. Vain pari monista vastaavista tapahtumista tänään!

Miten sinun päiväsi on mennyt?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

MAAILMA ON VALMIS SINUA VARTEN NYT


 
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
14.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Sain yhtenä päivänä ihanan viestin asiakkaalta, jolla on upea potentiaali auttaa toisia kirjoittamis- ja valmentamislahjansa avulla, mutta häntä ovat pidätelleet muutamat asiat, kuten itseluottamuksen puute ja suuri rehellisyys, ja hän on tuntenut, ettei hänellä ole mitään omaperäisiä ajatuksia. "Mitä sellaista on, mitä ei ole vielä sanottu?"

Luultavasti on monia tätä lukevia, jotka tuntevat tänä päivänä ehkä samaa, ja niin halusin jakaa vastaukseni. Maailma tarvitsee enemmän sinun kaltaisiasi, ihmisiä jotka auttavat tinkimättömästi muita. Kyllä, kaikki on sanottu aiemmin, mutta sitä eivät ole kuulleet aiemmin ne, jotka etsivät. Eri ihmiset tuntevat eri tavalla vastakaikua eri kirjoittajia, valmentajia, opettajia, parantajia jne. kohtaan, joten jokainen ihminen joka tuntee kutsun auttaa tai innostaa, tietää, että on ihmisiä, jotka odottavat auttamista, innostamista, kannustamista ja tukemista.

Tässä ei ole kyse kannustamisesta riippuvuuteen niistä, jotka ovat henkilökohtaisen kasvun bisneksessä. Elämme itsemme voimaannuttamisaikaa ja ihannetapauksessa meitä kannustetaan oppimaan etsimään apua sisältä ensimmäiseksi. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että vedämme pois kaikki köytemme ja annamme kaikkien selviytyä yksin kuin jonkinlaisessa Selviytyjät-jaksossa. Keskinäisen riippuvuuden ja eristyneen itsenäisyyden ääripäiden välissä on terve riippuvuus, missä voimme kaikki tukea toisiamme eri tavoin.

On monia tapoja tukea toisia, jos tunnet kutsun sen tekemiseen, ja henkilökohtainen kasvu on vain yksi myriadeista poluista, jonka ihminen voi valita työkseen. Tärkein asia mitä näen nykyään, ovat ihmiset, jotka haluavat työnsä olevan merkityksellistä ja tyydyttävää henkilökohtaisesti ja tukevan positiivisesti yhteisöä ja maailmaa. Ihmiset haluavat tuntea myös vapautta ilmaista luovuuttaan ja muita luontaisia kiinnostuksiaan ja taitojaan jokapäiväisessä elämässä, ei ainoastaan satunnaisharrastuksena. Tämä johtaa upeaan tarjonnan laajentumiseen: paikallinen luomuruoka, kestävän kehityksen asunnot verkkojen ulkopuolella, terveellisemmät ja ympäristötietoisemmat tuotteet.

Tietoisuus ei lopulta enää rajoitu meditointiin aamulla tai viikonlopputyöpajaan. Tietoisuus ajaa elämämme ja yhteiskunnan joka osaa nyt ja vaikka voimme nähdä edelleen paljon tiedostamatonta käyttäytymistä ja toimintaa, näemme myös hyvin nopeaa lisääntymistä vastakkaisessa - tietoisessa toiminnassa.

Siis mitä tahansa tunnetkin kutsun tehdä, tee sitä tai ainakin harkitse sen tekemistä. Sinä et ehkä ole ollut aiemmin valmis, maailma ei ole ehkä ollut aiemmin valmis, mutta nyt se on valmis ja niin sinäkin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

perjantai 11. lokakuuta 2013

RAKKAUS ON LUONTAINEN OLOTILA



Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Lokakuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, älkää koskaan unohtako, että rakkaus on luontainen olotila. Rakkaus on elämää ylläpitävä ja sisäsyntyinen tila. Silloin kun rakkaus on säteilevä voima elämässänne, pelko häviää. Rakkauden poissaoleminen luo pelon. Pelko on mielentila, joka luodaan yhdistymällä matalamman taajuuden vääristyneisiin ajatusmuotoihin. Kun käännytte sisäänpäin ja otatte yhteyden rakkauden lähteeseen pyhässä sydämessänne, se leviää ensin sisäiseen olemukseenne ja sitten loppu säteilee maailmaan. Sen tuloksena alatte nähdä silmillä, joita rakkausenergia suodattaa, ja tämä muuttaa tapaanne nähdä ihmiset elämässänne. Se vaikuttaa myös tapaanne käsitellä jokapäiväisiä haasteita ja tilaisuuksia. Rakkausenergian päällys luo ihmeitä.

Tullaksenne itsemestariksi teidän on pyrittävä integroimaan aivojenne oikea ja vasen puolisko, niin että voitte päästä pyhään mieleenne. On myös oleellista, että integroitte mies- ja naispuoliset ominaisuudet ja universaalin ylisieluitsenne täydellisen Aatami ja Eeva Kadmon -mallin hyvät puolet. (Aatami = atomi, Eeva = evoluutio)

Istukaa hetki hiljaa ja kääntykää sisäänpäin, kun keskitytte pyhään sydänkeskukseenne. Tuntekaa solaarivoimakeskuksenne laajentuvan, kun siirrytte syvemmälle ja syvemmälle pyhään sydänkammioonne. Tuntekaa pakahduttava rakkaus, joka säteilee hitaasti kehoonne, sillä olette nyt yhdistyneet timanttiytimelliseen Jumalsoluunne, mikä sisältää jumalaisen ydinolemuksenne kallisarvoisen siemenatomin. Siellä odottaa timantinkovien hiukkasten ehtymätön varasto aktivoimistanne rakastavalla aikomuksellanne. Se on konkreettinen kokemus, rakkaat. Se on todellinen ja se on upein ja autuain tunne, mitä koskaan koette maa-astiassa ollessanne, sillä olette yhdistyneet Isä/Äiti Jumalamme puhtaaseen rakkausolemukseen.

Hiilipohjainen kehonne palaa hyvin vähitellen kehittyneen valokehonne silikoni/kristallipohjaisen muotoon. Kaikki ihmiset tavoittelevat jollain tasolla sielun täyttämää persoonaa ja ykseyttä sieluitsensä ja ylisieluitsensä tai korkeamman itsensä kanssa. Ollaan siitä tietoisia tai ei, niin muistisiemenatomi on haudattuna syvälle jokaisen sielun timanttiytimelliseen Jumalsoluun maan päällä - sisäinen halu etsiä ja saavuttaa kosminen viritys. Henkilökohtainen viidennen ulottuvuuden valopyramidi on taivaallinen turvapaikkanne, missä alatte vähitellen integroida ylemmän neljännen ja lopulta viidennen ulottuvuuden sisääntulotasojen taajuuksia, ominaisuuksia ja laatuja. Näissä korkeammissa olemassaolomaailmoissa on valon, pyhän tulen, äänen ja värin aliulottuvuuksia.

Solaarituli. Mikään ei voi paeta jalostuneen Luojavalon säteilyä ja magneettista vaikutusta, kun se leviää nyt aliuniversumiimme, galaksiimme, aurinkokuntaamme, maapalloon ja ihmiskuntaan. Luojavalon kosmiset säteet kohottavat tietoisuuttanne ja nopeuttavat virittymistänne kosmisen mielen korkeampaan viisauteen ja käynnistävät näin ylösnousemusavaimet ja -koodit. Suuret arkkienkelit säteilevät voimakkaina kosmisina virtauksina universumiin Ylintä Luojavaloa ja taittuneita säteitä, jotka sisältävät Luojatietoisuuden eri ominaisuuksia, laatuja ja hyveitä. Nämä virtaukset on nimetty "elämänvirraksi". On tärkeää, että ymmärrätte näiden olevan Luojasäteitä sekä Jumalsäteitä. Kultainen galaksi-imperiumi hallitsee kutakin aliuniversaalia maailmaa. Kahdesta suuresta olennosta tulee aliuniversumin ylin ylisielu, nimitetty Isä/Äiti Jumala, joka asuu aliuniversaalissa Suuressa keskusauringossa.

Monumentaalisen transformaatiomuutoskauden aikana Ylimpiä Luojasäteitä jotka sisältävät jumalaisen tietoisuuden voimakkaita virtoja, säteillään jokaisen universumin Suureen keskusaurinkoon. Nämä korkean taajuuden Luojavalosäteet lähetetään sitten aurinkoihin, jotka ylivalaisevat kutakin aliuniversumia. Isä/Äiti Jumalamme pyhästä sydänytimestä nämä uudet kosmiset säteet jotka sisältävät tämän aliuniversumin uuden jumalaisen suunnitelman, säteillään sitten kuhunkin seuraavaan galaksiin. Nämä voimakkaat uudet säteet välitetään sitten jokaisen aurinkokunnan keskusauringon kautta kunkin planeetan aurinkoon ja lopulta maaplaneetan ihmiskuntaan.

Monet teistä tuntevat ylivoimaisuutta eivätkä voi ymmärtää, miten kaikki tämä monimutkainen informaatio liittyy teihin henkilökohtaisesti. Vakuutamme teille, rakkaat, että jokaiseen teistä vaikuttaa korkeamman taajuuden energiatulva, uskotte siihen tai ette. Ihmiskunta on suuren evoluutiomuutoksen keskellä, mihin sisältyy monia testejä ja haasteita sekä upeita mahdollisuuksia. Opitte käyttämään lahjoja ja kykyjä, jotka ovat olleet horroksessa vuosisata toisensa jälkeen. Teitä ei tuomita pistemääränne tai aitoustasonne mukaan, kun siirrytte valaistun totuuden maailmoihin, ainoastaan aikomuksenne mukaan.

Jokainen ihminen joka kanavoi tai tuo esiin informaatiota, löytää seuraajia välittämälleen tietotasolle, mistä suurta osaa ei ole ollut käytettävissänne ennen - näkemyksiä, työkaluja ja menetelmiä, joita tarvitsette kulkeaksenne ylösnousemusspiraalia. Joskus he tuovat -säteilevänä esimerkkinä todellisesta mestarista - esiin hengen viattomuutta, lempeän ja rakastavan luonteen, mikä resonoi ehdottomaan rakkauteen. Toiset ehkä opettavat erottelukyvyn käyttöä, hyvin mahdollisesti tuskallisten kokemusten kautta, jotta alatte oivaltaa, että te ette enää voi antaa totuuttanne tai voimaanne toiselle.

