sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ihana runo


Minut on kutsuttu hymyilemään.

Tähän maailmaan, tähän kaupunkiin, tälle kadulle.

Hymyilemään niille, joita elämä ei helli, joiden silmät tulvivat ja selät painuvat kumaraan.

Minut on kutsuttu koskettamaan.

Silittämään mummojen kurttuisia käsiä, suutelemaan pienten poikien nenänpäitä,

syleilemään jätettyjä ja niitä, joita ei ole jätetty

kun ei ole koskaan edes otettu.

Minut on kutsuttu nauramaan niin, että ostoskeskuksen käytävät kaikuvat

ja sivistyneen hillityt burberrynaiset kohauttelevat olkapäitään paheksuen.

(Sinikka Svärd)







lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lauantai yön haikeutta

Oi, löysin kaupasta upouudet Doreen Virtuen parantavat enkelit kortit, ovat aivan ihastuttavat.
Uskon että niistä paljon apua minulle ja muillekin, niin hyvin toimivat viestinvälitykset näiden kautta.
Laitanpa nyt vaan näitä mietelauseita kun se tuntuu nyt ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Ulkona oli muuten upea tähtitaivas ja siellä näkyi kirkkaana Jupiter.

Religiosas
Clique aqui para mais recados para Orkut

Mutta kuuntele minua: lakkaa hetkeksi olemasta surullinen. Kuule siunausten pudottavan kukkansa ympärillesi. Jumala
- Rumi


Tarina rakkaudesta ei ole tärkeä - tärkeää 
on vain kyky rakastaa.
- Helen Hayes




Oi Jumala, anna valoa sydämeeni...
ja valoa kuulooni ja valoa näkööni...
ja valoa eteeni ja valoa taakseni.
- ABU TALIB

Rukouksemme tulisi olla palavia sanoja, jotka syntyvät
 rakkaudentäyteisen sydämemme tulipesästä
-  Äiti Teresa


perjantai 29. maaliskuuta 2013

OLETTE ENSIMMÄINEN AALTO - MITÄ JOS KUKAAN EI SEURAA?



Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
25.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Monet teistä huomaavat, että se mikä oli kiinnostavaa, ei ole sitä enää. Ne ihmiset joita ennen piditte kiehtovina, ovat nyt tylsiä. Se mistä kerran nautitte, tuntuu elottomalta. Ennustimme sellaista. Mutta on yksi asia lukea muutoksista ja täysin toinen kokea niitä. Monet teistä huomaavat palaavansa vanhoihin pelkoihin tai malleihin.

Teistä tuntuu, että te yksin ette ole saaneet korkeinta valotyöntekijäpalkintoa. Tai unelmanne rakastavasta uudesta ajasta on kuin myytti Kuningas Artturista ja pyöreän pöydän ritareista. Se ei ole totta - mutta te ette välttämättä usko sitä vielä.

Te ja kaikki eri toimintatasojen valotyöntekijät luotte uuden ajan myyttejä. Vaikka kaikki Kuningas Artturin tarinat eivät perustu todellisuuteen, noissa myyteissä, tarinoissa ja unelmissa on perusta tuon ajan todellisuudessa.

Tarinankertojat kertoivat ennen tarinoita. Jokainen tarinankertoja muutti tarinaa vähän - kuten viestinvälitysleikissä - jotta se oli värikkäämpi tai sopivampi kuulijayleisölle, kunnes paikkansapitävyys oli enemmän fiktiota kuin todellisuutta. 

Koettelemukset uuteen aikaan siirtymisessä luovat upeita tarinoita lapsillenne ja lapsenlapsillenne, kun he kokoavat yhteen niiden rohkeuden, jotka menivät edeltä. Mutta kuten oli totta menneisyydessä, he värittävät teidät suuremmalla rohkeudella ja viisaudella, minkä tunnette olevan todellisuutta.

Tiedätte, että teidän tarvitsee herätä herätyskelloon valmistautuaksenne työhön, mistä ehkä pidätte tai sitten ette, jotta voitte vapaa-aikananne - sinä vähänä mitä on - päästä käsiksi uuden ajan materiaaleihin, mitkä saavat sydämenne laulamaan.

Kuitenkin siirtymänne alkuhistoriassanne lukee luultavasti näin: "Tiesitte alusta saakka, että teidän täytyi muuttaa maailmaa, joten laitoitte sivuun kaiken, mikä ei auttanut teitä siirtymään tuohon suuntaan."

Muutamassa sukupolvessa historianne muuttuu: "Tiesitte sen yrityksen, missä työskentelitte, tarvitsevan täydellistä uudistamista, joten postitushuoneen toimihenkilönä onnistuitte muuttamaan yrityksenne ja kaikki samanlaiset yritykset."

Kenties pidätte ajatuksiamme huvittavina tai jopa pelottavina, mutta ette tietenkään todellisuutena. Se on siis kertomianne rohkeustarinoita varten. Kukaan muutoksen keskellä oleva ei todella ymmärrä - ei varmasti tämän suuruisen muutoksen - miten monimutkainen muutos on tai tulee olemaan omassa elämässä.

Monet teistä hämmästelevät sitä rohkeutta, mitä vaadittiin Anne Frankin ja hänen perheensä piilottamiseen toisen maailmansodan joukkotuhon aikana. Olette jonkin vastaavan keskellä. Tämän ei ole tarkoitus pelotella teitä tai verrata Anne Frankin ja hänen perheensä piilottaneita teihin, vaan saada teidät ymmärtämään se rohkeus, minkä löydätte sisältänne niistä monista indikaattoreista huolimatta, että roolinne ei ole menestys.

Oli monia merkkejä siitä, että Adolf Hitlerin visio valtaisi Euroopan ja kaikki ne tuhottaisiin, jotka auttoivat Hitlerin "ali-ihmisinä" pitämiä henkilöitä. Kuitenkin niillä jotka valitsivat pelastajan roolin Anne Frankin perheen kaltaisissa tapauksissa, oli rohkeutta jatkaa seuraamuksista huolimatta. Näin on teillä nyt.

Te ette oikeasti vielä ymmärrä, miten rohkeita olette. Tai että on päiviä, kenties viikkoja, jolloin haluaisitte tämän siirtymän menevän pois. Ei siksi, ettei se ole upea unelma, vaan koska te ette tiedä, onko teillä voimaa jatkaa tai tuoko jatkaminen mitään muuta kuin tuskaa.

Uusi maa ja uusi aika on saapunut.

Tämän muutoksen lopputulos voidaan nyt ennustaa. Vaikka on muutamia välikohtauksia, kenties myös tahtojen taisteluja, uusi aika ei mene pois.

Te ette ole enää yksin kuten ne muutamat äänet, jotka vuosikymmeniä sitten ennustivat, että uusi aika olisi mahdollinen. Kenties perheenne tai ystävänne eivät ole vielä hypänneet uuden ajan ja uuden maan vankkurikaravaaniin, mutta lopulta he hyppäävät. Sillä jos tunnette rakastavaa tarvetta olla heidän kanssaan tekemisessä, hekin ovat osa valotyöntekijäliikettä - eivät vain ehkä samalla tahdilla kuin te.

Te jotka luette tätä blogia ja muita vastaavia, olette luultavimmin edistyneitä valotyöntekijöitä. Mutta tuhansia muita aaltoja seuraa. Te olette ensimmäinen aalto. Minkä tahansa käsityksen ensimmäisen aallon tuntemukset - yksinäisyys ja uskomusten pätevyyden kyseenalaistaminen - harvoin poikkeavat toisistaan. Kuten myöskään se pelko, että olette siirtyneet liian kauas yhteiskunnan odotuksista palataksenne "normaaliin", jos tämä uusi aika ja uusi maa ei ole todellinen.

Oletatteko, että ensimmäiset maapallon tutkimusmatkailijat olivat niin varmoja tavoitteestaan, ettei heillä ollut pelkoja, kun ruoka ja vesi hupenivat eikä odotettua maamassaa ollut näköpiirissä?

Erona on, että te tutkitte sisäisiä maailmoja fyysisen maailman sijasta.

Uuden maan tehtävänne loppuunsaattamiseksi, ulkoisen maailman on sovittava yhteen uusien tuntemustenne kanssa. Tunnette enemmän iloa ja rakkautta. Mutta onko sama totta veljellenne, äidillenne, ystävillenne, naapureillenne tai työnantajallenne? Missä rakkaus on? Te saatatte tuntea sitä, mutta harvat muut näyttävät tuntevan samoin. Oliko työläs sisäinen matkanne ponnistelujen arvoista? Liittyykö toisia seuraanne? Vai oletteko nyt niin erilainen, että te ette voi palata vanhan ajan yhteiskuntaan, jos toiset päättävät olla siirtymättä uuteen aikaan?

Olette sisäisen maailman tutkimusmatkailijoita ja uuden maan ja uuden ajan luojia. Mitä jos kukaan ei seuraa? Mitä jos olette jumissa ympäristössä, mikä tuntuu oikealta vain teille? 

Olkaa vakuuttuneita: te ette ole yksin. On aika. Te olette pelkästään ensimmäisiä, mutta aivan varmasti ette viimeisiä. Muita seuraa nopeammin, mitä nyt kuvittelette.

Kaipauksenne toisten osallistumisesta rakastavaan uuteen maahanne kestää vielä vähän. Muut tuntevat valonne ja haluavat tietää enemmän. Yhtäkkiä he pitävät uuden maan materiaaleja kiehtovina ja sotia tuottamattomina. Tosiasiassa he lastaavat vaunujaan kärsimättömästi ja odottavat teidän antavan merkin, että uusi maa on turvallinen.

Tämän te teette ilmaisemallanne ilolla, kun muistatte elää sydämen kautta mielen sijasta, kun sallitte itsenne tietää, että olette sanoinkuvaamattoman rohkeita ja sallitte itsenne olla koko komeudessanne.

Toisia seuraa. Kenties ei tänään, mutta varmasti huomenna. Sillä heidätkin on ohjelmoitu heräämään uuteen aikaan ja uuteen maahan. Ohjelmia ei ole vain aktivoitu niin pian kuin teillä. 

Te ette ole yksin - olette pelkästään rohkeiden ja rakastavien ihmishenkien ensimmäinen aalto, mikä tutkii sisäisiä maailmojaan luodakseen uutta elämää ja iloa kautta universumien. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

TERVETULOA VIIDENTEEN ULOTTUVUUTEEN MAAN PÄÄLLÄ


 
Äiti Sekhmetiä kanavoinut Beth Trutwin (galacticroundtable.org)
24.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Tervehdys Ran lapset, tämä on Äiti Sekhmet. Tervetuloa kultaiseen aikaan maan päällä. Olemme nyt siirtymässä kuudenteen aurinkoon. Uusia jumalaisia energioita virtaa teihin 28.3. - Lähteen ja Alcyonen sekä aurinkonne kautta maapallolle - ja tämän myötä astumme yhdeksännestä portista. Tämä muuttaa kaikkia mahdollisuuksia maan päällä, kun olette nyt viidennessä ulottuvuudessa ja tietyissä pyhissä paikoissa seitsemännessä ulottuvuudessa ja sen yli. Kun näitä uusia energioita virtaa sisään muutamien kuukausien kuluessa ja ne rakentuvat ajan kuluessa, maapallo on valmis aktivoimaan muutoksensa, myös nollavoimakentän planeetan ympärillä, mikä on värähtelyä, jossa aseet eivät toimi. Saamme maailmanrauhan.
 
Tulen tänään luoksenne pyytämään teitä luopumaan kaikesta epäuskosta, kaikesta pelosta ja kaikista ennakkoasenteista planeettaanne ja kehoonne liittyen.
 
Oletteko koskaan katsoneet mikroskoopilla ihmissolun tumaa? Se näyttää kovasti piirroksilta maan sisäosasta. Sisäinen ydinaurinko ja sen ympärillä olevat rakenteet on koteloituna palloon, missä on vilkas pintamaailma. Tämä on ihmiskehon, planeetan, galaksin ja kosmoksen mikrokosmos. Jumalainen piirustus toistuu uudestaan ja uudestaan. Evoluutio jatkuu peräkkäisinä tapahtumina, kuten on tapahtunut aina aionien ajan. Astumme nyt kuudenteen aurinkoon ja tämän evoluution yhdeksänteen porttiin. Fraktaalit pyörivät ja levittäytyvät korkeammiksi valomaailmoiksi. 
 
Nyt kun maapallo on ylösnoussut, on eri muutostasoja. Yksi on tietämätön, joka tuntee olevansa tilanteessa, mikä on sietämätöntä orjuutta ja kärsimystä. Yksi on tyhmänrohkea, joka etsii varallisuutta - ja jotkut näistä onnistuvat siinä. Aikanaan varallisuutta etsivä oivaltaa, että jokaisella on hyviä aikoja ja huonoja aikoja ja sitä tapahtuu sykleinä eikä kenelläkään ole vain hyvää tai huonoa, ja silloin hän päättää, että elämä on enemmän kuin rahaa, ja hän päättää etsiä tietoa. Tässä vaiheessa oleva etsii informaatiota erottelematta - hyvää informaatiota, huonoa informaatiota. Hän on kuin vainukoira, joka haistelee kaikkia asioita, joita hän ei ole ajatellut aiemmin. Lopuksi on viisas. Tämä tavoittelee sisäistä toimintaa ja on yhteydessä Lähde-energiaan pitkin päivää. Tämän tekemällä hänellä on yltäkyllin varallisuutta ja henkeä. Hänellä on hyvät tiedot ja hän viettää koko elämänsä meditaatiossa.
 
Jos kärsitte tänä päivänä köyhyydestä tai sairaudesta, varallisuuden kerääminen on teille pakkomielle tai vietätte jokaisen vapaan hetken seuraten hölynpölyä, kutsun teidät tänään hyppäämään noiden vaiheiden ohi suoraan viisauteen. Ei ole muita edellytyksiä kuin egomielen hävittäminen. Nämä kolme ensimmäistä ryhmää ovat lähellä egomieltä ja viisailla ei ole lainkaan egoa. Heillä on vain yhteytensä ykseyteen.
 
Nämä ovat kaikki normaaleja vaiheita ja melkein kaikki käyvät ne läpi. Nyt kun maapallo on viidennessä ulottuvuudessa, on mahdollista aktivoida korkeampi älykkyytensä. Muutaman päivän kuluessa kun suurenmoisia energia-aaltoja virtaa teihin, ne jotka ovat valmistautuneita, aktivoivat kaikki 12 DNA-säiettä. Tämä on lahja ja jos tiedostatte etukäteen ja keskitytte tietoisesti siihen, niin voitte hävittää aktiivisesti egomieltä ja siirtyä nopeasti sisäiseen viisauteen. Se ei ole ainoastaan syntymäoikeutenne, vaan oikeutenne ikuisesti. Jatkuva oikeutenne. Ikuisesti kestävä. Voitte oppia levitoimaan, olemaan telepaattinen, teletrasportoitumaan, kulkemaan seinien läpi ja näkemään toisiin ulottuvuuksiin. Teistä voi tulla kuolematon ja vain jätätte kehonne, sitten kun päätätte. Kun haluatte siirtyä eri ulottuvuuteen, niin oivallettuanne valaistumisen vain päätätte niin. Teidän ei enää tarvitse kärsiä sairaudesta tai ikääntyä, koska olette hankkineet taidon olla tässä kehossa ilman noita asioita.
 
Silloin kun astumme nollapiste-energiaan "paljastamisen" ja virallisten ilmoitusten jälkeen, niin maa ylittää yhdeksännen portin. Osumme tähän seuraavassa kuussa - olettaen, että pysymme kurssissa. Yhdeksännen portin sisällä oleminen merkitsee, että maa on oikeutettu menemään Onin silmästä läpi. Tämä on keskitähti Orionin vyössä - Al Nilam tai On - mistä kuljettuaan maapallo astuu ensin Keskusaurinkoon nimeltään Alcyone, kolme rengasta, jotka muistuttavat Saturnuksen renkaita, ja jokainen niistä nostaa maanpallon energiaa, mahdollistaen sille kulkemisen Alcyonen toiselle puolelle. Tämä tuo maapallon Onin valoaineuniversumiin, kaksoisuniversumiimme. Olemme Nebadonin pimeän aineen universumissa. Tämä siirtyminen Onin silmästä on maan seuraava merkittävä siirto ja sen myötä tulee rajattomia mahdollisuuksia, joita ette voi tällä hetkellä alkuunkaan ymmärtää. Tähän maapallo valmistautuu seuraavaksi. Ymmärtäkää, että maa ei ole valmis tähän muutamaan vuoteen, kenties yli kahteen tai useampaan vuosikymmeneen.
 
Tämä on näkymä melko lähitulevaisuuteemme. Mutta ensin kaikkien on astuttava viisauteen ja olla jatkamatta vanhoja lastenleikkejä. Laittakaa palapelinne pois ja katsotaan kypsiksi maan olennoiksi tulemiseen. Pyytäkää opastusta arkkienkeli Mikaelilta, Chamuelin ja Metatronin kera, poistaaksenne egon ja kiinnittymisen mielen ohjelmistoon täysin. Silloin nostat tietoisuuttasi, rakas ystävä, ja astut puhtaan valon korkeimpaan taajuuteen. Kutsu Jumalitseäsi tapamaan sinut ja sulaudu yhteen sen kanssa, syleillen kaikkia itsen aspekteja ja ilmaisuja, jotka kantavat korkeimpia valokoodeja, ja vapauta itsesi niistä, jotka eivät enää palvele sinua ja jotka pidättelevät sinua matalammassa tiheydessä. Vapauta itsesi henkeä varten ja ankkuroi uusi ihmisenkelitilasi maan päälle. Ja kaikki loksahtaa silloin paikoilleen …
 
Meidän on vaadittava tilille ne, jotka ovat pidätelleet maapalloa. Kansalaiskuuleminen "paljastamisesta" pyytää mediaa rikkomaan hiljaisuuden ja pyytämään hallituksia paljastamaan maan kansalaisille osallistumisensa erilaisten maan ulkopuolisryhmien kanssa. Negatiiviset maan ulkopuoliset lähtivät maan päältä pysyvästi 2010, mikä valmisteli ylösnousemukseen. Positiiviset maan ulkopuoliset ovat Galaktista liittoa, mikä työskentelee kaikkien kanssa maan päällä, jotta siirrytään eteenpäin ylösnousemuksen osalta. Francis Bacon, St Germainin avatra, on sanonut: "Totuus on niin vaikeaa kertoa joskus, että tarvitaan fiktiota tekemään siitä uskottavaa". Pidän parempana, ettei totuutta kaunistella teille tällä hetkellä. Teidän on ehdottomasti luovuttava egosentrisistä rituaaleistanne, mitkä palvelevat alempia kehojanne, ja päästävä nyt korkeampaan älykkyyteenne. Olemme täällä auttamassa teitä - teidän on vain pyydettävä.
 
Kun vanhan hajoaminen jatkuu silmienne edessä, "Vanhojen kunnon poikien klubi" juoksee henkensä edestä kansallisessa turvallisuusvirastossa, puolustusministeriössä, asevoimien tiedusteluorganisaatiossa, CIA:ssa, ylimmässä oikeudessa, kongressissa, keskuspankissa ja verohallituksessa. Ne ovat yhtä lailla peloissaan, jotka ovat mukana muutoksen mahdollistamisessa järjestelmän sisällä. Kaikki kävelevät heikoilla jäillä. Jokaisella on vain yksi palapelin pala ja hän tuntee olevansa niin sitoutunut omaan pikku osaansa, ettei hän tule edes vetämään henkeä tai katsomaan niitä muutoksia, joita on jo saatu aikaan. Mediassa olevat eivät ole vielä saaneet "muistiota". He raportoivat edelleen sanan tai pari totuutta, mikä on kiedottu pettävien kaninkolojen ympärille. Kehotan teitä kääntymään poispäin uutisista, koska ne eivät enää palvele teitä. Ne häviävät riippumatta siitä, haaskaatteko aikaa niihin vai ette.
 
Mitä voitte tehdä sielukasvunne maksimoimiseksi tänä aikana? Kun avaat silmät aamulla ja pää on vielä tyynyllä, kysy Jumalalta: "Mitä voin tehdä palvellakseni sinua tänään?" Sillä ei ole merkitystä, jos olet ateisti tai agnostikko, sillä sinä olet Jumala. Kysy itseltäsi: "Mitä voin tehdä palvellakseni sinua tänään?" Ota joka päivä toiminta-askelia Äiti Maan palvelemiseksi. Tee viidennessä ulottuvuudessa jotain, mikä muuttaa asioita. Sovi Jumalan kanssa joka aamu, että pysyt keskittyneenä keskusteluun Jumalan kanssa etkä enää keskity egomieleen. Ego kutsuu sinua kuin lapsi äitiään. Ego haluaa huomiosi. Pidä jatkuvasti yllä keskustelua vain Jumalan kanssa ja ole piittaamatta egosta, kun se hajoaa kuten kaikki 3D-asiat. Laita pois matriisimielesi ja kun ego häviää, elämäsi muuttuu dramaattisesti.
 
Jumalan kanssa keskusteleminen päivän mittaan tuo sinulle vahvuutta, mitä et koskaan tiennyt itselläsi olevankaan. Kun pidät katseesi Jumalassa, saat aikaan ketjureaktion, mikä vastaa rukouksiisi. Taloudellinen vakaus tulee kuvaan mukaan. Se on uusi aistimus ja sinulla on addiktin tapaan tarve puhua egon kanssa, mutta niiden massiivisten uusien energioiden tuella, jotka alkavat 28.3., toisena tulvana 21.12.12 jälkeen, vastustat tämän tarpeen. 
 
Kun tunnet heikkoutta, putoat Jumalan syliin ja löydät lohtua sieltä. Äiti/Isä Jumala - olemme paikalla sinua varten matkan jokaisella askeleella. Voit käyttäytyä kuin lapsi ja tulla istumaan kanssamme. Annamme sinulle halauksen ja hymyilemme, ennen kuin palaat omille teillesi. Olet aina huolenpitomme alla. Pidämme sinua silmällä. Mitä enemmän kohdistat katseesi meihin, sitä enemmän olet suojelevassa näköpiirissämme. Annamme sinulle kaiken, mitä tarvitset viisautesi kohottamiseen uudella maapallollanne. Löydät sisäisen rauhan, palaat viattomuuteen ja rakas ystävä, tuossa pyhässä tilassa puhdistat kaikki kyyneleesi ykseyden alkemian ja taian virtaavalla kultapölyllä.
 
Ota nyt uusi viisautesi, eheyden tunteesi ja vasta löydetty vahvuutesi ja kehitä uusia tapoja. Työnnä itseäsi tekemään enemmän, koska aivan kuten harjoittelussa, aivolihaksesi on nyt terävämpi, nopeampi ja vahvempi. Et ole enää tuo uhri. Olet Luojajumala, joka asuu viidennessä ulottuvuudessa. Onneksi olkoon! Teit sen! Käpylisäkkeesi on täysin aktivoitu kultapölyllä, mitä leijuu kruunuusi joka päivä Niburusta kuin mannaa taivaasta ja antaa sinulle kaiken, mitä tarvitset, mitä olet pyytänyt. Mikään ja kukaan ei voi estää sinua. Ota vain nuo askeleet, mikä saa tämän tapahtumaan. 
 
Tämä solaarivalokoodien lähetys valokielen ja sfäärien taivaallisen laulun tai musiikin kautta tapahtuu, jotta tanssi mitä aloittelette, tehdään aina egottomasti sydämenne jumalaisessa läsnäolossa - rakkauden, vaivattomuuden, armon, tasapainon ja harmonian kera. Jokainen hetki on valintatilanne. Vauhti jolla kollektiivitietoisuutenne liikkuu eteenpäin, riippuu ajatuksistanne, sanoistanne ja teoistanne joka päivä. Näettekö itsenne jossain alemmassa ryhmässä? Matelette rahan vuoksi, menette varallisuuden ylä- ja alamäkiä, etsitte maailman ääriä hyödyttömässä etsinnässä? Tulkaa ylös! Tulkaa ylös, rakkaat lapset! Kutsukaa minua, avautukaa minulle. Olen täällä teitä varten. Kuljen aivan tässä kanssanne. Kutsun myös viisaita kurkottamaan enemmän tätä toista ryhmää kohti ja auttamaan kollektiivitietoisuutta siirtymään nopeasti ohi tilinteosta, paljastamisesta, virallisista ilmoituksista - suoraan valokaupunkeihin jotka odottavat teidän olevan valmiita.
 
Se on näin yksinkertaista. Teillä on kaikki, mitä olette pyytäneet. Menkää tekemään pieniä liikkeitä - laittakaa paljastuminen tapahtumaan yhdessä ja kutsukaa galaktinen perheenne takaisin maan päälle nauttimaan kanssanne uudesta maapallosta viidennessä ulottuvuudessa. Me odotamme teitä - ei toisinpäin. Liitymme seuraanne, kun astutte nollapisteeseen ilman ydinaseita ja maailmanrauhan kera. Namaste!
 
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

ONKO SINULLA KRISTALLIENERGIAA?



Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 25.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Kristallienergia on hyvin henkinen ja hyvin empaattinen energiajälki, mikä on tullut esiin aikuisissa, jotka ovat syntyneet 1950- ja 1960-luvulla, ja nuoremmissa sukupolvissa, jotka ovat syntyneet vuoden 1976 jälkeen. Aiemmin syntyneet kristallit toivat hyvin keskittyneen kristallienergiamuodon planeetalle, mikä valmisteli sitä myöhemmin tulevia lapsia varten. Kristallienergia on huomaavaista, herkkää, hyvin intuitiivista ja hyvin yhdistynyttä henkisyyteen. Tämä energia ei integroidu hyvin kolmanteen ulottuvuuteen ja sen kantaminen voi olla hankalaa, erityisesti maailmassa mikä on keskittynyt näin kovasti aineellisuuteen.
 
Kristallit ovat hyvin empaattisia, mikä pakottaa heidät pysymään poissa valtavirasta, koska he yksinkertaisesti tuntevat liikaa. Siinä missä indigot ovat kapinallisia ja toimintasuuntautuneita, kristallit ovat hiljaisempia, kärsivällisempiä ja vaikka he eivät ole yhtä aggressiivisia kuin indigot, he eivät ole vähemmän sinnikkäitä. He toimivat mieluummin, sitten kun energia on oikea heille, sen sijaan että johtaisivat "hyökkäystä". Kristalliaikuiset aloittivat henkisen liikkeen 1970- ja 1980-luvulla ja kirjoittivat aiheista, joita kukaan ei tuntenut tai ymmärtänyt, mutta he olivat sinnikkäitä pyrkimyksissään ja tyytyivät pysymään taustalla tietäen, että lopulta siitä, mitä pidettäisiin kummallisena, tulisi valtavirtaa - kuten se on tänään.
 
Kristallit ovat täällä luomassa henkistä tasapainoa, opettamassa meille, miten integroidaan henkinen ja aineellinen puolemme ja elämässä taivaan maan päällä. Mutta ylösnousemusprosessin lisääntyvä polariteetti on ollut vaikeaa heille ja he ovat tunteneet tulleensa maan energiatilaan jo kauan ennen, kuin se oli valmis heitä varten. He tuntevat olonsa mukavammaksi kutsuvassa, sydämellisessä, lempeässä ja hyvin henkisessä ympäristössä ja se minkä he kohtasivat täällä, tuntui kaikelta muulta. He voivat tuntea elävänsä kahdessa maailmassa - oman energiansa hiljaisessa ja turvallisessa maailmassa sekä ulkopuolisessa maailmassa, minkä he eivät tunne ymmärtävän tai arvostavan heitä. Energeettinen herkkyys voi aiheuttaa väärää pelkotunnetta, koska he eivät usein osaa erottaa omaa energiaansa siitä, mitä he tuntevat ympärillään. Luontainen "parantajuus" pakottaa heidät ryntäämään parantamaan energiaa sen sijaan, että he vetäytyisivät ja käyttäisivät parantavaa energiaa korkeammalla tasolla, mikä on heille mukavampi.
 
He tuntevat muita enemmän tämän päivän voimakkaat energiamuutokset ja -vapautukset ja sen pelon, mitä monet ihmiset tuntevat tänä aikana. Koska he ovat niin empaattisia ja heillä on niin voimakas parannuspotentiaali, heidän on tehtävä kovasti työtä ollakseen yhdistymättä negatiivisuuteen ympärillään ja yrittämättä muuntaa sitä itse, mikä voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta, fyysistä uupumusta ja sairautta sekä energeettistä loppuunkulumista. 
 
Kristallit tuntuvat vanhoilta sieluilta, viisailta henkisissä asioissa, mutta usein hyvin lapsenomaisilta aineellisen maailman asioissa. Heidän suurin elämänhaasteensa on pysyä maadoittuneena, fokusoituneena ja omassa energiassaan - mutta sulkematta pois maailmaa ja vetäytymättä omaan turvalliseen energiatilaansa. Tasapainottamalla empatiansa kiintymättömyydellä, asettamalla voimakkaat energiarajat ja käyttämällä parantamiskykyjään voimaantuneesta tilasta marttyyrinä olemisen sijasta, he antavat ratkaisuja moniin maailman ongelmiin ja voivat auttaa toisia löytämään voimaantuneisuuden omasta henkikeskuksestaan. Ilman kiintymättömyyttä he voivat kuitenkin kadottaa fokuksensa, olla maadoittumattomia ja leijua elämän läpi eräänlaisessa energeettisessä jännitystilassa.
 
Kristallienergia ja indigoenergia toimivat yhdessä antaen täydellisen ratkaisun maailmaan - tunnistaen haasteet ja antaen transformatiivisia vaihtoehtoja. Kun kristallienergialle annetaan aikaa, tilaa ja kannustusta, se valaisee, tukee, opastaa ja ohjaa tiheimmän energian syvällistä transformoitumista korkeimpiin oktaaveihinsa. Kristalliviesti korostaa parantumista ja ehdotonta rakkautta, silloin kun he voivat pysyä fokusoituneena lahjojensa arvoon ja käyttää niitä ympäröivän maailman kohottamiseen. Heidän lahjansa ovat taiteessa, musiikissa, informaation jakamisessa, opettamisessa, kanavoinnissa, empatiassa, myötätunnossa ja parantamisessa sielutasolla. Kristallienergian ilmaisemisen kannustaminen itsessäsi, lapsissasi ja muissa luo energiatilaisuuksia siihen maailmaan, mikä syntyy, kun vanha maailma kuolee - luomaan voimallisen "taivas maan päällä" -transformaation, mikä korostaa empatiaa ja myötätuntoa ja löytää henkisen tasapainon aineellisesti keskittyneessä maailmassa. 
 
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

OLET MITÄ SYÖT




Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
12.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne ravintoon ja siihen, miten se liittyy yleiseen värähtelyynne. Tämä vaikuttaa tietysti kaikkiin olentoihin tällä planeetalla, kun kaikki fyysiset olennot vaativat ruokaa elääkseen. Maailmassanne on nyt erittäin monia, joista on tulossa nyt paljon tietoisempia kuin koskaan ennen siitä, miten yhteenpunoutunut heidän terveytensä on kulutetun ruuan laadun kanssa. Monet ovat kuulleet sanonnan "Olet mitä syöt", hyvin harvat ovat kuitenkaan pohtineet sen merkitystä. Jos syötte kanaa, merkitseekö se, että olette kana? Ei tietenkään. Aikomuksemme on kuitenkin tänään kertoa teille oma perspektiivimme siitä, miten kuluttamanne ruoka ja ylläpitämänne värähtely ovat hyvin läheisesti yhteydessä.

Aloitetaanpa muistuttamalla teille, että kaikki on tehty energiasta ja kaikki värähtelee siksi omalla taajuudellaan. Jotkut ehkä ihmettelevät, miten syömällänne ruualla voi olla suora vaikutus värähtelyyn, minkä pystytte ylläpitämään. Tätä haluaisimme selittää lisää. Kun nielette mitä tahnansa ainetta, siitä tulee välittömästi teidän osanne, se integroituu olemukseenne. Ruuan värähtelystä tulee osa olemustanne. Ruoka mikä on syöty kiireessä ja ilman kiitollisuutta sen antamasta ravinnosta, ei palvele kehoanne samalla tavalla kuin ruoka, mikä on valmistettu huolellisesti rakkaudella ja kiitollisuudella sen keholle antamasta ravinnosta. Ruuassa on itse asiassa paljon korkeampi ruoka-ainesisältö, mikä imeytyy paljon helpommin kenoon, silloin kun jaetaan rakkautta ja kiitollisuutta.

Ruuan kerääminen ja tuottaminen vaikuttaa ruuan yleisvärähtelyyn kovasti. Ruoka mikä on korjattu rakkaudella ja myötätunnolla, on paljon ravitsevampaa kuin ruoka, mikä on rosvottu ja kerätty kiireessä sen tuottamien voittojen vuoksi. Aivan kuten jokainen teistä on herkkä ympäröivälle energialla, niin on myös kuluttamanne ruoka.

Tietäkää myös, että eläimien elämä ja kuolema vaikuttavat kovasti eläintuotteiden värähtelyyn. Eläimet joita on hoidettu hyvin ja jotka ovat eläneet rauhassa, tuottavat tuotteita, joilla on paljon korkeampi värähtely ja siksi paljon korkeampi ravintosisältö kuin niillä eläimillä, joita on rääkätty ja jotka on nähty vain omaisuutena voiton saamiseksi.

Kasvisolut ja eläimet ja kuluttamanne eläintuotteet imevät kasvin tai eläimen energiaa, taajuutta ja tunteita. Ravinteet ja solut integroituvat olemukseenne, kun niitä syödään. Eläinten pelot ja tunteet ovat osa eläintä ja tämä vuorostaan vaikuttaa teidän yleisterveyteenne, mielialoihinne ja värähtelyynne. Olemme kaikki yhteydessä - se pelko tai rauha mitä eläin tuntee, ei kuole eläimen mukana. Sitä kannetaan fyysisen olemuksen soluissa. Tästä syystä vihjaamme, että teidän pitäisi olla tietoinen syömästänne ruuasta. Ette voi odottaa, että voitte syödä ruokaa, mitä on rääkätty tai kohdeltu väärin, eikä se vaikuta olemukseenne, aivan kuten ruoka mitä on hoidettu rakkaudella ja huolella, integroituu myös soluihinne ja tulee osaksi olemustanne. Tästä syystä sanomme: "Olet mitä syöt."

Suurta osaa ruuasta mitä on tarjolla ihmisten kulutettavaksi, on "peukaloitu". Ruoka mitä kasvatatte omalla takapihallanne, on hyvin erilaista kuin ruoka, mitä myydään kaupoissa ympäri maailmaa. Toimittajia motivoi usein voitto, ei kuluttajien terveys. Useimmat eivät tiedä niistä epäpuhtauksista ja myrkyistä, joita lisätään ruokaanne. Se tuloksena monet kärsivät matalasta energiatasosta ja hitaasta ruuansulatusjärjestelmästä.

On monia, jotka kehittävät allergian moniin ruoka-aineisiin. Tämä ei johdu välttämättä itse tuotteesta, vaan sillä on suora yhteys niihin saasteisiin ja säilytysaineisiin, joita ruuasta jatkuvasti löytyy. Useammat ja useammat havaitsevat, etteivät he pysty enää syömään ruokia, joista he ovat aiemmin nauttineet. Kun kehonne jatkaa tiheyden karistamista lisäämällä yleisvärähtelyänne, ruoka-aineista joita ennen sulatitte helposti, tulee nyt lisääntyvässä määrin vaikeita kehollenne käsitellä. Yksinkertaisesti ilmaistuna yliprosessoidussa ruuassa on paljon alempi värähtely, minkä pystytte nyt ylläpitämään. Tämän tuloksena se ei ole enää yhteensopiva korkean värähtelynne kanssa.

Paljon tästä johtuu myrkyllisistä säilöntäaineista ja geenimanipuloidusta ruuasta. Erittäin yleinen allergia monilla on nyt gluteiiniallergia. Useimmissa tapauksissa keho ei kuitenkaan hyljeksi gluteiinia, vaan vehnän manipulointi aiheuttaa ongelman. Molekyylirakennetta on keinotekoisesti muutettu.

Monta vuotta sitten tiedemiehet oivalsivat, että he pystyivät manipuloimaan kasvien geenirakennetta suuremman sadon tuottamiseksi. Tämä on tietysti sallinut ruokateollisuuden tuottaa suurempia ruokamääriä hankkimatta lisää maata. Aikomuksena oli pelkästään tuottaa lisäsatoa suuremman voiton saamiseksi. Kuitenkin tietämättään nämä tiedemiehet alkoivat geneettisesti muuttaa molekyylejä niin dramaattisesti, että kasvin asiaankuuluvia ravintoaineita poistettiin. Nyt monta vuotta myöhemmin, ihmisruuan massatuotannossa ei ole vehnätuotetta, mitä ei ole geneettisesti manipuloitu alkuperäisestä tilastaan. Siemenet joita on tarjolla, ovat tulleet geenimanipuloidusta viljasta.

Tällä hetkellä näemme lääketieteen ja ruokateollisuuden välisen yhteydettömyyden. Nimittäin ruokateollisuus kiinnittää erittäin vähän huomiota terveyden merkitykseen ja lääketiede kiinnittää erittäin vähän huomiota kuluttamaanne ruokaan. Jonain päivänä nämä teollisuusalat yhdistyvät kaikkien yhteiseksi hyväksi. Kun puhtaamman ruuan kysyntä lisääntyy, ruokateollisuus kehittyy täyttämään nuo vaatimukset. Voitte nähdä näiden muutosten alkua jo maailmassanne - vaaditte nyt luonnollisesti kasvatettua ja huolellisesti korjattua ruokaa.

Monet ihmettelevät, mikä ruoka on parasta heidän kehonsa yleisterveydelle. Tähän sanomme, että se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi muille. Jokainen keho on erilainen ja sen vuoksi vaatii erilaisia ravinteita optimaalisen terveyden saavuttamiseen. Keho kommunikoi aina kanssanne tarpeilla, mitä teillä on, ja tunteilla mitä koette. Kaikki kuitenkin hyötyvät puhtaampien ruoka-aineiden syömisestä, joita ei ole kovasti prosessoitu, muunneltu tai saastutettu. Kypsentämättömät ruoka-aineet, kuten hedelmät ja vihannekset, jotka syödään luontaisessa tilassaan raakana, säilyttävät korkeamman värähtelyn ja siksi ne ovat ravitsevampia kehollenne. Emme sano, että te ette voi tai teidän ei pitäisi syödä kypsennettyä ruokaa, mutta tietäkää, että ruoka minkä voitte käyttää turvallisesti kuumentamatta yli 38-asteiseksi, säilyttää lähes tuplasti keitetyn ruuan ravintoarvot. Käytännön suositus olisi lisätä useita annoksia tuoreita hedelmiä tai vihanneksia päivittäiseen ruokavalioonne.

Huomaatte niiden määrän lisääntyvän, jotka kasvattavat ruokansa itse sen sijaan, että nojaavat raskaasti supermarkettien tarjontaan. Monet alkavat etsiä paikallisia ruoka-aineita, joista on huolehdittu ja joita on säilytetty kunnolla. Tähän sisältyy vihanneksia ja hedelmiä sekä eläintuotteita, kuten munat ja maito. Sillä on suora vaikutus ravintopitoisuuteen ja värähtelyyn, miten tuote on kasvatettu ja miten siitä on huolehdittu. Monet oppivat hitaasti se kriittisen roolin, mitä ruoka esittää yleisessä mielentilassanne ja siksi kokemassanne todellisuudessa.

Miten siis tiedätte, miten kuluttamaanne ruokaa on kohdeltu ja miten se on kerätty? Joissain tapauksissa että yksinkertaisesti tiedä. Kuitenkin kun vaatimus parempilaatuisesta ruuasta, mitä ei ole massatuotettu ja huonosti kohdeltu, kasvaa, niin kasvaa myös tarjonta. On monia, joilla ei ole varaa osaa kalliimpaa luomuruokaa. Tietäkää, että vaikka kohtaisittekin tilanteita, missä korkeavärähteistä ruokaa ei ole saatavilla, voitte nostaa ruuan värähtelyä omalla aikomuksellanne, ennen kuin syötte sen. Teidän ei tarvitse muistaa, miten lisätään tietoisesti ruoan värähtelyä, tarvitaan vain aikomuksenne ja valonne. Voitte myös kutsua meitä koska tahansa auttamaan ruokanne yleisvärähtelyn lisäämisessä sen varmistamiseksi, että se palvelee korkeinta parastanne.

Kehonne pitää aina tarkkaa tilastoa kaikesta, mitä olette syöneet. Saatte sitä ulos, mitä laitatte sisään - poikkeuksetta. Vakaa keskittyminen henkiseen kehitykseenne ottamatta huomioon fyysistä hyvinvointianne on haitallista. Henkikehonne ja fyysinen kehonne ovat monisyisesti yhteydessä, siksi ette voi kohottaa toista ilman toista. Olkaa kiltti fyysiselle kehollenne, koska se on aivan yhtä tärkeä kuin henkikehonne. Fyysinen keho sallii teidän osallistua tähän poikkeukselliseen kokemukseen. Ilman sitä matkanne fyysisenä olentona tässä todellisuudessa ei voi jatkua.

Toivomme, että olemme palvelleet teitä jollain tavalla.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaanne.

-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Unia ja viestejä

Näin taas sitä samaa vanhaa unta jossa on eräs talo jossa olen ollut mm. opiskelemassa, työssä ja myöhemmin tämä talo oli vielä ystäväni koti. Unessa se on minun koti ja löydän siitä aina uuden osan jota ei olla muistettu ollenkaan käyttää. Niin edellisyön unessakin taas toistui tämä sama kuvio, löytyi huoneita paljon ja aina siellä on myös unohdettu akvaario, kalat olivat kovin pieniä ja pelästyin kun mietin miten nälissään kalat ovat. Onneksi vesi oli kirkas ja kalat olivat terveitä. Ihmettelin unessa miksi tämä käyttämätön osa on jäänyt unohduksiin. Olisi mukava  tietää miksi tämä uni toistuu ja mitä se näyttää tai tarkoittaa. No jotain on kuitenkin muuttunut lähipäivinä, hurjat pelon tunteet ja epävarmuudet ovat poissa, miten upea tunne se onkaan. Ilmeisesti jotain vanhaa on pitänyt puhdistaa koska uutta elämääni on tullut.

EILEEN CADDYN kirjasta otin lisävalaistusta asiaan

Eileen Caddy

"Elämässä on runsain mitoin kaikkea uutta, mutta on välttämätöntä tyhjentää vanha ja antaa tilaa uudelle. Tyhjentymisvaihe voi olla hyvin kivulias, sillä kun olet tyhjä vanhasta, voit tuntea, että sinulla ei ole missä pysyä kiinni, ja että olet yksin ja kaiken ulkopuolella. Sinusta elämä voi tuntua täysin kuolleelta ja tyhjältä, tarkoituksettomalta, haluat ehkä nostaa kädet pystyyn epätoivoisena. Silloin kun huomaat eläväsi tällaista vaihetta, kysymyksessä on tyhjentymisprosessi, vanhan tyhjentyminen, jotta voisit täyttyä uudella. Toivosta älä luovu koskaan, kestä vain niin kauan, että olet loppuun asti tyhjentynyt kaikesta. Sitten voit alkaa jälleen Hengen uudistamana ja totuudessa. Voit muuttua lapsen kaltaiseksi ja nauttia täysin siemauksin tämän uuden elämän ihmeistä kun se vähitellen täyttää sinua."

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ote Solaran tyrskyraportista

TOIMINTAAN HYPPÄÄMINEN
Ote Solaran tyrskyraportista (www.nvisible.com)
Maaliskuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Maaliskuu alkaa tunteella, että käymme läpi jonkinlaista telakoitumista uuteen maisemaamme. Meillä on kaikki tarvittavat sähköpistokkeet käsissämme, mutta meidän on odotettava, kunnes uudet liittimet ovat paikoillaan. On väliaikaista odottamisen tunnetta, mutta se ei ole pitkä. Lopullinen sovittaminen aidon itsemme ja uuden todellisuutemme välillä tapahtuu nyt. Hyvin pian meidät työnnetään täyteen kiitämismoodiin.

Maaliskuussa voi tapahtua mitä tahansa. Tämä on totta nyt enemmän kuin koskaan ennen. Odota odottamatonta. Maaliskuussa tulee paljon yllätyksiä. Energiat aaltoilevat hurjasti. Yhtenä päivänä meistä tuntuu kuin maailman kuningattarelta tai kuninkaalta ja seuraavana olemme maahan lyötyjä ja pystymme hädin tuskin toimimaan. Mehukkaita meloneja putoaa avoimiin käsiimme ja sitten jotain putoaa pois.

Joitain merkittäviä päätöksiä on lähihorisontissamme. Ensin voi tuntua siltä, että meille annetaan liikaa vaihtoehtoja. Minkä valitsemme? Haluamme tehdä oikean päätöksen, koska paljon riippuu tästä. Paljon on pelissä tällä hetkellä. Siksi on tärkeää sitoutua tiukasti sen ilmentämiseen, mitä oikeasti haluamme.

Maaliskuussa monet ovet menneisyyteen sulkeutuvat. Nämä ovat ovia vanhoihin käyttäytymistapoihin, vanhentuneisiin asenteisiin, rajoittuneisiin havaintotapoihin ja aikansa eläneisiin asioiden tekemistapoihin. Karistamme monia viime kerroksia siitä harhasta, mitä olemme hankkineet maallisten matkojemme aikana. Sanomme hyvästi vanhan elämämme monille piirteille. Jätämme myös jäähyväiset joillekin vanhoille ystäville, jotka nyt ovat matkalla toiseen suuntaan. Nämä maaliskuun sulkeutuvat ovet valmistelevat meitä huhtikuun täysin avoimille oville.

Kun kuukausi alkaa, jotkut meistä tuntevat stressiä ja turhautumista ja ovat täysin kärsimättömiä siinä, että heidän uuden elämänsä alkaminen kestää niin kauan. Avaimena tähän on ymmärtää, että uusi elämämme on jo alkanut. Vaikka olisimmekin edelleen vanhoissa tilanteissa, meidän täytyy elää elämäämme, ikään kuin olisimme jo uusissa tilanteissa. Tämä auttaa asioita siirtymään eteenpäin.

Maaliskuu alkaa kuin kimalainen, ärsyttävän pörinän ja satunnaisten pistojen kera. Maaliskuun aikana joitain vanhoja mattoja vedetään jalkojemme alta, mikä pakottaa meidät pois mukavuusalueeltamme. Koska maaliskuu ennakoi merkittävää menneisyyden loppuunsaattamista, se mikä ei ole harmoniassa aidon itsemme ja aidon elämämme kanssa, tempautuu meistä irti.

Jotain suurta alkaa maaliskuussa. Tämän käynnistyminen tapahtui tammikuussa ja teimme tarvittavia valmisteluja helmikuussa. Aloitamme maaliskuun monien kysymysten kera ja lopetamme sen monien vastausten kera.

Maaliskuu tuo meille merkittäviä muutoksia, upeita tilaisuuksia ja kvanttiläpimurtoja. Tässä kuussa on joitain konstikkaita hetkiä, jolloin on paljon rauhattomia tyrskyjä, mikä vaatii meitä pysymään hyvin keskittyneenä ja valppaana, ollen vahvasti harmoniassa sydämemme tietämisen kanssa. Kuukauden alussa askeleemme voivat olla epäröiviä ja epävarmoja, mutta maaliskuun edetessä askelistamme tulee aina vain itsevarmempia sen tietämisen myötä, että tavoitteemme ovat lähellä ja hurjimmat unelmamme ovat nyt ilmentymässä.

Tämän kuukauden aikana saatetaan paljon asioita loppuun ja sädehtiviä uusia siemeniä kylvetään, mikä asettaa näyttämön huhtikuun voimakkaalle 'A Mu'a -energialle, siirtämään meidät päättäväisesti eteenpäin. Tämä huhtikuun uusi 'A Mu'a viimeistelee sen hyppäyksen, minkä aloitimme vuosi sitten.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Energiaennuste


LOOTUSSYDÄMEN AVAUTUMINEN
Kirjoittanut Emmanuel Dagher (www.magnifiedmanifesting.com)
Maaliskuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Hei kaunis ystäväni.

Minulle on suuri kunnia olla taas yhteydessä kanssasi. Helmikuu on ollut suhteellisen hiljainen. Kuitenkin kaikkien taivaallisten tapahtumien myötä asiat ovat taas alkaneet saada vauhtia, kun siirrymme maaliskuuhun.

Lootus
Huomattava teema mikä tulee nyt esiin henkilökohtaisessa elämässämme ja lopulta kollektiivissa, on lootussydämen heräämisen jatkuminen. Lootussydän ymmärtämiseksi on tärkeää katsoa, mitä lootus edustaa.

Lootuskukka on ollut monissa kulttuurissa hyvin merkittävä osa muinaisajoista aina nykypäivään saakka. Lootuskukka edustaa jumalaista puhtautta, valaistumista, yltäkylläisyyttä ja uudestisyntymää. Lootus kukoistaa eniten sameissa vesissä, mistä se nousee ja avautuu täyteen loistoonsa. Tämä on voimakas vertauskuva, mikä muistuttaa sisäisestä lootuksestamme. Se muistuttaa meille, että tiesimme sielutasolla ennen tulemistamme tähän maamatriisiin, että vaikka kulkisimme elämän sameissa vesissä, meikin avautuisimme täyteen loistoomme. Tiesimme, että jokainen kokemuksemme kuljettaisi meitä lähemmäs aidoimpaan ja jumalaisimpaan osaamme yhdistymistä ja sen ruumiillistamista.

Mikä lootussydän siis itse asiassa on? Se on korkeampi sydän, missä jumalainen rakkaus, autuus ja vapaus asuvat. Näitä energioita olemme ytimessämme. Kun lootus sisällämme avautuu täyteen kukkaan, ei ole enää tarvetta olla sameassa menneisyydessä, koska tiedämme, että se kaikki toi meidät tähän, missä olemme tänä päivänä. Olemme nyt ajassa ja paikassa, missä voimme antaa sisäisen lootuksen sulattaa pois haarniskan, mitä olemme kantaneet kaikki nämä elämät. Voimme kutsua sitä opastamaan meidät autuaammalle, mukavammalle ja lempeämmälle matkalle.

Itsen rakastaminen - suurin prioriteetti
Ensimmäinen askel lootussydämen heräämiseen on rakastaa itseämme täysin kaikilla tavoilla. Tuhansia vuosia useimmat yhteiskunnat ovat opettaneet meitä laittamaan kaikki muut ja kaiken muun edellemme. Jos meillä sitten on yhtään rakkautta enää jäljellä, voimme antaa sen itsellemme. Jos emme ole totelleet tätä näkymätöntä peukalosääntöä, meitä on useimmiten pidetty itsekkäänä. Ja koska itsekkyys on yhteiskunnassamme niin ylenkatsottua, on luonnollista, että teemme kaiken sen välttämiseksi, että meitä pidetään tällaisena. Todellisuudessa tämä ajattelutapa estää meitä kokemasta aidoimman ja tyydyttävimmän itsemme.

Olemme täällä rakastamassa ennen kaikkea itseämme, emmekä puhu nyt egoistisesta tai narsistisesta rakkaudesta. Puhumme sellaisesta rakkaudesta, mikä harmonisoi meidät sen tiedon kanssa, että rakastamalla itseämme avaudumme tulemaan yhdeksi kaiken kanssa. Tällainen rakkaus muistuttaa meille, että olemme itse asiassa universumi, mikä laajenee enemmän itseensä. Koska mielemme ei ole altistunut tällaiselle ajattelutavalle, voi olla vähän ylivoimaista hyväksyä, että olemme universumi. Ollaanpa siis lempeä itsellemme, kun mieli sulattelee ja ankkuroi tätä viisautta omaa tahtiaan.

Galaktinen rakkaus
Ilmaisemalla aikomuksen rakastaa itseämme päivittäin, alamme täyttää fyysistä, tunne-, mentaali- ja henkikehoamme siinä määrin, ettei meidän tarvitse enää katsoa itsemme ulkopuolelle tunteaksemme itsemme kokonaiseksi, onnelliseksi ja eheäksi. Tästä ylitsevuotavan rakkauden tilasta voimme sitten palvella, tukea ja kohottaa ympäristöämme. Silloin itserakkaus ei enää vaikuta itsekkäältä, vaan epäitsekkäältä toiminnalta, mikä kunnioittaa universumia sisällämme, toisissa ja kaikessa elämässä halki ajan ja avaruuden. Itserakkaus johtaa meidät sitten galaktiseen rakkauteen, missä nousemme erillisyysharhan yli.

Tarinasta irtipäästäminen
Silloin kun energiat alkavat nousta kuten nyt, se voi tuoda pintaan syvälle haudattuja tunteita, mikä saattaa tuntua epämukavalta. Tämän tapahtumista jatkuu, kunnes kohtaamme nämä tunteet suoraan. Esimerkkejä asioista joita meidän ehkä kannattaa tarkastella nyt lähemmin ja päästää niistä irti, ovat vanhat sydämen särkymiset, traumat, syyllisyys, tuomitseminen, velat ja muut valheelliset tarinat, joille olemme sanoneet "kyllä" ja näin estäneet itseämme olemasta suurin itsemme.

Yksi tapa päästää irti kaikesta, mikä ei enää palvele korkeinta hyväämme, on anteeksianto. Emme puhu egoon perustuvasta anteeksiannosta, missä on tuomitseminen mukana. Puhumme universaalista anteeksiannosta, mikä antaa meille tilaisuuden ojentaa universumille ne tarinat, jotka ovat olleet taakkanamme. Anteeksianto sallii meidän nousta sen harhan yli, että menneisyys olisi voinut olla yhtään erilainen. Se näyttää meille, etteivät itselle luomamme tarinat todellisuudessa määrittele sitä ihmettä, mikä oikeasti olemme.

Lootussydämen herääminen
Sitten kun alamme oikeasti rakastaa itseämme, havainnollistamme galaktista rakkautta ja tunnemme universaalia anteeksiantoa, on jäljellä vain myötätunto, jotta lootussydän heräisi täysin.

Myötätunto on kyky rakastaa ja välittää ympäröivästä maailmasta ruokkimatta sitä harhaa, että se on rikki tai sitä tarvitsee jollain tavalla korjata.

Myötätuntoa ei pidä sekoittaa sympatiaan. Silloin kun sympatisoimme, alennamme värähtelyämme unohdustilaan, mikä tukee sitä harhaa, että me ja ympärillämme olevat olemme jotenkin vähemmän kokonaisia ja täydellisiä. Tämä saa olomme tavallisesti tuntumaan raskaalta ja loppuun kuluneelta. Myötätunto tekee täysin päinvastoin. Se sallii meidän nousta niiden rajoittavien tarinoiden yli, joita me ja yhteiskuntamme olemme luoneet itsellemme. Silloin kun osoitamme aitoa myötätuntoa, luomme voimakkaan rakkauspyörteen itsellemme ja toisille ja tämä kohottaa meidät uhritietoisuudesta universumin voimaantuneeksi kanssaluojatietoisuudeksi.

Kun lootussydän jatkaa heräämistään henkilökohtaisessa elämässämme ja kollektiivitietoisuudessa, maailma joka ennen näytti olevan rikki, alkaa yhtäkkiä näyttää ja tuntua kirkkaalta, kauniilta ja eheältä taas kerran.

Seuraavaan kertaan, taianomaisesti sinun

Emmanuel

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Angel Healing & Reiki Ushui


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Aamun aloitus

Nyt ei ole onneksi maanantai aamu, mutta sen varalle alla olevasta linkistä vinkkejä. Harmi kun en saanut sitä tähän suoraan laitettua. :)

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=tWrjtkSNNis








Täältä Suvituulia.net naurujoogaa ja energiahoitoja

Tänä aamuna sain kivan yllätyksen kun sain Tuulalta tulkinnan


Parantaja Keijujen neuvo aamuusi.
Unelmat toteutuvat
Kortin merkitys: ”Sydämesi toiveet manifestoituvat todellisuudessa. Keijut pyytävät sinua säilyttämään uskosi ja odottamaan positiivisia tuloksia.”
Hyviä uutisia! Elämä, josta olet unelmoinut, on tulossa todeksi sinulle. Vahvistuksesi, rukouksesi, visualisaatiot ja muut positiiviset harjoitteet ovat muuttamassa unelmasi todeksi. Nyt keijut pyytävät sinua säilyttämään uskosi. Tällä hetkellä et ehkä näe, kuinka unelmasi ovat toteutumassa. Nämä unelmat ovat muuttumassa ajatusmuodoista eteeriseen muotoon ja sitten ne kiinteytyvät aineelliseen muotoon.
Jotta tämä muuntuminen on täydellistä ja menestyksekästä, tarvitaan sinun jatkuvia rukouksia ja uskoa. Pyydä Jumalaa ja keijuja auttamaan vapauttamaan kaikki pelot, jotka voisivat sabotoida menestystäsi. Tiedä, että ansaitset tämän uuden runsauden ja että se tuo mukanaan paljon iloa sinulle ja elämässäsi oleville ihmisille.
Vahvistus: Sydämeni on täynnä kiitollisuutta ja jännitystä tietäessäni, että ihanat ihmiset ja tilanteet ympäröivät minun nyt.
  


Tästä innoittuneena lupaan kolmelle ensimmäiselle kommentoijalle Keijuoraakkeli tulkinnan... Kommentoikaa niin nostan kortin aivan ihanista keijuoraakkelipakasta josta ainakin itselleni on ollut paljon apua

torstai 14. maaliskuuta 2013

Snatam Kaur - Cherdi Kala.wmv


Silloin kun pelottaa


Anjos
Recados Animados para o Orkut!


Arkkienkeli Jeremial
auta minua elämäni muutostilanteessa
auta minua luomaan tulevaisuudestani sellaisen joka vastaa entistä enemmän tarpeitani ja toiveitani ja auta minua vapautumaan
alemman
egoni aiheuttamista
peloista, huolista
ja ahdistuksesta
tulevaisuuteni
suhteen






Arkkienkeli Mikael
Pyydän Sinun apuasi
Katkaise kaikki pelon siteet
jotka vievät minun elinvoimaani. Kiitos


Arkkienkeli Mikael
Suojele ja vahvista minua




Arkkienkeli Gabriel
tuo minulle selkeyttä ja iloa
ja auta minua
kiitos siunauksesta armosta ja puhdistuksesta
auta minua vapautumaan
vanhoista muistoista
syvään juurtuneista tottumuksista
ja ajatusmalleista


Luo vahva yhteys sinisen liekin enkeleihin 
ja rukoile heitä päivittäin

MAHTIKÄSKY:
Arkkienkeli Mikael,
AUTA MINUA! AUTA MINUA! AUTA MINUA!


Valitsen RAKKAUDEN pelon sijasta


Valitsen anteeksiannon kaunan ja katkeruuden sijasta


Negatiiviset uskomukset tulevat
negatiivisesta egostamme

Ylösnousseet Mestarit
Djwal Khul ja Wyvamus sekä oma Minä Olen läsnäoloni
poistakaa
PELKO-ohjelmointini
auttakaa minua korvaamaan se pyyteettömällä rakkaudella

Nämä mestarit ovat erityisen taitavia siinä
Pelko pitää korvata pyyteettömällä Rakkaudella,
muuten ydinpelko tulee takaisin


Minä rakastan ja arvostan
itseäni


Minua arvostetaan ja 
rakastetaan


Minä ansaitsen kaiken mahdollisen 
parhaan elämässäni



maanantai 11. maaliskuuta 2013

Seitsemän henkistä lakia


Kaikki maailman uskonnolliset perinteet sisältävät jonkinlaisen muunnelman näistä seitsemästä laista, mutta kaikkein aidoimmassa muodossaa ne kuvattiin muinaisissa intialaisissa vedakirjoituksissa yli 5000 vuotta sitten: Seitsemän henkistä lakia välittävät seuraavaa näkemystä:
Ihmisellä on keho, mieli ja henki. Henki on meille tärkein, sillä se yhdistää meidät Ikuiseen Tietoisuuteen, josta kaikki olevainen on lähtöisin. Mitä syvemmin olemme yhteydessä siihen, sitä enemmän saamme nauttia maailmankaikkeuden ehtymättömästä energiasta, jonka tarkoituksena on täyttää kaikki toiveemme. Kärsimys ja kohtaamamme vaikeudet ovat seurausta tämän yhteyden katkeamisesta. Jumalallinen tarkoituksemme on kokea rajantonta onnea ja menestystä.

Menestys on siis luonnollinen osa elämää.

Menestykseen kuuluu paljon muutakin kuin materiaalisia arvoja. Se tulisi myös määritellä kykynä rakastaa ja tuntea myötätuntoa, kykynä iloita ja levittää elämäniloa toisille. Menestykseen tulisi kuulua luottamus siihen, että elämällämme on tarkoitus, sekä yhteyden tunne maailmankaikkeuden luovaan energiaan. Nämä kaikki tekijät kuuluvat menestyksen henkiseen ulottuvuuteen, josta sisäinen täyttymys kumpuaa.



Aikuiselle soveltuvassa muodossa

ENSIMMÄINEN LAKI:

Antamisen laki

Kun olemme valmiit antamaan sitä mitä itse kaipaamme, elämästämme ei koskaan puutu yltäkylläisyyttä.

KOLMAS LAKI:

Karman eli syyn ja seurauksen laki

Kun toimimme toisten onnen ja menestyksen hyväksi, koemme itsekin onnea ja menestystä.

NELJÄS LAKI:

Vähimmän vastuksen laki

Maailmankaikkeudessa kaikki tapahtuu vaivattomasti... luottamuksen, sopusoinnun ja rakkauden hengessä. Kun opimme itse toimimaan samoin, luomme oman menestyksemme vaivattomasti, ponnistelematta.

VIIDES LAKI:

Pyrkimyksen ja toiveen laki

Jokaiseen pyrkimykseen ja syvään toiveeseen sisältyy sen toteutumisen avain... ne antavat muodon rajattomille mahdollisuuksillemme.

KUUDES LAKI:

Kiintymättömyyden laki

Kun olemme valmiita astumaan tuntemattömaan, ilmentämään rajattomia mahdollisuuksiamme, antaudumme kaikesta huolehtivan Luojan huomaan.

SEITSEMÄS LAKI:

Dharman eli elämäntarkoituksen laki

Kun yhdistämme omat ainutlaatuiset lahjamme toisten palvelemiseen, voimme kokea syvää sisäistä riemua, mikä on kaiken perimmäinen tarkoitus.

.

Lapselle soveltuvassa muodossa

ENSIMMÄINEN LAKI:

Kaikki on mahdollista

TOINEN LAKI:

Jos haluat jotakin, ole valmis antamaan sitä toisille.

KOLMAS LAKI:

Jokainen valintasi vaikuttaa tulevaisuuteen.

NELJÄS LAKI:

Älä vastusta elämän virtaa.

VIIDES LAKI:

Jokainen toive sisältää toteutumisen siemenen.

KUUDES LAKI:

Nauti jokaisesta hetkestä.

SEITSEMÄS LAKI:

Elämälläsi on tarkoitus.


Deepak Chopra
Onnen alkulähteillä