sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Armon kosketus


Otin eilen Deekshan vastaan ystävältäni, olen siis ottanut tai saanut näitä ykseyden siunauksia useita. Myös livelähetyksiä olen katsonut muistaakseni neljä kertaa. Anetten livelähetystä olen seurannut kahdesti. Aina silloin tällöin minulle herää epäluulo kun olen katsellut esim. livelähetyksiä kun niissä ihmiset nauraa niin paljon tai samoin Anetten lähetyksissä, vaikka ne on tuntunutkin minusta siis valtavan ihanilta niin joku epäilijä silti tietenkin jostain ilmaantuu mieleeni ja haluan aina selvittää onko asia oikeasti totta. Koin jotain aivan mahtavaa eilisessä Deekshassa, ajattelin että tämä on samantapainen kuin aina ennenkin, välillä virtauksen tunnetta ja omasta keskittymisen tasosta riippuen hieman aina eri tavalla tuntuu. Menin lepäilemään makuuasentoon ja sanoin mielessäni että olen valmis ottamaan vastaan. Lähes heti suupieleni ikäänkuin nostettiin hymyyn, kokeilin ottaa hymyn pois mutta se tuotiin heti takaisin ja sitten alkoi tulla ensin sellainen huvittunut ja onnellinen olo ja sitten se alkoi se nauru, vatsanpohjasta, ihmeellinen tunne etten oikein osaa selittääkään varmaan sitä oikein. Joku minussa nauroi ja vapautti minussa varmaan paljon asioita, nauru tuntui hyvältä vaikka välillä oli olo etten itse sitä tehnyt että se vaan niinkuin annettiin minulle. Aivan ihanaa, naurunpyrähdyksiä tuli aina vähän väliä ja oli niin hyvä olo. Otin aika kauan vastaan Deekshaa ja lopuksi sitten vielä lepäilin. Deeksha on lahja Jumaluudelta, Armon kosketus sanoi ystäväni ja eräs toinen rakas ystävä mainitsi myös että kun sydän avautuu tulee nauru tai itku. Nämä naurut ja itkut eroaa niistä tavanomaisista sellaisista että tunnet niissä Pyhän kosketuksen joka on kaikkein parasta mitä voi toivoa. Jälkeen deekshan on ollut hyvä mieli vaikka keho tuntuu väsyneeltä. Kova jano ja vähän pahoinvointiakin oli yön aikana niin valtavasti tämä puhdistaa ja pistää aineenvaihduntaa liikkeelle. Olen suuresti kiitollinen Armon kosketuksesta.

Tässä taas tietoa Deekshasta

Oneness Suomi sivuille pääset täältä.



Sri Bhagavan, Oneness Yliopiston perustaja sanoo:
Olemme kadottaneet kykymme kokea elämää. Tietoisuutemme on niinristiriitainen, että emme koe mitään – illan tuulta, lapsemme hymyä tai hiljaista iltapäivää, ei mitään.
Nuo ristiriidat ohjaavat meitä, ajatusten jatkuva paine, ajatteleminen, ajatteleminen ja ajatteleminen, se ohjaa meitä. Itse asiassa emme ole kykeneviä kokemaan mitään täysin, ei mitkään aistimme – kun näemme, silmämme eivät näe täysin, kun me kuulemme, sävelet eivät ole selvästi huomattavissa.
Kaikki on vaimennettu ajatusten melulla, ristiriitojen melulla. Se on kuin generaattori, sähköinen generaattori, joka on ylitöissä.
Ykseyden korkeammissa prosesseissa alat nähdä ristiriitojen hajoamisen ja heräämisen elämään sellaisena kuin se on, todellisuuteen ilman mielen puuttumista.
Muista, perimmäinen tarkoitus elämällä on elää.