On aika, jolloin useammat ja useammat teistä - ne jotka ovat puhdistaneet vääristymiä valopolulla, mikä ulottuu kruunuchakrasta jumalaiseen "minä olen" -olemukseen tai Jumalitseen - alkavat kehittää telepaattisia kykyjä. Intuitionne ja innoitetut ajatuksenne lisääntyvät, koska kuuntelette nyt sieluitsenne kuiskauksia. Se on upea tilanne, kun olette valmis ja kykenevä yhdistymään taas jumalaisen itsenne moniin puoliin.

Noin viimeisten 30 vuoden kuluessa suuri valikoima rakastavia ja omistautuneita viestintuojia ja opettajia on työnnetty julkiseen palveluun, jotta teille voidaan antaa pääsy siihen runsaaseen uuteen kosmiseen informaatioon, mitä alkoi virrata, kun maapallolta poistettiin eetteriverho tai karanteeni. Kuitenkin siinä suuressa uuden informaation valikoimassa mikä oli/on harmoniassa hierarkian ja valo-olentojen käsitysten ja opetusten kanssa, oli/on edelleen informaatiota, mikä tuodaan ajatusmuotoina, jotka suodattuvat viestintuojan uskomusten ja todellisuuden kautta - informaatiota mikä on ristiriitaista ja hämmentävää, osittain totta, muuntunutta totuutta ja myös jonkin verran vääristyneitä harhakäsityksiä, joita on napattu massatietoisuuden myyteistä. Kauan sitten annoimme teille varoituksen: "Käsitelkää aina uudet opetukset pyhän sydämenne ja pyhän mielenne kautta, ennen kuin hyväksytte sen totuudeksenne." Erottelukyvyn käyttö on oleellinen osa itsemestaruutta.

Teille jotka olette eturintamassa, tiennäyttäjinä, tapahtuu tätä. Kävitte läpi prosessin, missä päästitte irti kaikesta, mitä luulitte tärkeäksi kolmannen ulottuvuuden todellisuudessanne, ja luovuitte toimimattomista suhteista ja epäolennaisesta omaisuudesta. Havaintonne siitä, kuka ja mitä olette, on kehittynyt ja laajentunut valtavasti, kun siirryitte harmoniaan ja vireeseen korkeamman itsenne kanssa - ja pääsitte vähitellen käsiksi jalostuneempaan energiaan, korkeampiin taajuuksiin, uuteen informaatioon ja suurempaan viisauteen. Sen tuloksena teille tuli lopulta mukavammaksi neljännen ulottuvuuden todellisuus, kun selvititte kaikki negatiiviset tunne-energiat, joita tuli kuplien syvältä alitajuisesta mielestänne, pyyhkien pois ja muuntaen vanhanaikaisia havaintotapoja. Sykkivät ja transformoivat valotaajuudet kaikuivat myös solurakenteenne syvyyksiin ja alkoivat irrottaa kaikkia rajoittavia ja pelokkaita ajatusmuotoja, joita oli kumuloitunut aikakausien saatossa. Niitä hämmennettiin ja liikutettiin esiin irtipäästettäväksi ja korvattavaksi jumalaisella valo-olemuksella.

Monilla teistä on ikivanhoja ja tuskallisia pettämis- ja hylkäämismuistoja siitä, miten olitte lopulta jääneet fyysisen kehon ansaan ettekä voineet enää vetäytyä siitä tahdonalaisesti. Olitte unohtaneet, että tehtävänne oli keskittyä Henkeen fyysisessä kehossa ja integroida se kehoon, tulla jumalaisen olemuksenne laajentumaksi ilmentämään, kehittämään ja täydellistämään elämää fyysisessä ilmaisussa, mentaali-, tunne- ja astraali/halukehon kautta vapaan tahdon lahjaa käyttäen. Tässä kohtaa kokeilu meni pieleen ja alkoi viha-rakkaussuhde fyysisen kehon kanssa ja se on jatkunut ja voimistunut aikakausien saatossa. Katsokaa ympärillänne ihmiskuntaa laajemmin. Miten kauas olettekaan pudonneet siitä täydellisestä ja suurenmoisesta astiasta, missä alkujaan ruumiillistuitte maaplaneetalle - siitä kauniista muodosta ja upeasta ja monimutkaisesta rakenteesta, missä alun perin asuitte.

Teissä oli niitä, jotka ovat olleet suuria johtajia, vallan ja auktoriteetin käyttäjiä monissa entisissä elämissä. Vannoitte ennen inkarnoitumistanne tähän elämään, että ottaisitte taas kerran vastaan tuon haasteen ja että onnistuisitte tässä. Voitte nähdä, mitä on saatu aikaan näiden lahjojen väärinkäytön tuloksena. Milloin ne jotka ovat nyt vallassa, nuo luontaiset johtajat jotka aina näyttävät tulevan esiin ohjaamaan ja vaikuttamaan ihmiskuntaan, heräävät ja oivaltavat, mikä suuri lahja heille on annettu? Heidän on oivallettava, että nämä lahjat otetaan heiltä ja lopulta ne käännetään heitä vastaan, jos he eivät ota vastuuta siitä suuresta kunniasta, mikä heille annettiin, ja ala käyttää kykyjään oikein kaikkien hyödyksi.

Teissä on monia, joilla on taitopotentiaalia tulla tehokkaaksi parantajaksi ja huoltajiksi - kunnioitettavin tapa palvella ihmiskuntaa. Monet teistä käyttävät näitä lahjoja niin, kuin niitä on tarkoitus käyttää, mutta useammat ovat käyttäneet hyödyksi massoja ja väärinkäyttäneet tietoaan ja kykyään kontrolloidakseen ihmisiä ja kerätäkseen suuria omaisuuksia. Ja on se väärinkäsitys, ettei ihmisten palvelija tai huoltaja ole arvokas tehtävä tai pyrkimys, ja monia katsotaan alaspäin tai käytetään hyväksi, kun he ovat vähempiarvoisia tai eivät yhtä tärkeitä kuin ne, joilla on muita tehtäviä tai ammatteja. Älkää yhtään epäilkö, nämä rakkaat ja epäitsekkäät sielut ovat oleellisia ihmiskunnan hyvinvoinnille ja myös Luojan jumalaisia lähettiläitä.

Ne teistä jotka tulitte kera pakahduttavan rakkauden Luojaa ja kaunista planeettaanne kohtaan, olette tunteneet suurta vastuuta maapallosta. Olette aina tienneet (jo ennen kuin siitä tuli suosittu uskomus tai hyväksytty ajatus), että maapallo on elävä ja hengittävä olento. Tunnette suurta yhteenkuuluvuutta luonnon ja sen ihmeellisen ja suuren kasvi- ja eläinkuntavalikoiman kanssa, minkä Maaäiti antaa lahjana ihmiskunnalle. Monet teistä tuntevat syvää henkilökohtaista tuskaa, melkein oman olemuksensa pahoinpitelyä, siitä väärinkäytöstä, laiminlyönnistä ja itsekkäästä tuhoamisesta, mitä ihmiskunta on saanut aikaan tässä kerran täydellisessä ja turmeltumattomassa paratiisissa. Olette niitä, jotka tuntevat eniten rauhaa vuorilla, erämaassa tai istuessanne rannalla ihmettelemässä aaltoja, kun ne tyrskyävät, sykkivät ja virtaavat yrittäen rauhoittaa sairasta planeettaanne.

Lähettäkää rakastavaa energiaanne, rakkaat ystävät. Tuntekaa voiman syöksyvän olemuksenne läpi, kun tuotte sisään korkeimpia mahdollisia taajuuksia ja sitten välitätte tämän parantavan energian maahan. Kuvitelkaa parantavan ja transformoivan valon virtaavan, puhdistavan ja parantavan maan eetteriverkossa. Tämä on tehtävänne, osanne Jumalan suunnitelmassa. Tiedätte, keitä olette. Tiedätte tämän tehtäväksenne siitä ilosta, seesteisyydestä ja rauhantunteesta, mitä teillä on, kun sallitte itsenne olla Äiti Maan parannusinstrumentti.

Jotkut teistä ovat saaneet irrallisia ja häiritseviä ajatuksia ja näette unta elävästi ja yksityiskohtaisesti. Kerromme teille, että alatte päästä joihinkin rinnakkaiselämiin, joihinkin korkeamman itsenne valokipinöistä, jotka kokevat muita ulottuvuuksia. Monet teistä joiden voitaisiin sanoa olevan "ylösnousemuksen pikaraiteella", olette integroimassa enemmän ja enemmän korkeamman itsenne sirpaleita ja sen tuloksena koette ehkä paljon hämmentävää tai ristiriitaista informaatiota. Joskus koette ehkä vääristynyttä informaatiota ja ajatusmuotoja, jotka eivät näytä kuuluvan teille, ja toisilla kerroilla voitte vastaanottaa ihmeellisiä oivalluksia ja syvällisiä uusia käsityksiä.

Sallikaa näiden uusien käsitysten suodattua hitaasti tietoisuuteenne ja jos ne resonoivat totuutena pyhässä sydämessänne ja mielessänne, on sopivaa integroida uusi tieto ja käyttää sitä. Kuitenkin aivan kuten niiden tunteiden ja ajatusten joita kumpuaa omasta olemuksestanne ja jotka perustuvat pelkoon tai jonkinlaiseen negatiivisuuteen, nähkää ajatusmuotojen, jotka eivät perustu rakkauteen tai ole iloisia, muuntua välittömästi puhtaaksi jumalaiseksi valo-olemukseksi ja päästäkää niistä irti.

Urheat soturini, älkää lannistuko. Nyt on aika ammentaa ensimmäisen säteen jumalaista tahtoa ja voimaa. Teitä koetellaan ja testataan, jotta voidaan nähdä, pystyttekö kukistamaan suurimmat pelot ja pystyttekö ottamaan ja otatteko vastaan Luojavalon täyden määrän, mitä tarjotaan teille. Edistytte dramaattisesti. Maapallon ja ihmiskunnan varjot ja pimeät nurkat eivät pysty vastustamaan enää Luojavalon säteilyä. Pitäkää tiukasti kiinni visiostanne. Olkaa rohkeita ja kannustakaa toisia, kun marssitte rohkeasti tulevaisuuden maailman valoon. Seisomme rinnallanne ja kiedomme teidät Jumalan rakkauden auraan.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

torstai 10. lokakuuta 2013

Rukous Joaon puolesta

Aivan kohta rukoilen meedio Joaon puolesta ja olen kiitollinen hänen meidän hyväksemme tekemästä työstä. Toivon ja rukoilen hänelle voimia tähän tärkeään elämäntehtävään. Kello 21 alkaen tänä iltana ympäri maailmaa ihmiset liittyvät valon ja rakkauden kehään joka auttaa meedio Joaota työssään.



"Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut Minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

Äiti Amman halaus

Kiitollinen olen kun sain olla halauksessa yhdessä sieluntoverini kanssa viime viikonloppuna, suhteemme sai niin kauniin siunauksen. Siinä oli hyvä olla ja lähellämme tuntui rakkauden energia hyvin kauniina. Koskettava hetki oli myös meitä auttanut nainen joka rakkaudellisesti opasti meitä Amman luokse... kello oli jo lähemmäs kaksi yöllä. Paikalla olleet vapaaehtoiset saavat kyllä suuret kiitokset, kaikki sujui niin hyvin ja rauhallisella tavalla. Koko tilaisuuden ajan tunsin energioiden hoivaavat vaikutukset.  Minulla ei tullut sellaista tuttuuden tunnetta hänen katseessaan jota olin odottanut, enkä herkistynyt ihan niin paljon kuin olin kuvitellut, mutta sain oikein uppoutua hänen syliinsä ja aika kauan siinä olla, ihana ruusun tuoksu tuli valkoisesta sarista hänen ympärillään... taisin taputella Amman selkää vähän liikaakin. Usein tunnen vaikutukset itse tapahtumia edellä tai jälkeen vieläkin voimakkaampana tai tarkoitan esim. healing hoitojen vaikutuksia, huomaa muutoksia yms. Jotenkin olin jo muutamaa viikkoa ennen todella herkistynyt ja itkin ja sitten kun itse tilanne tuli eli pääsin Amman syliin ei sellaista liikutusta tullutkaan. Näin ihmisiä jotka itkivät ja liikuttuivat hyvin paljon, oli kyllä ihanaa seurata tätä kaikkea. Olen joskus nähnyt hyvin elävän unen Äiti Ammasta jossa oli hyvin koskettava yhteys meidän välillä, ehkä siksi ihmettelin miksi ihan sellaista tuttuuden tunnetta ei tullut... mutta kaunis, ihana ja rakkaudellinen kokemus oli.
Täältä Kirsi Rannon blogissa Äiti Ammasta:
http://ammandeepthi.blogspot.fi/2013_10_01_archive.html
http://ammandeepthi.blogspot.fi/2013/07/deepthi-amman-inspiroimaa.html
ja täällä hänen upeilta sivuilta lauluja suomeksi ja englanniksi.
https://www.reelhouse.org/shawnreeder/essencekirsirantodeepthi/aneveningwithdeepthi
Mielenkiintoinen blogikirjoitus Äiti Amman ja Oshon luostareista
https://sites.google.com/site/maailmanmatka/intia6


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

VIIDES VIHKIMYS - MONADIN YHTEENSULAUTUMINEN


 
Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
5.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Päiväntasauksen jälkeiset vaikutukset 
Olemme syntyneet. (Todella) kova työ on ohi ja raskaus alkaa hävitä.
 
Olosi on ehkä edelleen epämukava itsesi synnyttämisestä, mutta jos olet tehnyt sisäisen työn, luultavasti huomaat, että tämän loputtoman prosessin haasteet ovat olleet joka päivä helpompia käsitellä. Jos et, niin pysy kurssissa. Jos jatkat keskittymistä itseesi, sinulle näytetään ehdottomasti, mikä on vielä täysivaltaisuutesi tiellä.
 
Vaikka asiat tulevat kevyemmiksi, meidän on pysyttävä edelleen tiukan määrätietoisena täysin uuden OLEMIStapamme säilyttämisessä - enimmäkseen siksi, että se on lapsuusvaiheessaan - mutta Lähteideni mukaan tuo tarve vähenee oleellisesti, kun jatkamme omistautuen jalkojemme kiinnittämistä uuteen maahan ja taiallamme luomista. Kun teemme sen, kun päästämme irti kaikista uhrienergioista (ajatuksista) ja korvaamme ne jumalaisella määräysvallallamme, vapaudumme ja samanaikaisesti siivoamme sitä laajaa ja luovaa taivastilaa, mikä on olemuksemme joka solussa.
 
Menneisyydestämme irtipäästäminen, uudet järjestelmäparannuksemme ja ne hurjan luovat energiat, joihin nyt yhdistymme, merkitsevät, että kaikki maailmassamme ja kehossamme muuttuu dramaattisesti. Kun paljastamme uuden todellisen itsemme monet moniulotteiset kerrokset, voimme nähdä nyt mahdollisuuksia kaikessa ja sen seurauksena haluamme luoda elämämme alusta - isosti.
 
Rakkaus on uusi mallimme. Kaiken se on mentävä, mikä ei ole rakkautta elämässämme. Ei ole poikkeuksia. Kaikki rakkaudettomat asiat, myös ajatuksemme, eivät ainoastaan tunnu kurjilta, vaan niitä korostetaan herkeämättä kuin jumalaisella korostuskynällä ja meille näytetään, mikä on kohdattava ja/tai poistettava - ilman armonaikaa. Mitään ei koskaan tehdä MEILLE, vaan me luomme, väärinluomme ja poisluomme kaiken. Omaan voimaamme astuminen merkitsee täyden vastuun ottamista siitä, mitä ajattelemme ja mitä tunnemme - myös ja erityisesti itsestämme - ja noiden ajatusten ja tunteiden toteuttamista. Tämä on ainoa tie vapauteen.
 
Melkein kaikki alemman egon luomukset (astuen täysivaltaisen itsemme ulkopuolelle) joita kohtaamme (lue: heijastamme), vaativat sisäisen erillisyyden parantamiseksi jompaakumpaa kahdesta vaihtoehdosta: vahvistaminen tai irtipäästäminen … asettaen paremmat rajat ja/tai ollen ylittämättä niitä. Toisiin heijastaminen (maskuliini-ilmaisu) tai itseemme heijastamisen salliminen (feminiini-ilmaisu) eivät ole tervetulleita (polariteetti)energioita 5D:ssä ja teemme kaikki kumpaakin, kunnes toteutamme itseämme. 
 
Me olemme Lähde, joten joka kerta kun laitamme jonkun ihmisen tai asian itsemme edelle ja/tai syytämme toista ihmistä tai ulkoista asiaa, annamme voimamme pois luomalla sisäistä erillisyyttä (Lähteestä). Oikeasti se on näin yksinkertaista - on aina ollut. Nyt on erona, että tuntuu niin kamalalta astua itsemme ulkopuolelle, että meidän on pakko pysyä yhteenkuuluvuuden tiukoissa rajoissa - muuten koemme vastaiskun ja pyörähdämme nopeasti pois kontrollista. Olemme siirtyneet kaksinaisuuden yli, mutta osallistumistamme vaaditaan edelleen pysyäksemme ykseydessä. Käännös: joka kerta kun meillä on tavanomaisia kaksinaisia ajatuksia ja käyttäytymistapoja, "kärvennymme". Universumi ei tee myönnytyksiä tinkimättömyydessä emmekä mekään saa tehdä … Perimmiltään me OLEMME universumi.
 
Paradoksi on, että voimme oikeasti nähdä itsemme ulkopuolelle vain, silloin kun olemme nuhteettoman itsekeskeinen … vastaavasti vain silloin kun ME olemme universumimme keskipiste, voimme oikeasti palvella universumia. Ja kyllä, tämä on vastoin koko ehdollistettua olemustamme, alempaa egoamme, kasvatustamme, yhteiskuntaamme, uskonnollista taustaamme jne., jne. … ja kyllä, jatkuva itsemme laittaminen useimmiten etusijalle saa meidät näyttämään täydelliseltä idiootilta niistä, jotka hyväksyvät edelleen karmalain, kaksinaisuuden ja erillisyyden. Siitä huolimatta muutaman epämiellyttävän piston jälkeen sinusta on joka tapauksessa parempi olla idiootti kuin ovimatto.
 
Pysyminen poissa erillisyystietoisuudesta on kokopäiväistä työtämme tällä hetkellä ja tämä merkitsee näiden kahden polarisoituneen (maskuliini- ja feminiini)energian (sinä versus minä) pitämistä tasapainossa KAIKISSA suhteissamme. Tämä kapea ja suora polku vaaditaan ylösnousemiseen, mikä merkitsee, ettemme voi olla liian passiivinen emmekä liian aggressiivinen, liian antava tai liian ottava, liian avoin tai liian sulkeutunut, liian tiukka tai liian joustava, liian hyväksyvä tai liian torjuva, liian luova tai liian jäsentynyt jne. Emme vain voi olla "liian mitään". 
 
Maskuliini- ja feminiini-ilmaisumme tasapainottaminen on se suuri johdotusasia, johon viittasin viime blogissani - se mikä vaatii valtavan määrän kurinalaisuutta, itsensä rakastamista ja tunnevastuuta - mutta tämä neutraalisuus (oivaltaen, että kumpikin energiailmaisu ovat saman kolikon kääntöpuolia) on ainoa avain noiden helmiporttien avaamiseen, joilla jonotamme kaikki omaa sisäänpääsyvuoroamme. Se missä kohtaa olemme jonossa (edessä, takana vai keskellä), riippuu vain siitä, missä määrin pystymme olemaan horjumatta Jumalavoimassamme - mikä tulee itsemme rakastamisesta täysin. 
 
Selvitämme KAIKKI tätä jollain tavalla ja jollain elämämme alueella - ja luultavasti jatkamme sitä tulevan Merkuriuksen perääntymisen ja pimennysjakson ajan - mutta onneksi päiväntasauksen jälkeiset puhtaan potentiaalin tunteet suostuttelevat meitä olemaan tyrmistymättä tästä. Meitä tukevat rauha ja ymmärrys, mitkä tällä kertaa osoittautuvat hyvin arvokkaiksi meille kaikille, koska tiedämme syvällä, että meillä on PALJON tajuttavaa uudesta/vanhasta "meistä". Emme opettele ainoastaan todellista kapasiteettiamme täysivaltaisena Jumalaolentona, vaan selvitämme myös, mitä sillä TEHDÄÄN. Muistatko vielä "tekemisen"? Annan sinulle vinkin: se EI ole nukkumista.
 
[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.] 
Viides vihkimys 
Meistä jotka johdamme ihmiskuntaa täällä kohtaloonsa, on useina viime vuosina tuntunut siltä, että meiltä on ns. "pysäytetty liike" ja olemme talvehtineet hiljaisuuden suojakotelossa, kun kävimme peräkkäin läpi viisi erityislaatuista ja laajaa inhimillis-henkistä vihkimystasoa Kristus-tietoisuuteen. 
 
Tämä vihkimyspolku - tai ylösnousemusvihkimys, kuten se selitettiin minulle 2005 - laajentaa vähitellen tietoisuutta, minkä aikana jatkuvat yhdistymisvaiheet johtavat lopulta 
 
1. fyysisen kehon
2. tunnekehon
3. mentaalikehon
4. henkikehon
5. aineen
 
mestaruuteen/hallintaan … tässä järjestyksessä, muttei välttämättä lineaarisesti.
 
Koska useimmat näistä vihkimyksistä ovat/olivat äärimmäisen tiiviitä, hyvin hienovaraisia ja enimmäkseen keskenään sekaisin ja ne olivat yleensä luonteeltaan syklisiä, samanaikaisia ja jatkuvia, minulle ei ollut koskaan oikein selvää, mikä niistä kulloinkin tapahtui. Paitsi aivan ensimmäinen.
 
Useimmilla teistä ensimmäinen vihkimys alkoi vuoden 1999 paikkeilla galaktisen tietoisuussyklin "ensimmäisen päivän" alkaessa (Maya-kalenterin mukaan). Minulle tämä aikajakso edusti INTENSIIVISEN (lue: painajaismaisen) biologisen puhdistumisjakson alkua - enkä ole varma, onko se oikein koskaan loppunut - ja se leimahti spontaanista kundaliini-aktivoitumisesta ja puhdistava tuli valtasi hitaasti elämäni ja kehoni joka osan aalto toisensa jälkeen. 
 
Ja nyt, 14 vuoden jälkeen (kutakuinkin 12000+ lisää) tuota tiettyä keskittynyttä galaktista sykliä, minulle kerrotaan, että käynnistimme juuri viidennen vihkimyksen päiväntasauksessa 22.9.
 
Neuvosto kutsuu tätä vihkimystä "monadin yhteensulautumiseksi", mikä johtaa aineen hallintaan.
 
[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.] 
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Äiti Ammaa halaamaan

Niin onnellinen kun pääsen vihdoin halaamaan Äiti Ammaa!!!



Äiti Amma on viikonloppuna 5-6. lokakuuta Vantaan Energia Areenalla. Tilaisuuksia on klo 10-15 ja klo 18.30- yö. Viimeisenä iltana Amma antaa mantravihkimyksiä. Tilaisuudet ovat ilmaisia, kts. www.amma.fi

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

VOIMAKKAIDEN PÄIVÄNTASAUSENERGIOIDEN KÄSITTELEMINEN




Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
1.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme kiinnittää huomionne niihin erittäin voimakkaisiin energioihin, joita on virrannut planeetallenne. Kuten monet teistä tietävät, teillä oli aivan äskettäin syys- tai kevätpäiväntasaus. Monilla teistä on edelleen vaikeuksia käsitellä näitä voimakkaita energioita ja aikomuksemme tänään on antaa oma perspektiivimme siitä, miten voitte paremmin hyödyntää näitä voimakkaita energioita.

Miltä teistä tuntuu tänä mahtavana muutosaikana? Vaikkemme pidä sanasta "oire", riittää kun sanotaan, että kärsitte tämän energian voimakkaista jälkivaikutuksista. Jokaisen päiväntasauksen tapaan, energia on tarkoitettu auttamaan teitä päästämään irti sellaisesta, mikä ei enää palvele teitä. Sen on tarkoitus auttaa teitä löytämään tasapaino ja saavuttamaan sisäinen harmonia, vaikka tällä hetkellä ehkä tuntuukin kaikelta muulta kuin harmoniselta.

Ehkä löydät lohtua siitä tiedosta, ettet ole ainoa, joka on näyttänyt olevan vähän kireä viikon verran. Joitain hyvin yleisiä oireita monilla teillä ovat äärimmäinen väsymys, vaikeus käsitellä tunteita, lyhytpinnaisuus, mielen sumuisuus, äärimmäinen ajanpuutteen tunne, unohteleminen ja kivut ympäri kehoa. Emme tietenkään sano, että kaikki tuntevat kaikkia näitä oireita. Kuitenkin tarkkaillessamme monia teitä olemme huomanneet, että monet näyttävät kokevan joitakin elleivät kaikkia yllä lueteltuja oireita.

Kerrotaanpa oma perspektiivimme siitä, miksi tunnette näin ja mitä voitte tehdä toipuaksemme näistä intensiivisistä energioista. On tärkeää muistaa, että jokainen päiväntasaus tuo mukanaan erittäin voimakkaita energioita. Vaikka tuntuukin siltä, että tämä energia on kaoottista ja tuo mukanaan keskeneräisiä asioita ja odottamattomia kokemuksia, vakuutamme teille, etteivät asiat ole aina, miltä ne näyttävät. 

Siirrytte energiaan, mikä tukee loppuunsaattamista. Kaikki mikä näyttää keskeneräiseltä, alkaa tulla esiin jumalaisella ajoituksella. Syyskuu tuo useimmiten esiin uskomuksia, pelkoja ja unelmia, joita pidätte lähimpänä itseänne. Se sallii teidän nähdä niiden ilmentyvän fyysiseen todellisuuteenne. Vaikka monet pitävät tätä energiaa hyvin haastavana, voimme vakuuttaa, että kaikki alkaa loksahtaa paikoilleen tulevina viikkoina.

Kun katsotte ympärille, ympäri maailmaa on monia, jotka näkevät vain epäjärjestystä ja kaaosta, mutta tietäkää, ettei mitään uutta voi kasvaa puutarhassa, joka tukehtuu rikkaruohoihin. Rikkaruohot on kitkettävä - ne on poistettava, ennen kuin voitte kylvää siemeniä satoa varten. Juuri tästä syystä monet teistä kokevat erilaisia oireita.

Pyydämme teitä muistamaan, että valoanne tarvitaan eniten aikoina, joita pidätte vaikeimpina. Maadoittamalla nämä energiat ja sallimalla niiden auttaa teitä puhdistamaan sen, mitä ei enää tarvita, pystytte tulemaan rauhan pilariksi sen sijaan, että lennätte pirstaleiden mukana. Ymmärrättekö analogiamme? Tasapainottaessanne itsenne autatte käytännössä ympärillänne olevia maadoittamaan ja tasapainottamaan tehokkaasti tämän energian.

Näinä myllerrysaikoina teidän on parasta viettää aikaa luonnossa. Istukaa rauhallisesti järven tai joen rannalla, katselkaa tähtiä taivaalla, laittakaa jalkanne pitkään ruohoon, menkää kävelylle metsään, istukaa ulkona ja katselkaa tuulen puhaltavan lehtien läpi tai kuunnelkaa hiljaa sateen ropinaa kattoa vasten. Luonto on aina uskomaton apu, kun tunteet ovat epävakaat, mieli on sumuinen, olette uupunut tai levoton. Luonto on hyvin maadoittava, se kykenee auttamaan teitä päästämään irti siitä, mikä ei enää palvele teitä, ja sillä on upean tyynnyttävä vaikutus sieluunne.

Sallikaa itsenne pohdiskella muutoksia, jotka haluatte ilmentää, kokemuksia jotka haluatte luoda. Keskittäkää huomionne siihen, millä korvaatte kaiken, mistä päästetään irti. Tämä energia sallii teidän taas kerran ottaa askeleen ylöspäin värähtelyssä, jos haluatte käyttää sen koko potentiaalin. Valinta on tietysti aina teidän.

Kuunnelkaa sisäistä opastustanne saadaksenne vahvistuksen, että kaikki kehittyy juuri niin, kuin pitäisikin. Tietäkää, ettei kaikki ole kaaoksessa - kaikkea vain poistetaan, jotta voitte korvata sen jollain paljon paremmalla. Älkää antako vetää itseänne pelkoon ja epätoivoon - teillä on kaikki työkalut, mitä tarvitsette kukoistaaksenne näinä myrskyisinä aikoina. Kaikki valotyöntekijät tietäkää, että satoja muita työskentelee verhon toisella puolella rinnallanne ja auttaa teitä maadoittumaan ja päästämään irti. 

Tunnette olonne pian taas elpyneeksi, mutta siihen saakka pyydämme teitä vain sallimaan. Yrittäkää olla tuomitsematta, kun näitä kuumentuneita tunteita ja mielen sumuisuutta nousee. Antakaa niiden tulla pintaan ja virrata lävitsenne. Vakuutamme teille, että te ette tee mitään väärin. Olette tehneet erittäin kovasti työtä tietoisuutenne nostamiseksi tälle tasolle. Taaskin muistutamme teille, ettei eteneminen tapahdu aina suoraan eteenpäin - takaiskut ovat aivan yhtä tarpeellinen osa kasvuanne. Ne sallivat teidän ohjata laivan pois sieltä, minne ette enää halua mennä.

Tämä energia sallii piilossa olleen tulla nyt näkyviin. Mitä haluatte pitää ja mitä haluatte muuttaa? Ette voi muuttaa sitä, mistä ette tiedä, ja tästä syystä asiat eivät ole aina, miltä näyttävät.

Toivomme, että olemme palvelleet teitä jollain tavalla ja tuoneet vähän rauhaa ja vahvistusta teille näinä suurina muutosaikoina.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.