Deeksha/Ykseyden Siunaus

Deeksha (kutsutaan myös Ykseyden Siunaukseksi) on Jumalallisen energian välittämistä, mikä mahdollistaa muutoksen tietoisuudessa ja ihmisen käsitykselle elämästä. Se on alkuaan Oneness perustajilta Sri Ammalta ja Sri Bhagavanilta.
Mikä tahansa meidän älyllinen käsityksemme elämästä on, mikä tahansa meidän henkinen viisautemme on, niin kauan kun sillä ei ole vaikutusta fyysisten aivojemme rakenteeseen, se ei tule luomaan toivomaamme todellista muutosta kokemukseemme elämästä.
Deeksha/Ykseyden Siunaus aloittaa neurobiologisen muutoksen aivoissa. Aivoissa on 16 keskusta, jotka vastaavat määrätyistä, kiinteistä kokemuksista kuten tuntoherkkyys, tunteet kuten kateus, viha, pelko, myötätunto, rakkaus, ilo, ero, yhteenkuuluvuus, luovuus, oppiminen jne. Deeksha/Ykseyden Siunaus aiheuttaa tiettyjen keskusten aktivoinnin ja toisten keskusten rauhoittamisen, josta alkaa prosessi ja muutos henkilön käsityksessä elämästä ja sen kokemisessa.
Deeksha/Ykseyden siunaus auttaa myös fyysisen kehon paranemisessa hajottamalla toistuvia tunnekuvioita, jotka vaikuttavat kehoon ja voivat aiheuttaa psykosomaattisia sairauksia.
Se luo suhteisiin suurempaa herkkyyttä, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta toisten kanssa ja vapauttaa ihmisen rajoittavasta tuomitsemisesta ja leimaamiselta. Kokemuksemme ykseydestä kaikilla elämän alueilla voimistuu ja erillisyyden kokemus alkaa hajota. Suhde itseemme, rakkaisiimme ja ympärillämme olevaan maailmaan jatkaa syvenemistään. Saat uudelleen yhteyden Korkeampaan Minääsi/ omaan sisäiseen Jumalallisuuteesi.
Ketkä voivat välittää Deekshan/Ykseyden Siunauksen toisille?
Deekshan/yksyden Siunauksen voivat välittää Ykseyden ohjaajan (Oneness Trainerin) vetämällä kurssilla olleet tai Onenes Yliopiston Tason 1 käyneet (kutsutaan 21-päivän prosessiksi).
Nämä henkilöt toimivat ainoastaan tämän energian kanavina siirrettäessä energiaa vastaanottajalle. Deeksha/Ykseyden Siunaus ei ole mikään tekniikka tai taito, jonka voi oppia.
Kuinka Deeksha/Ykseyden Siunaus välitetään?
Deeksha/Ykseyden Siunaus välitetään tavallisesti sijoittamalla kädet vastaanottajan pään päälle muutamaksi sekunniksi tai minuutiksi. Se voidaan välittää myös ilman kosketusta, aikomuksella. Tällä tavalla Deekshan/Ykseyden Siunauksen voi välittää usealle sadalle tai vieläpä tuhansille henkilöille samanaikaiseksi esim. suuremmissa tilaisuuksissa. Deeksha voidaan välittää myös etänä yhdelle tai usealle fyysisestä välimatkasta huolimatta.
Voivatko kaikki vastaanottaa Deekshan/Ykseyden Siunauksen ja kokea sen edut?
Kyllä. Ei ole tarpeellista osallistua mihinkään Oneness kurssille voidakseen kokea sen tai osallistua Deekshaan/Ykseyden siunaukseen. Useimmat aikuiset ja lapset voivat vastaanottaa Deekshan/Ykseyden Siunauksen koska tahansa samoin kuin eläimet! Kaikki kokevat jotain ainutlaatuista, mutta yhteistä on, että energianvälityksen tarkoitus on auttaa tavalla, jota eniten tarvitsemme tai toivomme. Energian vaikutus jatkuu hienojakoisena energianvälityksen jälkeen.
Mitä vaikutuksia Deekshalla/Ykseyden Siunauksella on?
Deeksha/Ykseyden Siunaus

*Avaa ovet ykseystietoisuuteen
*Lisää yhteenkuuluvuuden kokemusta kaiken sen kanssa, mikä ympäröi meitä.
*Hajottaa erillisyyden tunteesta.
*Voimistaa kykyä olla läsnä hetkessä.
*Voimistaa yhteyttä Kaikkeen/Universumiin ja omaan Jumalallisuuteen/Korkeampaan *Minään
*Herättää älykkyyden.
*Parantaa muistia.
*Parantaa kykyä oppia.
*Tasapainottaa aivojen alfa-aaltoja.
*Synkronisoi paremmin aivojen puolet
*Vähentää ”mielen pulinaa” ja tekee mielestä työkalun, jota käytetään, kun sitä tarvitaan.
*Luo rakkautta suhteisiin.
*Parantaa sisäiset haavat.
*Parantaa kuuntelutaitoa.
*Auttaa kokemaan toisen.
*Herättää Sydämen
*Vahvistaa ystävyyden kokemuksen.
*Voimistaa itsesi hyväksymisen ja rakastamisen, sellaisena kuin olet.
*Vahvistaa elinvoimaa
*Lääkitsee kehoa parantamalla mielen (psykosomaattiset sairaudet)
*Lääkitsee ruoansulatusta
*Rentouttaa kehoa
*Auttaa rakastamaan kehoa ja arvostamaan sitä
*Herättää kehon energiakeskukset (chakrat)
*Avaa tien ulkoiseen menestykseen
*Poistaa tukkeumia, jotka estävät menestymisen.
*Luo runsaustietoisuuden.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti